Olohuone-ruokailutilan eli suuren salin rahi ja pöytälamppu ovat kirpputorilta. Rahin Sara verhoili uudelleen vanhalla tyynynpäällisen kankaalla ja taljalla. Arkku löytyi edellisen kodin leikkimökistä.
Tanja Hakala kuvat Sari Rantanen
Saran ja Arin koti sijaitsee lähellä Kokemäenjoen rantaa. 1900-luvun alussa rakennettu talo on toiminut joskus kauppana. Lähellä ovat palvelut ja Kirjurinluodon lenkkeilyreitit.
Kaakeliuunissa on poltettu vain kynttilöitä. Perhe opettelee käyttämään uunia turvallisesti. Koko taloyhtiössä vain kahdessa kodissa on alkuperäiset kaakeli-uunit. Molemmat on valmistettu Turun kaakelitehtaalla.
Sara Muesa näyttää vihreää maljakkoa. Se on hänen rakkain esineensä, jonka hän on saanut isotädiltään Riitalta. Ilman isoäidin siskon läsnäoloa ja vaikutusta Saran esteettinen maailma voisi olla toisenlainen.
Kun Sara oli pieni ja asui Espanjassa, hän tottui siihen, että isotäti vei tyttöä mukanaan kaikkialle. Kymmenvuotiaana Sara muutti äidin ja kolmen sisaruksensa kanssa takaisin Suomeen, Helsinkiin. Espanjalainen isä jäi kotimaahansa. Isotäti pysyi elämässä mukana tiiviisti. Sara oppi pitämään kauniista esineistä ja väreistä.
– Ihailin isotädin taiteilijatyylistä kotia ja painoin mieleeni tuoksuja ja esineitä, Sara kertoo.
Ranskanbulldoggi Mila on koko perheelle rakas, mutta Sara on sen kiistaton kuningatar. Riippukeinu on Granitista, ja se oli poikien sisustustoive.
Antiikkisohvan Sara sai isotädiltään Riitalta, mutta siinä ei saa istua kukaan, koska sen jalat eivät kanna. Hyllyillä on taide- ja käsityökirjoja. Käsinmaalatut kaakelit, azulejos, on ostettu kirpputorilta Portugalista. Ne ovat yleinen näky Portugalin kaduilla, sillä vanhat talot on kaakeloitu toinen toistaan upeammin. Muotokuvan Riitta-isotädistä on maalannut Maija Vikkula.
Sara on purkanut tunteitaan maalaamalla. Sinivalkoisen taulun naapurin poika nimesi Lentäväksi banaaniksi. Picasson Sylvette-juliste on ostettu kirpputorilta. Koivutaulu on Aatoksen tekemä vahaliitu-vesivärityö. Saralle poikien koulutyöt ovat kodin kauneinta taidetta. Grafiikantyö on isotädin ystävän Maija Vikkulan.
Tatuointi herätti kiinnostuksen
Nyt olemme Saran ja hänen puolisonsa Ari de Carvalhon kotona Porissa. Sara kertoo, miten hänestä, helsinkiläisestä sinkkunaisesta, tuli porilaisen uusperheen jäsen noin yhdeksän vuotta sitten.
Ari huomasi ystävänsä Facebook-sivulla kuvan Saran selästä, jota peittää suuri tatuointi. Kuvataiteilijana hän kiinnostui tatuoinnista ja kyseli, kuka oli kuvan nainen. Ystävä kehotti Aria ottamaan yhteyttä Saraan.
– Yksi Messenger-viesti vaihtui satoihin, ellei tuhansiin. Kuukauden kuluttua Ari matkasi Porista kotiini Helsinkiin ensitreffeille. Se oli siinä. Ei tarvinnut enää miettiä, Sara muistelee.
Keittiön alkuperäisen tiiliseinän Sara kaivoi esiin. Sen jälkeen uusittiinkin koko tila kodinkoneita myöten. Seinällä olevan astiakaapin Sara osti alun perin työkaluilleen. Keittiössä perhe pitää sen käytännöllisyydestä ja riittävistä työ- ja laskutiloista. Kaikki on tehty itse alusta loppuun.
Sara ja Ari kutsuvat vieraita kylään mielellään. Sara kattaa ja siivoaa, Ari kokkaa intohimoisesti. Keittiöstä löytyy aina oliiviöljyä, sipulia ja valkosipulia, niin espanjalaisen kuin portugalilaisenkin keittiön perustarvikkeita. Matto ja pieni, vanha kaappi on ostettu kirpputorilta. Pyörällisessä kaapissa säilötään lautasia, ja se toimii tarvittaessa saarekkeena.
Unelmatalosta tuli katastrofi
Sara ja Ari löysivät unelmiensa omakotitalon. He remontoivat vuonna 2001 rakennettua taloa kymmenillä tuhansilla euroilla. Sitten selvisi, että talo oli vajonnut maan sisään. Sara ja Ari saivat talokaupat purettua, mutta remonttiin käyttämänsä rahat he menettivät.
Olo oli kaikkea muuta kuin onnekas. Perhe joutui pakkaamaan tavaransa juuri ennen joulua 2016. Kaiken lisäksi unelma omasta lapsesta oli vähällä päättyä Saran menehtymiseen. Jo yhden keskenmenon kokenut Sara tuli raskaaksi, mutta raskaus paljastui kohdun ulkopuoliseksi. Yhtenä yönä Sara pyörtyi monta kertaa, kunnes hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.
– Olin laittanut aiemmat oireet talosta johtuneen stressin piikkiin, vaikka Ari olikin ollut minusta hyvin huolestunut. Emme olisi selvinneet kaikesta, jos parisuhteemme ei olisi näin hyvä. Yhdessä meistä tulee aika supertiimi, Sara sanoo.
Surua lisäsi vielä se, että samoihin aikoihin kumpikin menetti rakkaan koiransa.
Alvarin huoneessa on Billnäsin työtuoli ja talonpoikaispöytä, molemmat kirpputorilta. Kaikki huoneen Star Wars -taulut ovat Arin maalaamia.
Aatoksen alakerrassa sijaitsevassa huoneessa on tehdaskannakkeista tehdyt hyllyt. Naapuri auttoi niiden kunnostamisessa. Puiset päät ovat kulkeneet Saran mukana lapsuudenkodista lähtien. Arin ja poikien Star Wars -fanius näkyy taulussa. Seinällä oleva suuri ikkuna on Tampereelta.
Onni löysi meidät
Reilu vuosi sitten Sara näki myynti-ilmoituksen kodista puutalossa, joka sijaitsee Kokemäenjoen rannan tuntumassa. Asunto on yksi taloyhtiön kymmenestä. Sisäpiha ja sauna ovat kaikkien asukkaiden käytössä.
– Kun astuin lautalattialle ja näin ruokailuhuoneen kaakeliuunin, en voinut kuin kiljaista ilosta, vaikka Ari yritti toppuutella. Tämä se oli, meidän kotimme!
Sara sanoo, ettei hänellä olisi Helsingissä ollut ikinä varaa tällaiseen kotiin.
– Siksi hypin nyt riemusta ja välillä nipistän itseäni. Ihanko totta meillä on nyt Porissa tällainen koti.
Uudessa kodissa Sara oli onnellisempi kuin pitkiin aikoihin ja huomasi yllättäen olevansa myös raskaana. Oliver syntyi maaliskuussa 2019.
– Onni löysi meidät vihdoin. Vastoinkäymisten jälkeen olen hyvin vakuuttunut siitä, että koti tuo ihmiselle uskomatonta voimaa. Ihan kuten meille kävi.
Arin ja Saran makuuhuoneessa rakkaat esineet tuovat muistoja ja turvallisuutta. Tynnyrituoli, messinkinen lampunjalka ja villaviltti on saatu Saran isotädiltä. Sängynpäädyn virkaa toimittaa puoliksi maalattu seinä.
Kaunis kynttilänjalka on lahja Saran siskolta. Se on meksikolaista keramiikkaa, ja sitä kutsutaan elämänpuuksi.
En lokeroi tyyliämme
Isotätinsä vaikutuksesta Sara on ollut aina kiinnostunut visuaalisuudesta ja kodin sisustamisesta. Tästä kodista löytyi vihdoin paikka, johon hän sai kasvattaa juuret perheensä kanssa.
Puutaloasunto on kaunis ja tunnelmallinen. Remonttia ei tarvinnut juuri tehdä. Oli muutama maalattava seinä ja tapetinvaihtoa, siinä kaikki.
Arin portugalilaiset ja Saran espanjalaiset juuret ovat sekoittaneet kodista värikkään ja tyylikkään. Esillä on hirsi- ja tiiliseinää, jonka Sara kaivoi esiin omin käsin. Kalusteet ja esineet ovat kaikki kirpputoreilta tai isotädiltä saatuja. Seinillä on taidetta, itse tehtyä ja ostettua.
– Kotimme on täynnä meille rakkaita asioita, värejä ja tunnelmia. En osaa lokeroida tyyliämme mitenkään enkä koe sitä tarpeelliseksi. Meillä kaikilla on täällä hyvä olla, joten uskoisin meidän viihtyvän täällä hyvin pitkään.
Iskusta ostettu sohva on tukeva, mutta ilmeeltään kevyt. Irrotettavat päälliset toimivat lapsi- ja koiraperheessä. Vaalea väri oli päähänpisto, joka Saran mielestä sotii käytännöllisyyttä vastaan.
Koti
Porissa.
1900-luvun alussa rakennetussa kaksi-kerroksisessa puutalossa
noin 130 m².
Asukkaat
Sara Muesa ja Ari De Carvalho, Aatos, 13, Alvar, 11, ja Oliver-vauva sekä ranskanbulldoggi Mila.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ