Ai­koi­naan Lou­i­se Méruk­sen lap­suu­den­ko­din Dans­kar­byn pi­ha­pii­ris­sä lai­dun­si he­vo­nen. Ny­kyi­sin se on per­heen va­paa-ajan­ko­ti, jon­ka mai­se­mis­sa le­pää­vät sie­lu ja mie­li.

– Dans­kar­by on täyn­nä rak­kai­ta muis­to­ja. Tääl­lä ovat läs­nä meri, met­sä ja rau­hal­li­set mai­se­mat, Lou­i­se sa­noo.

Lou­i­se ajaa kak­kos­ko­dil­leen Kirk­ko­num­mel­le toi­si­naan mon­ta ker­taa vii­kos­sa. Vaik­ka mat­kaa kau­pun­ki­ko­dis­ta on vain pa­rin­kym­me­nen mi­nuu­tin ver­ran, eh­tii sii­nä ajas­sa unoh­taa ar­jen kii­reet.

Ke­vääs­tä ke­sään per­heen elä­mä on pit­käl­ti maal­la, mut­ta Dans­kar­bys­sä toi­mii myös Lou­i­sen yri­tys, joka jär­jes­tää ruo­ka­kurs­se­ja, ko­kouk­sia ja ret­riit­te­jä.

Ruokailutilaa hallitsee pitkä ruokapöytä. Kalusteet ovat vanhempien ja perheen hankintoja ja osa Louisen lapsuudesta. Antiikkisohva päivittyi modernimmaksi, kun sohva verhoiltiin eläinkuosikankaalla.

AIT­TA OSAK­SI TA­LOA

Lou­i­sen van­hem­mat ra­ken­si­vat ta­lon van­han ai­tan jat­keek­si vuon­na 1981. Vuo­del­ta 1793 pe­räi­sin ole­va ait­ta oli siir­ret­ty ton­til­le Dans­kar­byn kar­ta­non mail­ta. Kar­ta­non mui­ta ra­ken­nuk­sia ei enää ole jäl­jel­lä.

– Ark­ki­teh­ti aut­toi ai­koi­naan suun­nit­te­le­maan uu­dis­ra­ken­nuk­sen yh­dis­tä­mi­sen ait­taan, joka ha­lut­tiin säi­lyt­tää tär­ke­ä­nä osa­na ko­ti­am­me, Lou­i­se sa­noo.

Lap­suu­sai­ka­na met­sän ja pel­to­jen po­lut tu­li­vat tu­tuik­si Lou­i­sel­le ja hä­nen si­sa­rel­leen. Sit­tem­min pi­ha­pii­rin he­vos­tal­li muu­tet­tiin au­to­tal­lik­si. Luon­to­kos­ke­tus kui­ten­kin säi­lyi.

Talo on rakennettu vanhan aitan viereen vuonna 1981 ja remontoitu muutama vuosi sitten. Suuri terassi aukeaa merelle ja etelään.

AF­RI­KAN KAUT­TA KO­KIN URAL­LE

Dans­kar­by oli koti kol­mel­le si­sa­ruk­sel­le ja hei­dän van­hem­mil­leen ai­na vuo­teen 1995. Lou­i­sen isän työn myö­tä per­he muut­ti Ete­lä-Af­rik­kaan. Muu­ta­maan ot­tee­seen Lou­i­se­kin asui Ete­lä-Af­ri­kas­sa ja pa­la­si sin­ne opis­ke­le­maan rans­ka­lais­ta ku­li­na­ris­mia edus­ta­vaan Cor­don Bleu -kok­ki­kou­luun.

Rak­kaus toi Lou­i­sen ta­kai­sin Suo­meen, mut­ta yh­teys Ete­lä-Af­rik­kaan jat­kui. Lou­i­sen äi­ti ja veli per­hei­neen asu­vat edel­leen siel­lä, ja ete­lä­af­rik­ka­lai­nen tun­nel­ma nä­kyy myös va­paa-ajan­ko­din si­sus­tuk­ses­sa.

– Kun isä­ni kuo­li vuon­na 2017, mie­tim­me, mitä te­ki­sim­me Dans­kar­byn ko­dil­le. Vä­häs­sä käy­tös­sä ole­vat ra­ken­nuk­set me­ne­vät no­pe­as­ti huo­noon kun­toon, ja pää­tim­me re­mon­toi­da ja huol­taa ne. Teim­me ta­loon ison re­mon­tin, Lou­i­se ker­too.

Sa­mal­la uu­dis­tet­tiin to­taa­li­ses­ti keit­tiö, jot­ta se so­vel­tui­si myös ruo­ka­kurs­sien jär­jes­tä­mi­seen.

Louise ja Alma, karkeakarvainen mäyräkoira, nauttivat kustavilaissohvalla maalaismaisemista kevättalven auringon helliessä. Tyynyt ovat Etelä-Afrikasta.

KAR­TA­NON SOH­VAL­LA

Si­sus­tuk­ses­sa nä­kyy Lou­i­sen, hä­nen äi­tin­sä ja si­sa­ren­sa in­to­hi­mo kau­nii­siin esi­nei­siin ja an­tiik­kiin.

– Ra­kas­tan van­ho­jen esi­nei­den ke­räi­lyä. Käy­tän kat­tauk­sis­sa eri­tyy­li­siä van­ho­ja as­ti­oi­ta yh­des­sä. Se tuo vaih­te­lua ja leik­ki­syyt­tä. Klas­si­set si­ni­val­koi­set pos­lii­ni­as­ti­at ovat suo­sik­ke­ja­ni, Lou­i­se ker­too.

Osa vanhoista kalusteista on peräisin Danskarbyn kartanon ajoilta ja ovat kulkeneet suvussa. Takan päällä on Louisen äidin maalaus ja vanhoja karahveja.

Ta­lon puu­lat­ti­oil­la on ete­lä­af­rik­ka­lai­seen ta­paan si­sal­mat­to­ja. Osa an­tiik­ki­ka­lus­teis­ta on pe­räi­sin Lou­i­sen äi­din iso­van­hem­pien Dans­kar­byn kar­ta­nos­ta, joka Pork­ka­lan vuok­ra-ai­ka­na jäi vie­raan val­lan ar­moil­le ja vuo­sien mit­taan pit­käl­ti tu­hot­tiin. Osa ir­tai­mis­tos­ta saa­tiin kui­ten­kin muut­to­kuor­mas­sa mu­kaan, vaik­ka ai­kaa kar­ta­non tyh­jen­tä­mi­seen oli vain kym­me­nen päi­vää, kun eva­kuo­in­ti­käs­ky tuli vuon­na 1944.

– Soh­va on Dans­kar­byn kar­ta­nos­ta, ja se oli var­sin van­ha­nai­kai­nen. Ver­hoi­lu­tim­me sen mo­der­nil­la eläin­kuo­sil­la, mikä tuo pa­la­sen ek­so­tiik­kaa si­sus­tuk­seen ja so­pii ete­lä­af­rik­ka­lai­siin esi­nei­siin.

Soh­van vie­res­sä on ko­ko­el­ma af­rik­ka­lai­sia käsi- ja djem­be-rum­pu­ja. Myös kä­sin­teh­dyt ke­ra­miik­ka­e­si­neet ja ko­rit muis­tut­ta­vat Ete­lä-Af­ri­kan vuo­sis­ta.

– Ete­lä-Af­ri­kan tyy­li on ai­ka lä­hel­lä vä­li­me­rel­li­syyt­tä, mut­ta ek­soot­ti­sin maus­tein. Vai­kut­tei­ta on muun mu­as­sa Hol­lan­nis­ta. Myös ruo­ka- ja vii­ni­kult­tuu­ris­sa on yh­tä­läi­syyk­siä Vä­li­me­ren mai­hin, Lou­i­se ku­vai­lee.

Afrikkalaiset rummut raikastavat kodin sisustusta nuorekkaaseen ja etniseen suuntaan.

MAR­MO­RIN PIN­TA SIE­TÄ­KÖÖN ELÄ­MÄÄ

Keit­ti­ös­sä tuok­su­vat maus­teet. Lou­i­se val­mis­te­lee mys­ki­kur­pit­sa­ri­sot­toa ja on ele­men­tis­sään.

– Mys­ki­kur­pit­saa käy­te­tään ah­ke­ras­ti ete­lä­af­rik­ka­lai­ses­sa keit­ti­ös­sä, hän mai­nit­see.

Val­mis­tu­mas­sa on myös riis­tas­ta teh­tyä os­so buc­coa, leh­ti­kaa­li­pes­toa ja olii­vi­fo­cac­ci­aa.

Keit­ti­ö­re­mon­tis­sa van­ha puu­lie­si sai jää­dä pai­kal­leen. Se läm­pi­ää edel­leen, jos Lou­i­se ha­lu­aa tun­nel­maa tai hau­dut­taa ruo­kia pit­kään. Keit­ti­ön va­rus­te­luun Lou­i­se ha­lu­si eh­dot­to­mas­ti mar­mo­ri­ta­sot ja kaa­su­lie­den.

– Rans­ka­lai­sis­sa ja ita­li­a­lai­sis­sa keit­ti­öis­sä on ai­na ol­lut mar­mo­ri­ta­sot, ja ra­kas­tan juu­ri sel­lai­sia pe­rin­tei­siä vä­li­me­rel­li­siä keit­ti­öi­tä, jois­sa on ti­laa. Keit­tiö saa ol­la ko­din kes­kus. Mi­nua ei hait­taa, et­tä mar­mo­rin pin­taan imey­tyy jos­kus jo­tain. Se­hän on vain elä­mää, Lou­i­se sa­noo.

Keittiöstä aukeaa valoisa, kuistimainen syvennys, johon on sijoitettu suuri marmoripintainen saareke. Saarekkeen päällä olevat valaisimet ovat Ikeasta. Vesipisteen messinginvärinen hana Tapwell.

Elä­män kuu­luu muu­ten­kin nä­kyä ja tun­tua. Lou­i­se ra­kas­taa nii­tä het­kiä, kun keit­ti­öön ko­koon­tu­vat per­he ja ys­tä­vät. Ruo­kaa lai­te­taan yh­des­sä ja sit­ten ruo­kail­laan pit­kän pöy­dän ää­res­sä.

Toi­saal­ta keit­tiö on Lou­i­sen oma py­hät­tö.

– Ajan tän­ne työ­päi­vän aluk­si, otan ku­pin kah­via, is­tun alas, kat­se­len ym­pä­ril­le­ni ja ide­oin. Myös hil­jai­set het­ket tääl­lä ovat iha­nia.

Mustat kodinkoneet tuovat vaihtelua valkoisen rinnalle. Liesi ja liesituuletin Smeg.

RANS­KA­LAI­SET OPE­TUK­SET

Lou­i­se ku­vaa omaa suh­det­taan ruo­kaan vas­tuul­li­sek­si. Lä­hi­ruo­ka nä­kyy niin ar­jes­sa kuin työs­sä kok­ki­na ja yrit­tä­jä­nä. Kas­vik­set ovat pää­o­sas­sa, ja li­hak­si Lou­i­se va­lit­see mie­lui­ten riis­taa.

Kok­ki­kurs­sien pi­tä­mi­sen li­säk­si Lou­i­se ke­hit­te­lee re­sep­te­jä ja te­kee ruo­kas­tai­lauk­sia. Rak­kau­des­ta Ete­lä-Af­ri­kan ruo­ka­kult­tuu­riin hän on teh­nyt myös keit­to­kir­jan, Mina sma­ker från Kaps­ta­den.

– Rans­ka­lai­sen kok­ki­kou­lun opeis­ta tär­kein on ol­lut eh­dot­to­mas­ti ruo­an ja raa­ka-ai­nei­den ar­vos­tus. Os­tan mie­luum­min laa­du­kas­ta, vaik­ka sit­ten vä­hem­män. Raa­ka-ai­nei­den laa­dus­ta ei kan­na­ta tin­kiä. Tä­mä­hän kos­kee oi­ke­as­taan elä­mää muu­ten­kin, Lou­i­se to­te­aa.

Myskikurpitsarisotto, lähiriistasta valmistettu osso bucco ja lehtikaalipesto syntyvät kotoisista raaka-aineista italialaiseen tyyliin.