Täs­tä ta­los­ta läh­dem­me ja­lat edel­lä, tämä on meil­le koti. Em­me ol­leet muut­ta­mas­sa, mut­ta se oli me­noa, kun näim­me tä­män ta­lon. Koti on mi­nul­le paik­ka, jos­sa tu­len näh­dyk­si ja saan ol­la juu­ri sel­lai­nen kuin olen.

Inhoan koriste-esineitä, mutta meillä on paljon lasia, josta pidän. Anoppini Kerttu Nurmisen lasitaidetta on meillä ikkunalaudoilla. Kuvassa Palazzo-sarjan filigraanilasia.

Ajat­te­lim­me re­mon­toi­da ko­din huo­ne ker­ral­laan, mut­ta toi­sin kävi. Jos ero oli­si ol­lut tul­lak­seen, se oli­si ta­pah­tu­nut re­mon­tin ai­ka­na. Olem­me käy­neet jo­kai­sen sen­tin läpi, mut­ta nyt tie­däm­me, mitä talo on syö­nyt. Tääl­tä löy­tyi muun mu­as­sa sa­la­o­vi ja yk­si um­peen muu­rat­tu huo­ne.

Si­sus­tus­tyy­lim­me ei eri­tyi­ses­ti näy­tä juu­ri meil­tä, vaan tämä koti näyt­tää it­sel­tään. Mo­net esi­neis­tä os­tim­me ta­lon mu­ka­na. Ta­lon ra­ken­nut­ti it­sel­leen 140 vuot­ta sit­ten Fa­ti­ma Schal­berg, it­sel­li­nen nai­nen, jo se he­rät­tää kiin­nos­tuk­sen. Ta­los­sa on toi­mi­nut myös kaup­pa ja lei­po­mo. Ta­lon ta­ri­na syn­tyy jo mie­les­sä­ni.

Pappani tekemä maalaus Valtavaraalta on minulle tärkeä, se on minun yhteyteni häneen. Minulle on aina sanottu, että sinä olisit pitänyt hänestä. Pappa kuoli 1950-luvulla.

Ren­tou­dun kir­joit­ta­mal­la. Kir­joi­tan ta­ri­noi­ta, joi­den ym­pä­röi­mä­nä olen kas­va­nut Kuu­sa­mos­sa ja äi­ti­ni su­vun luo­na La­pu­al­la. Tur­kuun muu­tet­tu­a­ni ta­ju­sin, et­tei ku­kaan tun­ne poh­joi­sen ta­ri­noi­ta. Ha­lu­sin teh­dä ne nä­ky­vik­si. Mi­nua kiin­nos­ta­vat ta­ri­nat, jois­ta per­heis­sä on vai­et­tu ja joi­ta ei ker­ro­ta kah­vi­pöy­dis­sä. Pi­me­ät kuut -ro­maa­nin El­nan ta­ri­na sai al­kun­sa, kun sain hal­tuu­ni kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­ja­na työs­ken­nel­leen iso­tä­ti­ni Hel­lin pa­pe­ri­jää­mis­tön. Myös eräs lu­ki­ja ot­ti mi­nuun yh­teyt­tä ja ker­toi hy­lä­tys­tä Leh­don kou­lus­ta löy­ty­neis­tä opet­ta­jan päi­vä­kir­jois­ta. Kävi il­mi, et­tä kum­mi­tä­ti­ni on käy­nyt tätä kou­lua.

Tommi Kinnunen asuu perheineen 140-vuotiaassa talossa Turussa. Talolla on vaiherikas historia, josta Tommi aikoo kirjoittaa.

Nau­tin nik­ka­roin­nis­ta, sii­nä nä­kee työn­sä jäl­jen. Vii­mek­si ra­ken­sin naa­pu­rin isän­nän kans­sa por­taat keit­ti­ön ovel­le. Opet­ta­ja­na työn­sä jäl­jen nä­kee vas­ta vuo­sien pääs­tä. Vit­sai­len­kin, et­tä oli­si opis­ke­li­jan vel­vol­li­suus tul­la moik­kaa­maan vuo­sien ku­lut­tua.

Talossamme on viisi kakluunia. Lämmitämme paljon uuneilla, niiden ääreen kaikki haluavat kokoontua.

Sie­lun­mai­se­ma­ni on hil­jai­suus. Kou­lu ja luok­ka­huo­ne ovat niin täyn­nä ään­tä, et­tä ko­to­na em­me kuun­te­le enää edes mu­siik­kia opet­ta­ja­puo­li­so­ni kans­sa. Vä­lil­lä mie­tin, on­ko van­han sei­nä­kel­lon­kin nak­su­tus lii­kaa.

Pa­hei­ta­ni lie­ne­vät, et­tä nu­kun ja lii­kun lii­an vä­hän. Olen ke­hit­tä­nyt myös riip­pu­vuu­den Pep­si Ma­xiin. Il­ta­päi­väl­lä, kun muu per­he ei ole vie­lä ko­tiu­tu­nut, ma­kaan soh­val­la ja kat­son tosi-tv-sar­jo­ja.

Tommi Kinnusen viides romaani, Pimeät kuut ilmestyi syyskuussa.

Jut­tu on jul­kais­tu Koti ja keit­tiö -leh­des­sä 10/2022.

Kuka?

Tom­mi Kin­nu­nen, 49, on äi­din­kie­len ja kir­jal­li­suu­den opet­ta­ja sekä kir­jai­li­ja, joka asuu per­hei­neen Tu­rus­sa. Kin­nu­sen vii­des ro­maa­ni, Pi­me­ät kuut, il­mes­tyi syys­kuus­sa. Hel­sin­gin kau­pun­gin­te­at­te­ris­sa en­si-il­tan­sa 16.2.2023 saa­va näy­tel­mä Ei ker­to­nut ka­tu­van­sa poh­jau­tuu Tom­mi Kin­nu­sen Fin­lan­dia-eh­dok­kaa­na ol­lee­seen sa­man­ni­mi­seen ro­maa­niin.