Saaran isä osti sinivalkoisen astiaston aikoinaan Pietarista lahjaksi Saaran äidille. Äidin mielestä kuosi oli liian pramea, mutta Saaran silmää slaavilainen estetiikka on aina miellyttänyt. Astiasto jäikin hänelle perinnöksi. Maljakko on Ellokselta.

Ul­la­kol­le kii­ve­tes­sä tu­lee hiki. Van­hat ki­vi­por­taat kie­mur­te­le­vat ylös vain kuu­si ker­ros­ta, mut­ta van­has­sa ta­los­sa huo­neet ja ker­rok­set ovat kor­kei­ta. Mi­ten ku­kaan iki­nä jak­saa kii­ve­tä ylös saak­ka!

– Mel­kein kaik­ki vie­raa­ni puus­kut­ta­vat tai nau­ra­vat epä­us­koi­si­na, kun pää­se­vät pe­ril­le. Tar­jo­an­kin ai­na en­sim­mäi­sek­si la­sin kyl­mää vet­tä, Saa­ra ker­too.

YRJÖ Kukkapuron Ateljee-sohva jäi perinnöksi äidiltä. Se on ollut Saaran lapsuudenkodissa aina ja verhoiltu uudelleen moneen kertaan. – Tämä huonekalu tulee kulkemaan mukanani loppuelämäni, Saara kertoo. Lasipöytä on Kruunukalusteesta.

Talo, jol­la on men­nei­syys

Vies­tin­tä­kon­sult­ti­na työs­ken­te­le­vä Saa­ra muut­ti yli sa­ta­vuo­ti­aa­seen ju­gend­ta­loon seit­se­män vuot­ta sit­ten. En­sin ko­ti­na oli ul­lak­ko­yk­siö. Siel­tä Saa­ra muut­ti tä­hän vie­rei­seen kak­si­oon, kun en­ti­nen asu­kas muut­ti pois.

”Scha­li­nin talo” on yk­si Hel­sin­gin hie­noim­mis­ta. Sen ra­ken­nut­ti so­kea Her­man Wa­len­tin Scha­lin 1901. Kuol­tu­aan hän tes­ta­ment­ta­si ta­los­ta asun­to­ja So­ke­ain Ys­tä­vät ry:lle, jol­ta myös Saa­ra vuok­raa ko­ti­aan.

Huoneista näkee kauniisti läpi koko valoisan ullakkoasunnon.

Ta­lol­la on vä­ri­käs his­to­ria. Esi­mer­kik­si vuo­den 1918 si­säl­lis­so­dan ai­ka­na pu­nai­set ja val­koi­set ovat tais­tel­leet si­sä­pi­hal­la.

– Juu­ri näi­den ta­ri­noi­den ta­kia tyk­kään van­hois­ta ta­lois­ta. Mi­nus­ta on iha­naa aja­tel­la, et­tä ta­lol­la on pit­kä his­to­ria ja et­tä tääl­lä on asu­nut joku en­nen mi­nua. Olen tör­män­nyt ta­lon kiin­nos­ta­vaan his­to­ri­aan sat­tu­mal­ta myös muu­ta­mis­sa kir­jois­sa.

Sängylle on juuri sopiva paikka olohuoneen nurkassa alkovissa.

Nä­ky­mät yli Ul­lan­lin­nan

Saa­ran ul­lak­ko­huo­neis­tos­sa on kak­si huo­net­ta ja keit­tiö. Ete­lään avau­tu­vat ik­ku­nat ovat kaik­ki sa­mal­la sei­nus­tal­la. Niis­tä nä­kee Ul­lan­lin­nan kat­to­jen yli. Valo ja tun­nel­ma ovat juu­ri oi­ke­at, sil­lä ik­ku­nat on upo­tet­tu viis­ton ka­ton ra­ken­tei­siin. Valo pää­see suo­raan si­sään, mut­ta si­vu­sei­nät suo­jaa­vat ke­säl­lä kuu­muu­del­ta ja häi­käi­se­väl­tä pais­teel­ta.

Ullakolle on vaikea kuljettaa huonekaluja, ja se hankaloitti uuden kirjahyllyn valintaa. Saara päätyi tilamaan Selettin Assemblage-moduulihyllykön Vepsäläisen verkko-kaupasta, koska sen pystyi tuomaan ylös osissa. – Olin tilannut kuljetuspalvelulla tänne pari viikkoa aikaisemmin lasisen sohvapöydän. Sattumalta sen toivat samat nuoret miehet. Lähtiessään he sanoivat naureskellen, että ”älä, please, tilaa tänne enää mitään”.

Säi­ly­tys­ti­las­ta ei täs­sä ko­dis­sa ole puu­tet­ta, sil­lä ko­me­roi­ta on ja vaa­te­huo­nei­ta­kin kak­sin kap­pa­lein.

– Ajat­te­len muut­toa kau­hul­la. Mi­nul­la ei ni­mit­täin ole ha­ju­a­kaan, mitä suu­rim­mas­sa osas­sa kaa­peis­ta on, Saa­ra ker­too.

Tei­ni-iän unel­ma to­teu­tui

Muut­to käy Saa­ran mie­les­sä eten­kin tal­vi­sin, sil­lä van­han ta­lon ul­lak­ko läm­pi­ää säh­köl­lä. Tal­vi­sin se tar­koit­taa mo­nin­ker­tais­ta säh­kö­las­kua.

Saa­ral­la on omis­tu­syk­siö Ha­ka­nie­mes­sä, mut­ta se on nyt vuok­ral­la.

– Ha­lu­sin jo ai­koi­naan muut­taa isom­paan ko­tiin, mut­ta en löy­tä­nyt kan­ta­kau­pun­gis­ta kak­si­o­ta, joka oli­si tun­tu­nut omal­ta tai so­pi­nut bud­jet­tii­ni.

Saa­ran unel­mis­sa eli tei­ni-iän haa­ve: ul­lak­ko­a­sun­to ju­gend­ta­los­sa. Sit­ten ys­tä­vä vih­ja­si vuok­ral­le tu­los­sa ole­vas­ta asun­nos­ta, ja Saa­ra läh­ti näyt­töön.

Hän ihas­tui asun­toon heti. Hän päät­ti lait­taa yk­si­ön­sä vuok­ral­le ja vuok­ra­ta ny­kyi­sen asun­non sei­nä­naa­pu­ris­sa ole­van yk­si­ön. Sii­tä hän siir­tyi pa­rin vuo­den pääs­tä tä­hän.

– Moni piti mi­nua ihan dor­ka­na, kun en vaih­ta­nut uu­teen omis­tu­sa­sun­toon. Mut­ta ei­vät nämä niin va­ka­via jut­tu­ja ole. Fii­lik­sen mu­kaan pi­tää men­nä. Odot­te­len, et­tä vas­taan tu­lee se täy­del­li­nen koti.

Asunnossa on kolme erkkeriä, joka huoneessa yksi. Ne ovat Saaran lempipaikkoja, koska niistä voi katsella näkymiä kattojen yli ja nauttia auringosta. Erkkereissä Saara lukee, tekee töitä ja puhuu puhelimessa. Valkoiset rahit ovat Ikeasta. Lasipöydän ja tuolit Saara on saanut kummitädiltään Riitalta.

Su­rus­sa tur­vas­sa ul­la­kol­la

Kii­ret­tä uu­teen ei ole. Ul­lak­ko­ko­deis­sa asu­mi­sen ai­ka­na Saa­ran elä­mäs­sä on ta­pah­tu­nut iso­ja muu­tok­sia. Hän me­net­ti mo­lem­mat van­hem­pan­sa pie­nen ajan si­säl­lä. Ko­din mer­ki­tys tur­va­paik­ka­na kas­voi en­ti­ses­tään.

– Ul­la­kol­la, omas­sa tor­nis­sa­ni, sain ol­la pii­los­sa maa­il­mal­ta. Tämä oli sa­lai­nen pii­lo­paik­ka­ni kes­kel­lä kau­pun­kia. Vaik­ka elä­män­vai­he oli su­rul­li­nen, niin täs­sä asun­nos­sa olen ol­lut ai­na on­nel­li­nen.

Ruokailuhuoneessa oleva Martinellin Pipistrello-valaisin on Saaran suosikki. Hänen äitinsä osti sen 70-luvulla ensimmäillä palkallaan, vaikka koko palkka ei edes riittänyt siihen. Isältä perityt, Alvar Aallon suunnittelemat 401-nojatuolit on aikoinaan verhoiltu Woodnotesin kankaalla. Shakkipöytä on isoisän vanha. Se on kulkeutunut suvussa serkulta toiselle.

Rak­kaat elä­vät esi­neis­sä

Saa­ran van­hem­mat ar­vos­ti­vat ja ke­rä­si­vät de­sig­nia ja tai­det­ta.

– Nyt he ovat mu­ka­na­ni heil­tä pe­ri­mis­sä­ni huo­ne­ka­luis­sa, tau­luis­sa ja esi­neis­sä.

Rak­kaim­mat ka­lus­teet su­lau­tu­vat Saa­ran omaan tyy­liin uu­sien han­kin­to­jen ja mat­koil­ta tuo­tu­jen muis­to­jen rin­nal­le. Lop­pu­tu­los on hi­ve­nen bo­hee­mi, ku­ten asu­kas it­se­kin.

– Tär­kein esi­ne on äi­dil­tä pe­ri­mä­ni Mar­ti­nel­lin Pi­pist­rel­lo-va­lai­sin. Se muis­tut­taa äi­din kau­neu­den­ta­jus­ta ja hy­väs­tä maus­ta.

Saa­ran mu­kaan hä­nen isän­sä oli haus­ka seu­ra­mies, ai­na kes­ki­pis­tee­nä.

– Isäl­tä olen pe­ri­nyt esi­mer­kik­si Ar­te­kin 401-
no­ja­tuo­lit, jot­ka tuo­vat mie­leen kaik­ki juh­lat hä­nen ko­to­naan. Hän is­tui tuo­lis­sa ja ker­toi­li jut­tu­jaan.

Saa­ran van­hem­mat ero­si­vat, kun hän oli lap­si.

– Mi­nus­ta on haus­kaa, et­tä hei­dän huo­ne­ka­lun­sa ovat nyt tääl­lä tois­ten­sa ka­ve­rei­na. Äi­ti­ni Pi­pist­rel­lo-va­lai­sin vah­tii isä­ni tuo­lia.

Ruokapöydän levy on ystävän nikkaroima. Arne Jacobsenin suunnittelemat 3101-tuolit eli Muurahaiset Saara peri äidiltään. Saaralla on etsinnässä niitä muutama vanha lisää.

Huo­neet kol­men jo­nos­sa

Ko­tiin tul­laan si­sään kes­kim­mäi­seen huo­nee­seen, joka toi­mii ruo­kai­lu­ti­la­na. Kes­kel­lä huo­net­ta sei­soo ruo­ka­pöy­tä, jon­ka ym­pä­ril­lä is­tuu usein ys­tä­viä ja per­het­tä. Va­sem­mal­le kul­je­taan keit­ti­öön. Oi­ke­al­la on asun­non suu­rin huo­ne, olo­huo­neen ja ma­kuu­huo­neen yh­dis­tel­mä.

Vaik­ka asun­nos­sa on Saa­ral­le ne­li­öi­tä enem­män kuin riit­tä­väs­ti, sitä ei ol­lut help­po si­sus­taa.

– Por­taat ovat ra­joit­ta­neet os­ta­mis­ta ja huo­ne­ka­lu­jen vaih­ta­mis­ta.

Han­kin­to­ja jou­tuu miet­ti­mään tark­kaan, sil­lä ul­la­kol­le joh­ta­vis­sa kier­re­por­tais­sa on han­ka­la kan­taa mi­tään mat­ka­lauk­kua suu­rem­paa.

– Olen mo­nes­ti miet­ti­nyt, et­tä on­nek­si asun näin. En voi rou­da­ta tän­ne päät­tö­mäs­ti ka­maa.

Vain yk­si sään­tö

Suu­rin huo­ne oli­si ol­lut höl­möä pi­tää pelk­kä­nä ma­kuu­huo­nee­na. Sän­ky taas oli­si ol­lut ou­to va­lin­ta kes­kim­mäi­seen huo­nee­seen, keit­ti­ön vie­reen. Olo­huo­nee­na­kaan iso huo­ne ei oli­si toi­mi­nut, sil­lä keit­ti­öön ei mah­du tar­peek­si isoa ruo­ka­pöy­tää, joka oli­si täs­sä ta­pauk­ses­sa pi­tä­nyt si­joit­taa ma­kuu­huo­nee­seen.

– Nyt kaik­ki toi­mii. Vie­rai­den kans­sa vie­tän suu­rim­man osan ajas­ta niin sa­no­tus­sa ruo­ka­sa­lis­sa­ni pöy­dän ää­res­sä.

Jos il­ta jat­kuu pit­kään, siir­ry­tään olk­ka­ri-mak­ka­riin, jos­sa voi oleil­la ren­nom­min, vaik­ka loi­koil­la peh­me­äl­lä ma­tol­la.

– Mi­nul­la on vain yk­si sään­tö: tääl­lä pi­tää ot­taa ren­nos­ti.

Minna Parikan kengät ovat Saaran suosikkeja, sillä hän pitää väreistä. – Ei pidä olla liian vakava tai asiallinen pukeutumisen suhteen. Parikan kengät muistuttavat siitä, että elämän pitää olla hauskaa.