TEA HONKASALO
KUVAT MARI LAHTI
Koti ja keittiö 12/2013
MIKÄ: Kerrostalokoti, 4 h + k +s, 105 m², rakennettu vuonna 2010. MISSÄ: Helsingissä. TÄÄLLÄ ASUVAT: Johanna Hedman, hänen miehensä ja Rasmus, 11, Aada, 9, ja Tuukka 1,5.
Lapset ovat kerääntyneet pöydän ympärille ihailemaan piparitaloa. Pöydän yllä riippuva Yki Nummen Lokki-valaisin ostettiin jo edelliseen kotiin. Ruokapöytä ja tuolit ovat Artekista. Ikkunaa koristaa joulukalenteri, ja sen viereen on ripustettu perheen saamat joulukortit.
Johanna Hedmanin perhe on asunut uutuuttaan kiiltelevässä helsinkiläiskodissaan kolmisen vuotta. Meren läheisyydessä sijaitseva kerrostaloasunto on kolmilapsisen perheen unelmien täyttymys. Johanna kertoo olevansa joulu- ja koti-ihminen.
– Se on vaikuttanut uravalintaanikin, sisustusarkkitehtina työskentelevä Johanna nauraa.
Komean piparkakkutalon esikuva on ollut kerrostalo, jossa Johanna perheineen asuu.
Myös kaikki lapset osallistuvat innokkaasti jouluvalmisteluihin, jopa perheen pieninkin, 1,5-vuotias Tuukka.
Johanna on itse tehnyt monivuotisen joulukalenterin.
Kotijoulun perhe pitää hyvissä ajoin. Varsinaisiksi joulunpyhiksi suunnistetaan isovanhempien luo. Pikkujoulua aletaan viettää jo joulukuun alussa, jotta sitä on aikaa viettää kiireettömästi. Silloin nautitaan muun muassa kalaherkkuja ja riimilihaa.
Pitsireunaiset tulppaanit ovat kuin kuuran koristelemia.
– Lapsiperheen arki on hektistä, ja rauhoittuminen jo joulun alla onkin tärkeä osa jouluperinteitämme, Johanna kertoo.
Kranssileipä sopii juhlaan. Joulupöydässä käytetään häälahjaksi saatua pellavapöytäliinaa.
OMA KOTI PIPARISTA
Piparitaloprojekti aloitetaan suunnittelemalla, millainen talo tänä vuonna tehdään. Sitten piirretään kaavat, hankitaan tarvikkeet, paistetaan, kootaan ja koristellaan.
– Tällä kertaa piparkakkutalon inspiraation lähde oli oma kerrostalomme.
Kiiltävän valkoinen keittiö on Parman A la Carte -mallistosta. Välitilassa on lasinen taustalevy. Tasot ovat komposiittia. Aada kurkkaa sisäleikkimökistä. Jouluvaloilla koristeltu pahvitalo on ostettu Lidlistä.
Piparkakkutalon värikkäät ikkunat syntyvät sulattamalla kaksi nallekarkkia jokaiseen ikkunaan. Ensin pipariseinät paistetaan lähes valmiiksi. Sitten kuhunkin ikkuna-aukkoon pannaan kaksi nallekarkkia ja laitetaan pelti vielä hetkeksi uuniin, niin että karkit sulavat ja täyttävät ikkuna-aukot.
– Koristelemme pikkujoulukuusen hyvissä ajoin, jotta ehdimme nauttia siitä. Joulun pyhiksi suunnistamme aina maalle mummolaan, jossa on oikea, suuri kuusi, Johanna kertoo.
Rasmus lukee Suurta tonttukirjaa ja Aada koristelee kuusta. HT Collectionin M-kulmasohva on Iskusta, tyynyt H&M Homesta. Ikkunan alla oleva Sopen taso on ostettu jo edelliseen kotiin. Funkkispallovalaisimet ovat vanhat kouluvalaisimet. Jalkavalaisin on Artemiden Tolomeo Mega. Karvalankamatto on VM-Carpetin. Jukka-keinuhevosen Tuukka on saanut joulupukilta lahjaksi. Tuukka nimesi sen heti Hummaksi.
Kotiinsa Johanna on hankkinut muutaman joulukoristeen vuodessa muun muassa käsityöläisten joulumyyjäisistä. Kuusenkoristeet ovat pienikokoisia, juuri sopivia pöytäkuuseen. Johanna säilyttää koristeita kauniisti lasimaljakossa, joka toimii sisustuselementtinä sellaisenaankin.
– Meillä on aina aito kuusi. Kuusen tuoksu kuuluu erottamattomasti joulutunnelmaan. Pieni pöytämalli sopii hyvin kaupunkikotiin. Eikä konttaava lapsi pääse kaatamaan sitä.
Parvekkeella on tallilyhdyistä, valkoisista callunoista ja jouluvaloista tehty asetelma.
Kuusen alla olevan pienen, pyöreän pöydän Johanna on perinyt mummoltaan. 50-luvun pöytä on maalattu valkoiseksi. Sen alatasolla säilytetään keväällä puutarhakirjoja ja joulun alla joulukirjoja.
Huopatöppöset on ihana työntää jalkaan viileällä lasitetulla parvekkeella oleillessa. Kansituolit ovat Stockmannilta ja sisalmatto Ikean. Säilytyspenkin on nikkaroinut perheen isä.
LEGOT JOULUKALENTERISSA
Joulukalenterin Johanna tekee aina itse marraskuussa. Idean kalenteriin Johanna on saanut ystävältään. Naruun ripustetaan pyykkipojilla numeroidut pienet lahjapussit. Naru ja pyykkipojat on hankittu vuosia sitten Tiimarista. Myös pussit ja numerotähdet ovat Tiimarin valikoimasta.
Karlanda-kattovalaisin on Habitatin. Vanamoita-taulun on tehnyt isän täti. Tyynyt ovat Finlaysonin, Linumin ja tallinnalaisen Zizin. Keskellä on sormustyyny äidin ja isän häistä. Tikashylly on Kodin Ykkösestä. Lipaston päällä Kartellin Take-valaisin. Johanna on laittanut siihen pienitehoisen ja -kokoisen uunipolttimon, jotta se ei häikäise, vaan sopii yövaloksi. Lipasto on Voicen. Kuultomaalattu Ikean pinnasänky oli alun perin puunvärinen. Lasten täti on ommellut jokaiselle lapselle oman tilkkutäkin ristiäislahjaksi. Tähtipeite on Mamas&Papasin. Johannan työpiste ja vaatekaapit ovat maitolasiovien takana.
Johanna piilottaa pusseihin legoja. Hän ostaa legopaketin ja jakaa palat ja ohjekirjan sivut pusseihin, niin että legorakennelma edistyy aina pala kerrallaan ja jouluksi se on valmis. Legokalenteri on hyvä idea niille, jotka eivät halua antaa lapsille karkkia tai turhaa pikkukrääsää, johon menee helposti yhtä paljon rahaa.
Joulukortit ovat kauniisti esillä. Kortit mahtuvat pieneen tilaan, kun ne riippuvat magneettiketjuissa. Johanna osti ketjut lastenhuone.fi:stä.
Rasmus kirjoittaa kirjettä joulupukille Muuramen työpöydän ääressä. Hauska valosarja on Stockmannilta ja pöytävalaisin Ikeasta. Mikki-tyynyn äiti on ostanut H&M Homesta. Numerotyynyt ja Linumin päiväpeite löytyivät Textil Kompanin ystävämyynnistä. Sängyn päällä oleva musta pallospotti on Frandsenin. Kattovalaisin on Ikeasta. Jakkara Artekista.
KESKITY LAATUUN
– Sisustuksessa kannattaa keskittyä laadukkaisiin ja ajattomiin valintoihin. Ne kestävät aikaa ja käyttöä ja maksavat itsensä takaisin. Jos niistä haluaa luopua, on ajattomilla kalusteilla aina jälleenmyyntiarvoa, Johanna perustelee.
– Kannattaa ostaa vähän mutta laadukasta, jotta välttyy turhalta tavaralta.
Aadan sänky on yläosa Muuramen kulmakerrossängystä, sen alaosa on Rasmuksen huoneessa. Sängyn alla on säilytys- ja leikkitilaa ja Fatboyn säkkituoli loikoiluun. Puiset nukenvaunut ja hella ovat Brion. Punainen pallospotti seinällä on Frandsenin. Punainen lintu on Rasmuksen tekemä syntymäpäivälahja siskolleen. Keppihevosen on tehnyt Aada. Tosin vanhat sukat eivät keppihevosen pääksi kelvanneet, vaan isoäiti joutui kutomaan yhden parittoman valkoisen sukan.
Olohuoneen seinällä olevan komean Kuutti Lavosen työn Ursula on ostanut osamaksulla Galleria Brondasta.
– Nuorempana ei ollut varaa ostaa taidetta, mutta halusimme silti aitoa taidetta, emme julisteita, sillä aito on sijoitus tulevaisuuteen.
– Ruokapöydän on oltava suuri, sillä se on monitoimikaluste. Sen äärellä lapset askartelevat ja ystäviä kestitetään. Myös aamun lehteä pitää mahtua lukemaan vaivatta.
Aada sai puisen nukkekodin 2-vuotislahjakseen. Myös nukkekodissa tehdään jouluvalmisteluja.
TAITEELLISET LAPSET
Aada, 9, seuraa selvästi äitinsä jälkiä, ja hänestä on kasvamassa intohimoinen sisustaja. Aadan nukkekodin sisustus on mietitty huolella.
Tukeva talo oli alun perin puun värinen, mutta tällä hetkellä se on maalattu vaaleanpunaiseksi. Vuosien varrella sinne on hankittu kalusteita pikkuhiljaa, kuin oikeaan kotiin konsanaan.
– Nykyään nukeilla on posliiniastiat sekä oikeat aterimet, ja nukkekodin pesukone hurisee, kun nappia painaa. Jouluna Aada tuo nukkekotiin oikean pienen kuusen, jonka hän koristelee.
Aadan kirje joulupukille. Lapset kirjoittavat pukille kauniisti koristellut toivelistat.
– Suurin osa nukkekodinkalusteista on löytynyt netistä, Johanna paljastaa.
Vanhemmilla lapsilla on omat huoneet. Pikkuinen Tuukka nukkuu vielä vanhempiensa huoneessa, vaikka isoveljen huone kovasti vetääkin puoleensa. Kun vanhemmat sisarukset eivät ole kotona, Tuukka livahtaakin usein salaa tutkimaan heidän huoneitaan.
– Viimeksi hän oli löytänyt siskonsa kynsilakan ja lakannut omien sormiensa lisäksi omat vaatteensa ja kirjoituspöydän pinnan, Johanna huokaa.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ