Sisäänkäynnissä on liuskekivillä päällystetyt portaat. Lautaverhoiltu vanha talo on yhdistetty uuteen osaan tummanharmaalla sävyllä.

Anna Wallendahr

Nyt keittiössä on riittävästi tilaa liikkua. Seinän purkaminen avasi keittiön olohuoneeseen. Kiiltävät kaapistot ovat K-Raudan mallistoa.

Anna Wallendahr

Jos tä­män tien var­rel­la on edes jon­kin­lai­nen röt­te­lö, niin se os­te­taan, to­te­si Kaa­ri­nan äi­ti ta­lon et­sin­tä­reis­sul­la rei­lu nel­jä­kym­men­tä vuot­ta sit­ten.

Röt­te­löä ei ol­lut, mut­ta löy­tyi 1960-lu­vul­la pai­kal­la ra­ken­net­tu oma­ko­ti­ta­lo. Jär­vi­mai­se­mat ja har­ju hur­ma­si­vat.

Vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min mil­jöö val­loit­ti myös Hel­sin­gis­sä tuol­loin asu­neet Kaa­ri­nan ja hä­nen puo­li­son­sa.

– Os­tim­me pai­kan, kos­ka olem­me kiin­ty­neet sii­hen ja paik­kaan liit­tyy pal­jon muis­to­ja. Ei ole tar­vin­nut kaup­po­ja har­mi­tel­la, Kaa­ri­na ker­too.

Talon uusi puoli on arkkitehti Asko Kaipaisen suunnittelema.

Anna Wallendahr

Uuden osan julkisivu on profiloitua peltiä. Rakennusmiehet ristivät uudisosan traktorihalliksi. Uusi puoli toimii myös ateljeena. Valkoisset pinnat ja savitiili ovat klassinen, selkeä yhdistelmä valkoisessa tilassa.

Anna Wallendahr

Van­ha talo ja ”trak­to­ri­hal­li”

En­sim­mäi­set kym­me­nen vuot­ta talo toi­mi vii­kon­lop­pu­ko­ti­na. Kaa­ri­na ja hä­nen puo­li­son­sa maa­la­si­vat si­sä­sei­niä, mut­ta ei­vät teh­neet juu­ri muu­ta. Kun he oli­vat kat­sel­leet ta­loa pi­dem­pään ja miet­ti­neet sen toi­mi­vuut­ta, is­ki in­nos­tus re­mont­tiin.

Suun­ni­tel­mis­sa oli yh­te­näi­sem­pi, iso ja muun­to­ky­kyi­nen tila, joka tai­pui­si tree­naus­ti­las­ta atel­jeek­si ja vie­ras­va­rak­si. Pi­me­än ja ka­pe­an keit­ti­ön ti­lal­le kai­vat­tiin va­loa ja liik­ku­ma­väl­jyyt­tä. Si­sään tu­le­va valo piti käyt­tää mah­dol­li­sim­man tar­kas­ti.

Työ­hön tuli avuk­si naa­pu­ri, ark­ki­teh­ti As­ko Kai­pai­nen, jon­ka isä oli suun­ni­tel­lut 1960-lu­vul­la ra­ken­ne­tun ta­lon. Uu­den ra­ken­nuk­sen laa­tik­ko­mai­nen muo­to on suun­nit­te­li­jan eh­do­tus, joka toi­mii. Jul­ki­si­vuun ark­ki­teh­ti va­lit­si aal­to­pel­lin, jota ei tar­vit­se maa­la­ta ei­kä kä­si­tel­lä.

Ra­ken­nus­mie­het kut­sui­vat uu­di­so­saa trak­to­ri­hal­lik­si. Se erot­tuu sel­ke­äs­ti van­has­ta ta­los­ta.

Pulpettikattopiseen tilaan rakennettiin parvi. Kaiteen läpinäkyvä pleksi päästää valon parvelle. Myös parvella on isot ikkunat. Tuoli ja penkki ovat 60-luvulta. Ne on hiljattain verhoiltu Josef Frankin Svensk Tennille suunnittelemalla värikkäällä Gröna Fåglar -kankaalla.

Anna Wallendahr

Pal­jon ik­ku­na­pin­taa

Van­has­sa ta­los­sa oli le­veä käy­tä­vä, joka oli vai­ke­aa hyö­dyn­tää. Nyt se yh­dis­tää uu­den ja van­han ra­ken­nuk­sen. As­ko Kai­pai­nen suun­nit­te­li sen sei­nil­le kiin­te­ät, il­ma­vat kir­ja­hyl­lyt.

Kaa­ri­na ha­lu­si li­sää va­loa. Sitä var­ten avar­ret­tiin keit­ti­ö­tä pur­ka­mal­la sei­nä olo­huo­neen ja keit­ti­ön vä­lis­tä sekä puh­kai­se­mal­la käyn­ti olo­huo­nees­ta puu­tar­haan.

Nyt yh­te­näi­sen keit­ti­ön ja olo­huo­neen sei­nä on yh­tä suur­ta ik­ku­naa, jos­ta avau­tu­vat maa­lauk­sel­li­nen puu­tar­ha ja sen ta­ka­na pil­kah­te­le­va lam­pi.

Keltainen kolikkomatto tuo auringon keittiöön.

Anna Wallendahr

Va­loi­sat vä­rit

Va­loa tuo­vat myös vä­rit. Keit­ti­ön lat­ti­as­sa on kel­tais­ta, ku­mis­ta ko­lik­ko­mat­toa. Ti­lois­sa on vaa­lei­ta ja kirk­kai­ta vä­re­jä.

Kaa­ri­nan työ­huo­nees­sa on ai­na me­nos­sa pie­ni, luon­non­tie­teel­li­nen tut­kiel­ma. Hän teip­paa sei­näl­le koi­ra­len­keil­tä ke­rää­mi­ään mie­len­kiin­toi­sia kas­vien leh­tiä, kuk­kia ja sul­kia.

Ko­tia pil­kut­ta­vat vä­rit.

– Meil­lä huo­ne­ka­lut ja ta­va­rat lai­te­taan pai­koil­leen ja sii­hen ne sit­ten jää­vät. Mut­ta vä­rit ovat meil­le tär­kei­tä. Mu­ka­nam­me ovat kul­ke­neet vuo­si­kym­me­niä kel­tai­nen, pu­nai­nen ja si­ni­nen, Kaa­ri­na ker­too.

Olohuoneen valoisassa kulmassa on lueskeluun erinomainen Arne Jocobsenin Egg-tuoli. Muuton senkki on uunituore hankinta.

Anna Wallendahr

Si­sus­ta­ja­na sat­tu­ma

Asuk­kaat ar­ve­le­vat ko­din näyt­tä­vän hy­vin sa­man­lai­sel­ta seu­raa­vien­kin kym­me­nen vuo­den ku­lut­tua.

– Tar­pei­ta on vä­hän, sil­lä ko­dis­sa on jo kaik­ki tar­vit­ta­va. Meil­lä sat­tu­ma on toi­mi­nut si­sus­ta­ja­na. It­se em­me vii­lai­le yk­si­tyis­koh­tia, Kaa­ri­na ker­too.

Sat­tu­ma aut­taa myös puu­tar­has­sa, sil­lä tont­ti on re­he­vää leh­to­maa­ta. Sin­ne hei­te­tyt sie­me­net itä­vät ja kuk­ki­vat, ja kas­vit vaih­ta­vat paik­kaa ja va­el­ta­vat. Ai­ka­naan huo­lel­li­ses­ti teh­tyä puu­tar­haa hoi­de­taan lä­hin­nä kit­ke­mäl­lä ja ra­joit­ta­mal­la.

Sil­ti Kaa­ri­na sa­noo op­pi­neen­sa, et­tei pidä sa­noa ei kos­kaan. Kaik­ki kun on mah­dol­lis­ta.

– Van­noim­me, et­tem­me ai­na­kaan muu­ta tän­ne, mut­ta viih­dym­me vä­hän lii­an­kin hy­vin. Ai­na tämä sta­din voit­taa. Tääl­lä ei jää mis­tään pait­si.

Uuden ja vanhan puolen yhdistävä käytävä aukeaa vanhalla puolella olohuoneeseen. Kiinakaappi on hankittu vuosia sitten.

Anna Wallendahr