Johanna Vireaho kuvat Hanna Marttinen
Tulppaanit tuovat kevään! Tulppaanisesonki on floristin juhlahetki. Kotimaisten tulppaanien sesonki starttaa joulusta, jonka jälkeen talvella kukkakauppoihin tulevat ensin kasvihuonetulppaanit ja myöhemmin keväällä avomaalla kasvatetut. Sallan suosikkeja talvella ja kevättalvella ovat tulppaanien lisäksi jaloleinikit ja erilaiset kukkaoksat. Salla työskentelee kotonaan, vuonna 1932 valmistuneessa puutalossa Kotkassa.
Talvella maljakossa voi olla kaunis oksa. Hedelmäpuiden ja kukkivien pensaiden oksia voi hyötää helposti kukkaan tai lehtiä hiirenkorville. Leikkaa oksia terävillä oksasaksilla, jotta puuhun tai pensaaseen jää mahdollisimman vähän vaurioita. Leikkaa oksa puusta silmun yläpuolelta, jotta puuhun ei jäisi tappia. Ota oksia sieltä täältä. Luumuja, kirsikoita ja kriikunoita voi leikata talven lepoaikana, mutta älä leikkaa enää kevättalvella, koska silloin leikkauskohta voi vuotaa. Omenapuuta voi leikata myöhemminkin.
Esimerkiksi syreeninoksat ovat kauniita ja silmut aukeavat nopeasti, vaikka eivät aina sisällä kukkisikaan. Syreeninoksat asettuvat myös kimpussa kauniisti. Myös vaahteranoksat kehittyvät sisätiloissa nopeasti hiirenkorville ja jopa raikkaan vihreään kukkaan. Jos et voi leikata oksia omasta puutarhasta, löydät kukkivia pensaiden ja puiden oksia myös talvella ja keväällä kukkakaupasta.
Yhdistä tulppaaneihin erilaisia kukkaoksia. Puuvartisille oksille sopii lämmin vesi, mutta jos mukana on tulppaaneja tai narsisseja, vesi voi olla haaleaa. Lämmin vesi jouduttaa ja lyhentää sipulikukkien kukintaa. Puun oksaan puhkeaa talvellakin muutamassa päivässä tai viikossa kevään ensimmäisiä merkkejä, pieniä vihreitä lehtisilmuja.
Pian on narsissien aika! Mitä lähemmäs pääsiäistä edetään, sitä varmemmin näkee kukkakaupoissa narsisseja. Keltainen narsissi on klassikko, mutta yhä enemmän näkee valkoisia narsisseja, joiden kukka on kerrannainen ja sävyttyy aprikoosiin ja lohenpunaiseen. Laita narsisseille viileää vettä maljakkoon. Kukat kestävät noin viikon verran, pitempäänkin, jos viet kukat yöksi viileään.
NÄIN ONNISTUT KIMPUN TEOSSA
1. Kukka-asetelman teko alkaa maljakosta
Salla valitsee asetelmalle ja valituille kukille sopivan maljakon. Hän käyttää usein asetelman pohjana kanaverkkoa, jota voi käyttää uudestaan lukuisia kertoja. Kanaverkkotekniikkaan sopivat hyvin posliiniset ja keraamiset maljakot ja kookaat ruukut. Ruukun pohjalle sujautetaan kanaverkosta muotoiltu pallo. Ensimmäiseksi kanaverkkoon pistellään vihreistä oksista pohja, joka peittää verkkoa ja antaa tukea valituille kukille. Tässä asetelmassa pohjana on kriikunaa, luumua, tuomipihlajaa ja idänvirpiangervoa.
2. Lisää kukat
Kanaverkkoasetelman teko jatkuu kukkavarsien lisäämisellä. Salla valitsee asetelmaan kolmenlaisia kukkia: katseita vangitsevia, täydennyskukkia ja kepeyttä tuovia pieniä ja siroja kukkia. Hän hakee asetelmaan muotoa ja kerroksellisuutta. Asetelmassa on tärkeää olla tasoja sekä värien ja muotojen kontrastia.
3. Sopivasti villi
Sallan sidontatyyli on luonnollinen. Kukkakimput ja asetelmat ovat kerroksellisia ja epäsymmetrisiä. Niissä on niittymäistä kepeyttä, vaikka Salla tekisi asetelman muhkeista kukista. Kimpun sidonta vie aikaa kukkien käsittelystä ja puhdistamisesta alkaen. Parasta on, kun kukkaflow valtaa mielen. Kukat asettuvat asetelmassa paikoilleen kuin kapellimestarin hienovaraisin elein.
4.Tuplasti runsautta
Kanaverkkoon rakennettuihin asetelmiin saa helposti runsautta ja kerroksellisuutta. Näyttävä asetelma vaatii reilusti kukkaa, mutta kanaverkkoon ilmavasti asetellen kukkia tarvitaan vähemmän kuin esimerkiksi spiraalikimppuun. Kukka-asetelmassa on erimittaisilla kukilla luotua rentoutta ja epäsymmetriaa. Jalallinen astia kohottaa asetelman ylvääksi, taustan peili tuplaa kukkarunsauden.
Huom! Käytä aina puhdasta maljakkoa ja pese maljakko huolella käytön jälkeen. Likaisessa maljakossa bakteerit voivat pilata veden ja bakteerikasvu lakastuttaa kukat ennen aikojaan.
Ota avuksi kukkasiili
Kukkasiilin eli kenzanin avulla saa rakennettua minimalistisia tai runsaita asetelmia. Astian valinta on oleellista. Voit käyttää laakeaa vatia, jossa on muutaman sentin verran syvyyttä vettä varten, jalallisia astioita tai ruukkuja. Aseta kenzan astian pohjalle. Muutamalla kukkaoksalla syntyy rauhallinen ja ilmava asetelma. Leikkaa kukkavarret mieleiseen mittaan kukkaveitsellä. Työnnä oksat kenzanin piikkeihin ja jatka niiden lisäämistä, kunnes olet saanut sopivan muodon. Lisää haaleaa vettä, jos käytät sekä puuvartisia oksia että tulppaaneja. Pelkille sipulikukille kannattaa käyttää viileää vettä.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2