Olohuoneen viihtyvyyteen kannattaa panostaa.
Jaanis Kerkis
Koti ja Keittiö -toimitus
On tärkeää, että kodissa on yksi yhteinen, viihtyisästi sisustettu tila. Hyvä sohva kantaa pitkälle, ja huoneen ilmettä on helppo muutella tekstiileillä.
1. Yhdistä kuoseja ja samoja sävyjä
Yhdistä rohkeasti erilaisia kuoseja. Yhtenäinen värimaailma pitää olohuoneen yleisilmeen rauhallisena. Sohvapöytänä toimii iso
rahi, jonka päälle voi kasata rakkaimmat kirjat ja lehdet.
Yhtenäinen värimaailma luo harmoniaa.
Hanna Linnakko
2. Luo matoilla kotoisaa tunnelmaa
Yhdistele reippaasti mattojen materiaaleja ja paksuuksia. Matot voivat mennä myös päällekäin. Pienemmistä matoista saat yhden suuren harsimalla ne yhteen esimerkiksi värikkäällä langalla tai läpinäkyvällä siimalla.
3. Laita lasiesineitä ikkunan läheisyyteen
Koko ikkunalaudalle erilaisia kirpputorilta ostettuja lasipulloja. Lasiesineet ovat kauneimmillaan luonnonvalossa. Jo yhden kukan asetelma on kaunis. Pulloihin voi asetella myös useita erivärisiä ja -kokoisia kukkia.
4. Muista rustiikkiset ruukkukasvit
Katseenvangitsija syntyy valkoisista ja punasavisista ruukuista. Valitse ruukkuihin suosikkikasvejasi.
5. Laita kauneimmat esineet minivitriiniin esille
Jos olohuoneeseen ei mahdu isoa vitriinikaappia, voi kauneimmat posliiniesineet laittaa esille pieneen lasiseen kasvihuoneeseen.
Minivitriini tuo kuulasta tunnelmaa olohuoneeseen.
Kirsi-Marja Savola
6. Luo harmoniaa valkoisella värillä
Kodin pikkutavarat pysyvät piilossa ison valkean laatikoston uumenissa. Vaalea väritys tekee tilasta rauhallisen.
7. Luo vanhan tuvan tunnelmia
Vanhaan tupaan tehdyn olohuoneen pinnat on jätetty rosoisiksi. Puuhella tuo tilaan tunnelmaa ja toimii kätevänä laskutasona silloin, kun sitä ei lämmitetä.
Olohuoneen rustiikkinen tyyli täydentää oksakimpuilla.
Fabian Björk
8. Kirjat esille näyttävästi
Kauniita kirjoja on turha piilotella kirjahyllyssä. Nosta lempikirjasi sohvapöydälle, jolloin niitä tulee myös selailtua
ja lueskeltua. Vaihda kirjoja kuukausittain.
9. Valokuvat olohuoneen seinälle kollaasiksi
Valokuvien ei aina tarvitse olla kehyksissä. Printtaa seinälle kollaasi rakkaimmista kuvistasi. Muistat parhaimmat ja onnellisimmat hetket elämästäsi päivittäin.
Kuvakollaasi tuo tuttavallisia tunnelmia olohuoneeseen.
Kirsi-Marja Savola
10. Luo hillityn eleganssi tunnelma
Avoimet kirjahyllyt ovat täynnä värikkäitä kirjoja. Ne tuovat vaaleaan tilaan eloa. Valkoiseen, kuutiomaiseen sohvapöytään mahtuu paljon lehtiä ja kirjoja. Tummansinisellä sametilla verhoiltu sohva antaa olohuoneeseen elegantin säväyksen.
Vaaleat seinät raikastavat ja tumma sohva tuo arvokkuutta tilaan.
Kirsi-Marja Savola
11. Yhdistele reilusti vanhaa ja uutta
Uuteen taloon saa kodikasta tunnelmaa kerroksellisella sisustuksella. Esimerkiksi betonilattia ja vanhat puuovet pönttöuunin kanssa luovat kontrastia tilaan. Viherkasvit puolestaan nousevat hyvin esiin musta-harmaasta kokonaisuudesta.
12. Suosi helppoja värejä
Kokonaan mustalla ja harmaan eri sävyillä sisustettu sohvanurkkaus antaa paljon mahdollisuuksia. Sellaisenaan tila on rauhallinen. Pienillä, värikkäillä elementeillä tunnelmaa on helppo muunnella. Esimerkiksi yksi keltainen kynttilä pöydällä saa jo ihmeitä aikaan.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2