NETTE GRÖN KUVAT MARTTI JÄRVI
TYYLINI
” Sauna on minulle pyhä paikka. Puut pitävät palaessaan musiikkkiaan. Se on kaikkein kauneinta. ”
LEMPIPAIKKANI on sohvalla, viltin alla ja kynttilänvalossa. Tässä lueskelen iltaisin ja katselen televisiota. Sohvan taustalla on Rafael Wardin litografia Muistoja I. Valitsin sen keikkapalkkioksi Taidekeskus Salmelasta, jossa olen konsertoinut kesäisin.
EN LUOPUISI pianosta. Se on läheisin työvälineeni kotona, kun opiskelen uusia kappaleita ja treenaan esiintymisiä varten. On ajanjaksoja, jolloin en soita paljon, mutta en osaisi olla ilmankaan.
RENTOUDUN puulämmitteisessä saunassa. Se on pyhä paikka, jossa ainoa valo tulee kiukaassa palavista puista. Puut pitävät palaessaan omaa musiikkiaan, se on kaikkein kauneinta.
SISUSTAN pikkuhiljaa kellariin miesluolaa. Minun on tarkoitus rakentaa oma studio, mutta toistaiseksi miesluolassa riippuu vain ystäviltä lainattu nyrkkeilysäkki. Siihen voi purkaa turhautumiset.
HUVITTAVIN sisustusesineeni on ehkä puutarhatonttu, jolle on liimattu minun naamani. Vietimme naapurin kanssa yhteissynttäreitä puutarhassa ja saimme molemmat lahjaksi puutarhatontun, omilla kasvoillamme varustettuna. Tarjoilen myös joskus vieraille kahvia Waltteri Torikka -fanimukeista. Kerää koko sarja!
OLEN MAALANNUT maisemia Johanna Oraksen öljymaalauskursseilla Hotelli Punkaharjussa. Siellä syntyi sarja harjuaiheisia maalauksia, kaikki aika abstrakteja. Johanna Oras antaa oppilailleen paljon vapauksia ja hyviä ajatuksia.
UUSIN HANKINTANI on vastavalmistunut yläkerran kylpyhuone. Siellä on hyvä valmistautua esiintymisiin. Laitan musiikin täysille ja otan itselleni hetken rauhaa ennen keikalle lähtöä. Huomaan, että hakeudun pieniin tiloihin, kun haluan keskittyä ja tyyntyä.
Laulutaiteilija Waltteri Torikan, 37, joulukonserttikiertue kirkoissa yltää Helsingistä Rovaniemelle. Joulu-ep-levy julkaistiin 26. marraskuuta 2021 digitaalisena.
Waltteri Torikka ylsi Tanssii Tähtien Kanssa 2021 -kisassa kunniakkaasti kolmannelle sijalle ja ällistytti syksyn 2021 Masked Singer Suomi -ohjelmassa bailaamalla raivokkaasti Bilepandana.
Isot kaari-ikkunat antavat kapeaan olohuoneeseen valoa ja tilan tuntua. Sohvan yläpuolelle on ripustettu pälkäneläisen taiteilijan Joonas Ennalan uniikkeja teoksia. Sohvalla on Lapuan Kankureiden vihreä villahuopa. Vihreä puupenkki on hankinta Tori.fistä, matto Rugvista-verkkokaupasta.
Viime syksynä Manuelan ja Tuuren unelma talosta maalla toteutui. Lasiveranta oli Manuelan salainen toive, tšhehovilaisen tunnelman huipentuma pitsiverhoineen ja koristeellisine ikkunoineen.
Tauluseinä ja kakluuni ovat kodin katseenvangitsijat. Tauluseinän suunnitelmaa Joonas pyöritteli tietokoneen ruudulla pari viikkoa, ennen kuin julisteet ja kehykset lähtivät tilaukseen. Taulujen keskelle solahti The Frame -televisio, jota ei ensisilmäyksellä edes tv:ksi erota.

Etikoilla, pulvereilla ja höyrytyksellä saat keittiön eri paikat puhtaaksi.
Jaanis Kerkis
Lastenkirjailija Nina Pirhonen tekee mielellään asetelmia leveille ikkunalaudoilleen ja siivoaa vähän koko ajan.
Anna Riikonen
Olohuoneen pinkopahvin alta paljastui kaunis, harmaantunut hirsiseinä. Se on ollut joskus talon ulkoseinä. Olohuoneessa on kivasti tilaa ja se toimiikin vierashuoneena ystäville. Ovi on johtanut viereiseen huoneistoon, nyt sen takana on seinä. Valaisimet Pentikistä, tyynyt Ikeasta ja Pentikistä.
Venevaja on Dagin vanhempien vuonna 1982 rakennuttaman mökin pihapiirissä. Ulkopuolelta rakennus on ennallaan. Kun ovet suljetaan, vaja näyttää samalta kuin ennenkin.
HEIKKI RAUTIO
Hanna Linnakko

LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2