Taiteilija Johanna Karsten vuokrasi Hangosta kakkoskodin vanhasta puuhuvilasta. Valkoisen sävyt saivat rinnalleen sinistä. Viipyilevän tunnelman viimeistelivät Johannan keräämät kultaesineet.
Näkymä kadulta kohti ruokasalia. Vaalean kerman väristä julkisivua ryhdistää rakennuksen levyinen, yhteinen terassi. Komeat kukkaruukut tukevat ovien ja terassiportaikon haalean patinoitunutta hangonsinisen vivahdetta
Keittiön valkopetsattu pöytä on teetetty, ja se on ollut talossa jo pitkään. Keittiö on kokonaisuutena hyvällä maulla tehty. Valaisin on hieman eri tyylinen mutta käytännöllinen. Se on ruokasalin lampetin lisäksi talon ainoa kattovalaisin. Kannellinen vati on Tukholman Hötorgetin kirpputorilta. Kynttelikkö on uusi
Isot ikkunat ja vaaleat pinnat tekevät olohuoneesta valon juhlaa. Tuolit, sohva, pöytä, kultaneliöllä koristettu matto ja valoverhot on hankittu Ikeasta. Sohvatyynyt Johanna on päällystänyt itse. Taustalla näkyvän konsolipöydän Johanna löysi hankolaisen pikkuliikkeen alennusmyynnistä ja maalasi sen valkoiseksi. Alttarimaisen asetelman peilit ovat Intia-kaupasta. Ikkunoiden välissä olevan puurunkoisen, kullan-värisen seinäkynttelikön Johanna on saanut perintönä.
MARKO PASANEN • KUVAT RIITTA SOURANDER
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ