Lem­pi­paik­ka­ni on per­heem­me pie­ni mök­ki Pel­lin­gin saa­ris­tos­sa, jos­sa olen viet­tä­nyt lap­suu­te­ni ke­sät. Se on suo­rin tie Nir­va­na-ti­laan, jos­sa koen ole­va­ni va­paa. Saa­ren jat­ku­va tuu­len, lin­tu­jen ja me­ren ää­ni on se ää­ni­maa­il­ma, jos­sa pys­tyn ren­tou­tu­maan. Elä­mä­ni on muu­ten ol­lut myl­ler­rys­tä, mut­ta saa­rel­le olen voi­nut ai­na pa­la­ta ja tun­tea,
et­tä tämä py­syy.

Essi Renvallin patsaan takana näkyy Tove Janssonin teos.

Si­sus­tus­tyy­li­ni on kau­ka­na tyy­pil­li­ses­tä suo­ma­lai­ses­ta vaa­le­an mo­der­nis­ta. Viih­dyn par­hai­ten ti­lois­sa, jois­sa on vä­riä, ja se nä­kyy niin ko­to­na kuin toi­mis­tol­la­kin. Asuin pit­kään ul­ko­mail­la ja se vai­kut­taa var­mas­ti ma­kuu­ni. Vä­rit luo­vat mie­len­ti­lo­ja ja haus­kuut­ta tun­nel­maan. Tu­len su­vus­ta, joka on hy­vin vi­su­aa­li­nen, ja jo­kai­nen meis­tä on luo­nut ym­pä­ril­leen ti­lan, jos­sa tun­tee oman­lais­taan kau­neut­ta.

Tove toi tämän korun matkamuistona omalle äidilleen. Lapsena aina ihailin sitä, ja kävi niin onnekkaasti, että lopulta se periytyi minulle.

Rak­kain esi­nee­ni on koru, jon­ka Tove os­ti jol­tain mat­kois­taan omal­le äi­dil­leen. Lap­se­na ta­pa­sin ihail­la sitä ja mie­tin, mi­ten pal­jon it­se­kin ha­lu­ai­sin sen. Kä­vi­kin niin on­nek­kaas­ti, et­tä lo­pul­ta se pe­riy­tyi mi­nul­le. Ny­ky­ään se on jo niin hau­ras, et­ten enää käy­tä sitä, mut­ta se on esil­lä ma­kuu­huo­nees­sam­me. Se tuo muis­to­ja mie­leen rak­kaas­ta ih­mi­ses­tä.

Kodissani on aina kirjoja, taidetta, kukkia ja kiviä saaristosta. Ne luovat sen ilmapiirin, jossa haluan olla.

Ren­tou­dun lu­ke­mal­la, lo­ju­mal­la, kat­so­mal­la telk­ka­ria ja plä­rää­mäl­lä ihan lii­kaa pu­he­lin­ta. Olen ai­ka­moi­nen soh­va­pe­ru­na. Myös kok­kaa­mi­nen on ren­tout­ta­vaa, vaik­ka en ole mi­kään mes­ta­ri­kok­ki. Meil­lä on ta­pa­na kut­sua per­he ky­lään sun­nun­tai­päi­väl­li­sel­le. Kun lait­taa ruo­kaa iloi­sil­le syö­mä­reil­le, kaik­ki miel­tä kal­va­vat asi­at unoh­tu­vat.

Ke­räi­lem­me mie­he­ni kans­sa sim­pu­koi­ta, se on mei­dän jut­tum­me. On ren­tout­ta­vaa kat­sel­la nii­tä ja muis­tel­la, mis­tä ne on ke­rät­ty.

Viihdyn parhaiten tiloissa, joissa on väriä ja iloa, ja se näkyy sekä kotona että toimistolla.

Sie­lun­mai­se­ma­ni löy­tyy Pel­lin­gin li­säk­si ko­ti­nur­kil­ta­ni Ka­ta­ja­no­kal­ta. Siel­lä meri on ai­na läs­nä, sekä iha­nat, kau­niit jään­mur­ta­jat. Olen on­nel­li­nen, et­tä meil­lä on nel­jä vuo­de­nai­kaa, jopa tämä pi­meä. En kär­si sii­tä, et­tä nyt ele­tään hil­jai­sem­paa ai­kaa. Nuo­re­na olin le­vo­ton ja vil­kas, mut­ta nyt voin hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la viet­tää pal­jon ai­kaa ko­to­na. Rau­hoit­tua.

Kasvit ovat tärkeä sisustuselementti kotona ja toimistolla. Kun kotona olevat kasvit ovat venähtäneet liian isoiksi, minulla on ollut tapana tuoda pistokkaita töihin ja jakaa niitä työkavereilleni.

Si­sus­tus­pa­hee­ni ovat vi­her­kas­vit. Osa on ol­lut meil­lä kym­me­nen vuot­ta, ja esi­mer­kik­si ra­ha­puis­ta on kas­va­nut iso­ja ja hie­no­ja. Meis­tä on tul­lut jopa hie­man tai­kaus­koi­sia, et­tä ra­ha­puut sym­bo­loi­vat yri­tyk­sen me­nes­tys­tä. Sik­si nii­tä pi­tää koh­del­la eri­tyi­sen hy­vin.

Toi­mis­tom­me uu­teen si­sus­tuk­seen on ha­et­tu ko­di­no­mais­ta tun­nel­maa. Tääl­lä on pal­jon vä­riä, tai­det­ta, kau­niit so­si­aa­li­set ti­lat ja iso pöy­tä, jon­ka ym­pä­ril­le mah­tuu iso jouk­ko ih­mi­siä syö­mään lou­nas­ta. Toi­mis­tos­sam­me on sa­maa hy­vän olon tun­net­ta, joka kuu­luu Muu­mien ar­voi­hin.

Tove Janssonin Kesäkirjaan perustuva elokuva saa ensi-iltansa tammikuussa, siksi se on itsellenikin erityisen ajankohtainen.

Tär­kein kir­ja­ni on To­ven Ke­sä­kir­ja. Vaik­ka ta­ri­na on fik­tii­vi­nen, se on oi­ke­an elä­män in­noit­ta­ma ja näen sitä lu­kies­sa­ni tu­tun ke­sä­mö­kin ja rak­kaan Sig­ne-iso­äi­din.