Johanna Vireaho kuvat Hanna Marttinen
Köynnösvehka kaipaa tilaa
Köynnösvehka Xanadu kasvaa pensasmaisena. Ajan kanssa kasvi kaipaa tilaa, sillä se voi kasvaa jopa 1,2–1,5 metriä korkeaksi ja 1,5 metriä leveäksi. Se omaa kauniit, tummanvihreät ja liuskoittuneet lehdet. Lehtiä näkeekin toisinaan leikkokukkakimpuissa leikkovihreänä. Sannan kokemuksen mukaan kasvi on helppo ja olosuhteisiin mukautuva. Trooppisena kasvina se pitää hajavalon kasvupaikasta, nauttii tasaisesta kastelusta ja sumuttelusta.
Kirjovehka on suvun aarre
Komea kirjovehka on isovanhempien 1970-luvulla hankkima kasvi, josta on jaettu pistokkaita vuosien ajan koko suvulle ja tuttaville. Kasvi päätyi Sannan uuteen ja valoisaan kotiin neljä vuotta sitten, sillä isovanhempien nykyinen koti oli sille liian hämärä. Nyt kasvilla on kasvutilaa olohuoneen 5,5 metrin huonekorkeuden verran. Kookas kirjovehka kaipaa kuitenkin tukemista, ja Sanna on sitonut kasvin versoja nipuksi yhteen, jotta ne eivät lamoa.
Lyyraviikunan Sanna osti 80 sentin korkuisena taimena noin neljä vuotta sitten. Hän on vuosittain vaihtanut kasvin uuteen multaan, vähän suurempaan ruukkuun. Nyt lyyraviikunalla on mittaa 2,5 metriä. Lyyraviikunan edessä kirjavalehtinen kumiviikuna ja kookospalmu, jonka hoito voi olla haastavaa. Kookospalmu nauttii tasaisesta kosteudesta, mutta imee vettä mullasta vain osalla juuristoaan. Sohvapöydällä peikonkämmen.
Koivut ja kultaköynnös
Sanna visioi eteiseen akustiikkalevylle maalatusta taulusta ja kultaköynnöksestä kokonaisuuden, jossa koivun paljaat rungot saavat lehdet viherkasvista. Sanna on kasvattanut kultaköynnöksen pistokkaasta. Taulun on maalannut Virpi Mäkinen.
Peikonlehti saa rönsytä
Lehtevät ja rehevät kasvit ovat Sannan mieleen. Kasvit saavat rönsytä, kuten peikonlehti, jonka Sanna odottaa kasvavan köynnösten tapaan kaidetta vasten ja jopa laskeutuvan yläkerran aulasta eteiseen. Peikonlehti voikin kasvaa viherkasvina useiden metrien mittaiseksi. Vihreä lasivalaisin, Co Bankerydin Tage 50, lisää vihreää väriä sisustukseen.
Viherkasvit viihtyvät yhdessä
Sanna kokoaa viherkasveja yhteen, jotta kasveista muodostuu vehreä ja kookas kokonaisuus. Jotta kasviryhmä näyttää vielä kookkaammalta, voi ruukkuistutuksia nostaa ylös lattialta jakkaroiden, kukkapöytien tai erilaisten pienten tasojen päälle. Kasvit myös viihtyvät toistensa seurassa. Erityisesti talvisin kasvit hyötyvät toistensa tuottamasta kosteudesta. Peikonlehden seurassa on muun muassa kultaköynnös ja kahvipensas.
Nousussa kirjavat lehdet
Nyt kiinnostavat viherkasvien kirjavat lehtimuodot, niin kutsutut variegata-lajikkeet. Kirjava kumiviikuna vastaa muilta ominaisuuksiltaan tavallista kumipuuta, mutta sen lehdet värittyvät valkovihreinä.
Koivikko jatkuu kotona
Keittiöstä ja ruokailutilasta avautuvat suuret ikkunat ovat kuin kaunein taulu. Sanna ihastui tonttia rajaavaan pieneen koivikkoon, ja halusi mahdollisimman suuret ikkunat siihen suuntaan. Näkymä ruokailutilasta ulos on kuin koko ajan muuttuva maisemataulu. Sisällä kasvavat viherkasvit jatkavat luontoa sisälle. Etualalla oikealla kirjavalehtinen kumipuu, sen taustalla lyyraviikuna. Työtasolla hopearaitamatti. Se kasvaa kookkaaksi, jopa 1-2 metriä korkeaksi.
Sannan vinkit vihersisustamiseen
* Valitse kasvit oman mieltymyksen ja kodin kasvuolosuhteiden mukaan.
* Selvitä, minkälaisissa olosuhteissa kukin kasvi viihtyy. Mieti kasveille mahdollisimman sopivat olosuhteet.
* Kastele kasvit kerralla kunnolla, jotta vesi imeytyy ja kastelee mullan läpikotaisin.
* Altakasteluruukut ovat kookkaille kasveille käteviä, kun veden tarpeen näkee helpommin. Suuret kasvit tarvitsevat reilusti vettä.
* Sopeuta kasteluväli kodin lämpötiloihin ja kasvien tarpeisiin. Kesällä kotimme voi lämmetä suurten ikkunoiden vuoksi ja kasvit haihduttavat paljon vettä, joten kastelen tarpeen mukaan päivän, parin välein. Sumuttelen kasveja myös lähes joka päivä. Talvella kastelen maltillisemmin.
* Annan viherkasviravinnetta noin kerran viikossa keväästä syksyyn. Jätän lannoitteen talveksi kokonaan pois. Talvella kastelen kasveja merileväuutevedellä, joka vahvistaa niitä.
* Tee säännöllisesti viherkasvien tarkistuskierros.
* Kokoa kasvit asetelmiksi, joissa voit käyttää kasvien lisäksi sisustustuotteita tai muita tärkeitä esineitä. Alusta on myös hyvä huomioida. Laatat, keraamiset alustat ja tarjottimet käyvät hyvin. Viherkasvit voivat olla mukana seinäkollaaseissa hyllyillä ja esimerkiksi osana taulukokonaisuutta.
* Iso viherkasvi on aina hieno katseenvangitsija. Monta kookasta kasvia luo trooppista tunnelmaa ja elävöittää tilaa.
* Joka huoneeseen voi sijoittaa viherkasvin – tai monta!
Martti Järvi
Martti Järvi
Sisustustoimittajamme Tea Honkasalo teki upean kimpun, köynnöksen, kranssin ja vieheen kattauksen koristeeksi. Hänen ohjeillaan tuot arkeenkin juhlaa!
Anna Wallendahr
valmistaja
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2