Teksti Mia Lundberg
Kuvat Mari Lahti
Paljon matkustavalle Inkerille Helsingin-koti merkitsee pysyvyyttä ja paikkaa levolle. Kotona on vain vähän tavaraa ja sekin huolella valittua ja merkityksellistä.
KOTI: Kruununhaassa Helsingissä. Yksiö 30 neliöä.
ASUKAS: Inkeri, 30.
Katseenkestävät säilytyskalusteet
Muuramen kauniit säilytyskalusteet ovat osa sisustusta. Matalat laatikostot hankittiin Inkerille, kun hän oli 14-vuotias. Korkea vaatekaappi hankittiin tähän kotiin. Alatason päällä on koululaisen työpöydän pöytälevy.
Inkerin vinkit pienen kodin säilytysratkaisuihin ovat viikkaus, armeijan rullat ja kaappien huolellisesti suunnitellut sisäosat. Myös kalusteiden muuntelukelpoisuus on tärkeää. Taulut ovat Inkerin isän maalaamia, violetti kukkavaasi on lahja ukilta.
Lue myös: Töölöläiselämää valoisassa loft-yksiössä
Laatua harkiten
Inkeri on hankkinut kotiinsa ajattomia ja laadukkaita kalusteita. Alvar Aallon ruokapöydän ympärillä on Arne Jacobsenin Seiskatuoleja. Erkkerin vuoritetut verhot ovat Sisustus-Nallesta, ne suunnitteli Elise Donner-Valkola.
Räsymaton on kutonut Inkerin mummi. Olohuoneessa on koivuparketti, joka hiottiin ja lakattiin. Eteiseen ja keittiön asennettiin Saimakoivuparketti.
Lue myös: Yksiön sisustuksessa kohtaavat ruusukuosi, kiinanpunainen ja Pietari Suuri
Klassikko katossa
Oleskelutilan valaisin on Juha Leiviskän suunnittelema JL341-kattovalaisin. Sen erikoisuus on messinkinen keskiosa.
Pienestä kodista tulee yhtenäinen, kun materiaaleja ja värejä ei ole liikaa.
Muistot esillä
Lundian kirjahylly on muunneltavissa, kuten kaikki kodin säilytysratkaisut. Kirjahyllyssä on esillä rakkaita muistoja vuosien varrelta. Naamio on Venetsiasta.
Mitalit ovat muodostelmaluistelun MM-kisoista. Flamencotanssijatarta esittävä kuva on valokuvaaja Veikko Kankkusen käsialaa.
Eteinen ja kirjasto
Kirjahylly eteisessä ei ole tavallisin ratkaisu, mutta näin pitkä tila hyödynnetään loistavasti. Lundian valkolakattujen hyllyjen taustaseinä maalattiin harmaaksi.
Inkeri sai idean Lundian liikkeessä. Oikealle seinälle tehtiin mittatilaustyönä vaatekaappi koivusta. Artekin tuoli on lainassa vanhemmilta. Soman räsymaton on kutonut mummi.
Lue myös: 5 parasta ideaa: Näin käytät pienen kodin neliöt tehokkaasti
Jokainen sentti on käytössä
Käytännöllinen ja tehokas keittiö on u:n muotoinen. Inkeri ei halunnut valkoista keittiötä. Funkistalon henkeä tukevat kalusteet ovat Topi-Keittiöiden Kosketus-sarjaa. Ovet ovat koivuviilua, tasot ja välitila laminaattia.
Keittiöremontin suunnittelivat Inkerin isä ja keittiösuunnittelija Jaana Karinen. Inkeri itse ideoi takaseinän kapean alakaapiston, jossa säilytetään kuivaruokatavaroita.
DeLonghin espressokeitin on käytössä joka aamu. Sen alla on integroitu jääkaappi. Kenwoodin punainen vedenkeitin on tupaantuliaislahja kummitädiltä ja tädeiltä.
Alkovi tuo tilan tuntua
Alkoviin mahtuvat mainiosti leveä parisänky sekä yöpöydät vuoteen molemmin puolin. Sänky ostettiin Iskusta. Kapeat ja sirot yöpöydät ovat Helorinne & Kallion Lundialle suunnittelemaa Fuuga-sarjaa.
Lukuvalaisin on Pentikin. Sängynpäädyn yläpuolella on ylioppilaslahjaksi saatu taiteilija Markku Kolehmaisen teos. Suuren tilkkupeiton on neulonut Inkerin mummi.
Lue myös: Kekseliäs kaksio on kuin Huvikumpu
Vuolukiveä ja marmoria
Kaikki tarpeellinen mahtuu kylpyhuoneeseen sen minikoosta huolimatta. Inkerille oli tärkeää käyttää kotimaisia valmistajia, suunnittelijoita ja materiaaleja niin paljon kuin mahdollista.
Kylpyhuoneen lattia on Tulikiven vuolukivimosaiikkia, seinät Tulikiven marmoria. Allaskaapisto ja suihku ovat Svedbergsin.
Lue myös:
Näin yksiö sisustetaan tilavaksi - tutustu kolmeen alle 40 neliön pikkukotiin!
Näin yhdistät sisustuksessa uutta ja vanhaa
Millaista olisi asua kaksion kokoisessa omakotitalossa?
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ