Anna-Liisa Hämäläinen kuvat Martti Järvi
” Säilytän mieluummin tavaraa kaapeissa. En halua pitää sitä liikaa esillä. ”
Sisustuksessa rakastan suhteellisen maanläheisiä sävyjä. Väriä saa kyllä olla, mutta rauhallisuus on tärkeää. Sama on tapahtunut pukeutumisessanikin, joka on mennyt yksinkertaiseksi skandityyliksi. Panostan laadukkaisiin tuotteisiin ja vaatehuoltoon. T-paitakin tuntuu arvokkaammalta, kun sen silittää.
Kotimme on sekoitus trendikkyyttä ja vanhoja esineitä, joilla on tarinoita. Liikaa designia ei saa olla, jotta koti on mukava ja kotoisa. Sisustan myös kuivakukilla ja viherkasveilla, joilla saa helposti vaihtelua sisustukseen. Parasta kodissamme on valoisuus.
Pidän metsäisistä sävyistä, kuten tumman-
vihreästä ja ruskeasta, ja kotimme värit tuovatkin
mieleen metsän. Jossakin vaiheessa ihastelin valkoista sisustusta, mutta enää en sitä jaksaisi.
Lempipaikkaani kotona on vaikeaa sanoa, koska asuntomme on melkein yhtä tilaa. Viihdyn kaikkialla. Sängyssä lueskelen ja kuuntelen podcasteja. Myös sohvannurkassa on hyvä olla.
Sisustuspaheeni on ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Säilytän tavaraa kaapeissa. En halua pitää sitä liikaa esillä, mutta kaapeista puuttuu järjestystä.
Visuaalisuus on minulle tärkeää. Se tulee kuin luonnostaan. En oikeastaan edes enää ajattele sitä. Teen töitä kameran kanssa keskimäärin kolmena päivänä viikossa. Kuvaan joillekin asiakkailleni viikoittain ja tuotan sisältöä omiin kanaviini.
Maisemista vuoret puhuttelevat minua. Jos on mahdollista kiivetä vuorelle, teen sen. Haluan päästä katsomaan maisemia ylhäältä, vaikka pelkäänkin korkeita paikkoja. Viime kesänä ajoimme matkailuautolla Norjassa ja nousimme hulppeille paikoille. Tällä hetkellä sen tyyppinen matkailu kiinnostaa minua eniten.
Sara Tickle (Vanninen), 30, on pitänyt blogiaan saratickle.com 10 vuotta. Tyyliä, matkailua ja ravintolavinkkejä käsittelevällä blogilla on noin
50 000 uniikkia kävijää kuukaudessa. Instagramissa Saralla on yli 46 000 seuraajaa.
Päivikki ideoi ja Mika rakensi daybedin, joka on yksi perheen lempipaikoista. Sen päällä oleva hapsutyyny on By Piasin mallistoa, harmaa pellavatyyny taas H&M Homen. Matto on Elloksen Alton. Sohvapöytä on Hakolan mallistoa, ja Acapulco-tuoli on hankittu puutarhamyymälästä. Korit ovat Monday to Sunday Home -myymälästä. Kattovalaisimet ostettiin Granitista.
Lattian valinta kannattaa tehdä huolella.
Fotolia

Anna Riikonen
Uusi mökki sai seurakseen salvianvihreän aidan. Mustat orvokit kuuluvat Suvisirkun lempikukkiin. Hän ostaa ne aina Hakaniemen torilta.
Viisihenkinen perhe elelee kauniissa 69-neliöisessä kodissa Herttoniemessä.
Ulla-Maija Lähteenmäki
Huvilamme valaistus on kohentunut vuosi vuodelta, viimeisimpänä hankintana kuvassa näkyvät jouluvalot, jotka välkkyvät taukoamatta kuin diskossa. Naapurin Pipsa kuvailikin ostostamme, ettei Toivolaan kyllä enää katulamppuja tarvita. Pönttöuunien ja leivinuunin lämmitys työllistää talvella yhden henkilön puolipäiväisesti.
Sininen kaappi on Anun enon vanha työkalukaappi. Sohva on Ikean ja sohvan-päälliset Bemzin. Jakkaroita on tuotu Ranskasta. Matto on Linie Designin, ja verhot on teetetty. Kattovalaisimen varjostin on Designers Guildin kukkakangasta. Keltaiset sivupöydät ovat Mokosta. Vihreä senkki on Anun isoäidiltä. Seinällä oikealla on Anun kuvaustausta, vasemmalla ystävän maalaus.
Annaleena Hakola, 36, on muotoilija, Hakolan huonekalutehtaan toimitusjohtaja ja luova johtaja. Hän luotsaa perheyritystä kolmannessa polvessa. Hakola on juuri lanseerannut yhteistyömalliston Vuokon kanssa.

LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2