Alakerta on melkein kokonaan yhtä suurta tilaa. Näkymä olohuoneesta sisäänkäynnin kautta kohti ruokailutilaa. Keittiö jää vasemmalle.
Jonna Kivilahti Kuvat Krista Keltanen
Talon ilme on lainattu Amerikasta. Korkea kattokulma ja leveät, taloa kiertävät terassit sekä ritiläkaide antavat talolle persoonallisen ilmeen.
Pieni Suomen lippu liehuu kuistilla, mutta muuten tuntuu siltä kuin tulisimme amerikkalaiselle maatilalle, ranchille. Oikeasti olemme Växarin saarella läntisellä Uudellamaalla, muutaman minuutin venematkan päässä mantereen puolella sijaitsevalta kaupalta.
Samaisella ruokakaupalla Kenneth kuuli tästä talosta, kun hän oli hieman kallella kypärin. Kennethillä ja Katjalla oli ollut vuokramökki lähisaaressa yli kymmenen vuotta, ja he haaveilivat lunastavansa sen omakseen. Se ei kuitenkaan onnistunut.
Nimi syntyi ensi katsomalla
Myytävänä ollutta taloa kuvattiin persoonalliseksi. Katja ja Kenneth päättivät mennä katsomaan sitä. He kävelivät tontille villiintyneen heinikon ja haapametsän halki. Rinta rinnan kasvaville haapapuille löytyi myöhemmin selitys: Yksi saaren omistajista päätti aikoinaan tulla tulitikkutehtailijaksi. Se jäi, mutta haavat levisivät koko saarelle.
– Lopulta aukealla meidät yllätti valtava talo, joka oli kuin toisesta maailmasta, Katja muistelee.
Perinteisten saaristomökkien sijaan rakennuttaja oli inspiroitunut Amerikasta ja korkeista, vinokattoisista taloista. Katja ja Kenneth innostuivat talon hengestä.
– Sillä hetkellä mielessäni syntyi nimi paikalle: Ranch. Muistelin nähneeni samanhenkisiä taloja aikanaan Dallas-tv-sarjassa. Nauroinkin, että täällä sitten juhlimme rivitanssia tanssien, bootsit jalassa ja stetsonit päässä, Katja kertoo.
Musta maustaa valkoista
Ennen Katjaa ja Kennethiä talo oli ehtinyt olla muutaman vuoden tyhjillään. Kaikki pinnat olivat puuta. Sisällä oli parruja ja kellastunutta mäntyä. Tunnelma tuntui synkältä.
Katja ja Kenneth antoivat talolle raikastavan pesun, kun kaikki pinnat maalattiin huone kerrallaan valkoisiksi.
Keittiö uusittiin, ja samalla sitä suurennettiin. Katja oli nähnyt sisustuslehdessä kuvan mustavalkoisesta keittiöstä. Yksi parin suunnitelmista oli täysin musta, toinen kokovalkoinen. Lopulta kaapinovista tuli valkoiset, tasoista ja ikkunanpuitteista mustat.
Keittiön tyyli jatkuu nyt läpi talon. Valkoisia pintoja on sisustuksessa maustettu mustalla.
– Monet vanhassa mökissämme olleista tavaroista on täällä käsitelty mustiksi, jotta ne istuisivat sisustukseen paremmin, Katja kertoo.
Iloa koko vuoden
Kun venematka saareen on lyhyt, eivät säät haittaa kulkemista. Aiemmalla saarimökillään perhe kävi vain kesällä ja syksyllä, mutta tänne tullaan ympäri vuoden.
Katja ja Kenneth ovat tehneet muutoksia ajatellen myös, että he voisivat asua saaressa eläkepäivinään.
Talo onkin enemmän kakkoskoti kuin mökki. Täällä on sähkö ja lämmitys, sisäsauna ja suihku sekä kuivakäymälä. Ranchilla on vietetty jo joulua, uuttavuotta, pääsiäistä ja kesälomia.
Myös Katjan idea lännenjuhlista toteutui pari kesää sitten.
– Silloin mekin hankimme bootsit ja stetsonit. Juhlista tuli menestys, Katja ja Kenneth muistelevat.
Kakkoskoti
Växarin saarella Snappertunassa,
5 h + k, 149 m2.
Asukkaat
Katja ja Kenneth Lönnqvist sekä lapset Rasmus, 19, ja Rebecca, 16.
Morris-pikkupöydät ovat Kirsi Gullichsenin suunnittelemia. Seinällä on kuvataiteilija Mari Pihlajakosken maalaus, joka hankittiin Kaapelitehtaan Teosvälityksestä.
Vanhan talon täysremontti on tuottanut hedelmää vuosien varrella.
Mari Lahti
Eniten säälle altistuneet siperianlehtikuusipinnat ovat harmaantuneet nopeimmin. Vanhempien makuuhuoneesta on käynti aurinkoiselle terassille, joka on autokatoksen päällä.

Päivikki ideoi ja Mika rakensi daybedin, joka on yksi perheen lempipaikoista. Sen päällä oleva hapsutyyny on By Piasin mallistoa, harmaa pellavatyyny taas H&M Homen. Matto on Elloksen Alton. Sohvapöytä on Hakolan mallistoa, ja Acapulco-tuoli on hankittu puutarhamyymälästä. Korit ovat Monday to Sunday Home -myymälästä. Kattovalaisimet ostettiin Granitista.
Lattian valinta kannattaa tehdä huolella.
Fotolia
Uudet ulko-ovet vievät lasiverannalle. Nurkassa on jouluna piparkakkualttari ja joulukuusi, jossa on nyt koristeina kultaisia ja valkoisia palloja sekä valkoisia krysanteemeja. Sohva on venäläistä, käsintehtyä Paiseff-kalustoa. Metallinen sohvapöytä omaa Sago Design -tuotantoa. Lattialla on mattona lehmäntalja.
Sininen kaappi on Anun enon vanha työkalukaappi. Sohva on Ikean ja sohvan-päälliset Bemzin. Jakkaroita on tuotu Ranskasta. Matto on Linie Designin, ja verhot on teetetty. Kattovalaisimen varjostin on Designers Guildin kukkakangasta. Keltaiset sivupöydät ovat Mokosta. Vihreä senkki on Anun isoäidiltä. Seinällä oikealla on Anun kuvaustausta, vasemmalla ystävän maalaus.
Kaisu Jouppi

LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2