Teksti Mia Lundberg
Kuvat Kirsi-Marja Savola
KOTI Helsingissä Herttoniemessä. Kerrostalokaksio, 2 h + avokeittiö, 48,5 m².
ASUKAS Heini Mikkonen.
Keväällä 2011 Heini Mikkonen muutti Herttoniemessä sijaitsevaan kaksioon vuokralle.
– Pidin vuokra-asunnostani ja sen sijainnista todella paljon, mutta halusin ostaa oman asunnon. Kysyin vuokraemänniltä mahdollisuutta ostaa asunto omakseni.
Asuntokaupat tehtiin toukokuussa 2012.
– Kun asuin vuokralla, olin monet kerrat haaveillut ja suunnitellut, mitä tekisin, jos asunto olisi oma. Nyt olin siinä tilanteessa.
Ongelmakohdat tiedossa
Heini ei ryhtynyt heti muutostöihin. Remontti sai odottaa seuraavan vuoden syksylle.
– Nyt jälkikäteen ajateltuna oli hyvä, että ehdin asua täällä jo kaksi vuotta ennen remonttia. Oli käynyt selväksi, mikä asunnossa oli hyvää ja mikä huonoa. Tiesin tarkkaan asunnon ongelmakohdat, Heini kertoo.
Asunnon pohjaratkaisu ei vastannut Heinin toiveita, joten hän palkkasi avukseen sisustusarkkitehti Maarit Hiltusen.
Heini pyysi tarjouksen kolmelta eri remonttifirmalta. Tarjousten ja tuttavien suositusten perusteella Remontti Matikainen valikoitui remontin toteuttajaksi.
– En tarttunut halvimpaan tarjoukseen. Halusin hyvät remonttimiehet, vaikka jouduin odottamaan vielä kaksi kuukautta, ennen kuin he vapautuivat edellisestä remonttikohteesta, Heini kertoo.
Lue myös: Haaveissa uusi keittiö? 5 vinkkiä onnistuneeseen keittiöremonttiin
Täydellisen toimiva keittiö
Remontissa keittiön ja olohuoneen välinen seinä purettiin. Iso yhtenäinen tila on käytännöllinen ja valoisa.
Keittiö uusittiin täysin. L:n muotoisesta keittiöstä luovuttiin: uudessa keittiössä kaapistoja on ainoastaan yhdellä seinällä. Keittiössä olleet pystykaapit säilytettiin ja siirrettiin makuuhuoneeseen olemassa olevien vaatekaappien jatkoksi.
– Keittiössäni on kaikki, mitä tarvitsen. Se toimii täydellisesti. Kun kutsun ystäviäni kylään, avara olohuone-keittiöyhdistelmä on juuri sopiva illanistujaisiin.
Asunnon hormistot kulkevat nyt kaapistojen kätköissä. Uusittu sähkötekniikka on piilotettu uudistettuun keittiöön.
– Olen todella tyytyväinen uuteen pohjaratkaisuun. Asunnosta tuli paljon aiempaa avarampi ja valoisampi.
Asunnon vanha lattia purettiin ja tilalle asennettiin valkolakattu tammiparketti. Kaikki seinät maalattiin aavistuksen ruskeaan taittuvalla valkoisella, jotta tunnelma olisi lämmin. Katot maalattiin maalarinvalkoisella.
Lopputulos on kaunis.
Lue myös: Kylpyhuoneremontti kannattaa suunnitella huolellisesti
Millipeliä kylpyhuoneessa
Kylpyhuonetilat ovat Heinin kodissa pienet. Käytettävissä on ainoastaan kaksi neliötä.
– Kylpyhuoneen remontoiminen vaati erityistä tarkkuutta, jotta sinne saatiin mahtumaan kaikki tarpeellinen.
Wc-pönttöä siirrettiin lähemmäs seinää, jotta suihkulle ja haitarimallisille suihkuoville jäi riittävä tila. Remontissa kaikki pinnat uusittiin.
– Ihastuin jo paljon ennen remonttia kolikkokuvioiseen lattialaattaan. Halusin sen ehdottomasti kylpyhuoneeseeni.
Taloyhtiössä oli tehty putkiremontti jo aiemmin. Kun Heini osti asunnon, talossa alkoi julkisivuremontti. Nyt kaikki isot remontit ovat takanapäin.
Asunnon remontista on kahdeksan kuukautta.
– En tekisi mitään toisin. Remontti onnistui täydellisesti. Ehkä yksi syy on se, että tiesin tarkkaan, mitä halusin.
Koti on omistajansa näköinen.
Katso, millainen muutos asunnossa on tapahtunut: Tältä koti näytti vielä lehdessä 3/2012.
Lue myös:
Kaupunkilaisperhe sisusti rohkeasti unelmiensa kartanon
Nelihenkisellä perheellä on ihastuttava pandatalo Kangasalla
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ