Sanna Kekäläinen kuvat Reetta Pasanen
Glögispritzer
5 min • helppo • noin 12 e
8 annosta
1 pullo kylmää punaviiniglögiä (750 ml)
4 dl kuohuviiniä
2 dl kivennäisvettä
Lisäksi:
jäitä, limettiä, vadelmia
1. Laita laseihin jäitä. Kaada päälle glögi. Lisää kuohuviini ja kivennäisvesi. Sekoita varovasti lusikalla. Viimeistele limettilohkoilla ja vadelmilla.
Pizzakuusi
20 min + paistamiseen 15 min • helppo • noin 12 e
12 palaa
1 pkt (600 g) tuorepizzataikinaa tomaattikastikkeen kanssa
1 pkt (130 g) pepperonia
1 ½ dl raastettua parmesaania
1 dl mozzarellaraastetta
1 rkl oliiviöljyä
2 tl pizzamaustetta
1. Kauli taikina jauhotetun leivinpaperin päällä hieman ohuemmaksi. Levitä päälle pakkauksen mukana tullut tomaattikastike.
2. Hienonna pepperoni kuutioiksi. Levitä pizzapohjalle parmesaanin ja mozzarellan kanssa. Säästä hieman parmesaania koristeluun.
3. Kääri rullaksi pitkältä sivulta. Leikkaa 12:een palaan.
4. Nosta leivinpaperille kuusen muotoon. Levitä pinnalle hieman öljyä. Ripottele päälle parmesaania ja pizzamaustetta. (Huom. Paista yksi pala irrallaan muista.)
5. Paista 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Vinkki: Voit leikata rullan myös ohuempiin paloihin, jolloin saat samasta taikinasta enemmän paloja. Paistoaika on tällöin hieman lyhyempi.
FABIAN BJÖRK
FABIAN BJÖRK
Uunissa kypsyvä hillo on superhelppo valmistaa: marjat pellille, loraus vettä, sokeria ja mieleisiä mausteita joukkoon ja uuni hoitaa loput. Kirpeän makea marjahillo maistuu ihanalta voimakkaiden juustojen, muurikkalettujen ja vaniljajäätelön kanssa. Pieni ripaus mustapippuria terävöittää maun. Tuias-keramiikkamuki Skafferista Porvoosta.

LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2