Olen metsästäjä-keräilijä. Keräilen muun muassa paperinukkeja, jotka säilytän tarkassa järjestyksessä kansioissa. Paperinukkekeräilyn tultua julkisesti ilmi tunetamattomat ihmiset halusivat lähettää mnulle vanhoja paperinukkejaan. Vanhojen tavaroiden kautta tunnen ikään kuin eläväni muiden tarinoita tai niiden mukana.

SI­SUS­TUS­TYY­LI­NI on per­soo­na­ni näy­teik­ku­na. En ota it­se­ä­ni ko­vin va­ka­vas­ti, jo­ten suh­tau­dun si­sus­tuk­seen­kin lem­pe­äs­ti ja ilol­la. Olen es­tee­tik­ko ja tun­neih­mi­nen, ja ar­vos­tan esi­nei­tä, joil­la on ta­ri­na. Mi­nul­la on pal­jon ta­va­roi­ta, jot­ka yk­sin­ker­tai­ses­ti te­ke­vät mi­nut on­nel­li­sek­si.

Naisfiguurit viehättävät minua. Tarjottimelle ovat päätyneet kirppisryhmästä ostettu Maria-patsas, Jukan isän tuoma työmatkatuliainen 70-luvulta Kööpenhaminasta sekä lahjaksi saatu kuningarat Elisabeth.

SI­SUS­TUS­PA­HEE­NI on sama kuin muus­sa­kin elä­mäs­sä. Olen he­do­nis­ti ja ra­kas­tan kaik­kea öve­riä. Joku voi­si ku­vail­la si­sus­tus­tyy­li­ä­ni un-kon­ma­rik­si. Se on kyl­lä vää­rin sa­not­tu, kos­ka Kon Mari pe­rus­tuu sii­hen, et­tä pi­tää ym­pä­ril­lään vain ta­va­roi­ta, jot­ka tuot­ta­vat iloa ja ovat hyö­dyl­li­siä. Minä olen ke­räi­li­jä ja ra­kas­tan esi­mer­kik­si pa­pe­ri­nuk­ke­ko­ko­el­maa­ni. Mo­net niin sa­no­tut tur­hat ta­va­ra­ni pi­tä­vät mi­nut hy­väl­lä tuu­lel­la ja on­nel­li­se­na. Ne ovat siis to­del­la hyö­dyl­li­siä!

Yläkerran aulassa on pieni seinähylly, jossa on esillä monia keräilykohteitani.

RAK­KAIM­MAT ESI­NEE­NI ovat pe­rit­ty­jä ja liit­tä­vät mi­nut omaan his­to­ri­aa­ni. Mo­net lem­pie­si­neis­tä­ni muis­tut­ta­vat lap­suu­des­ta­ni. Ke­rään esi­mer­kik­si Mis­ka-kar­hu­ja. Olen syn­ty­nyt vuon­na 1980, jol­loin Mos­ko­van olym­pi­a­lai­set pi­det­tiin, jo­ten olem­me ki­sa­mas­kot­ti Mis­kan kans­sa ikä­to­ve­rei­ta.

Isäni on taiteilija Tarmo Hakala. Olohuoneemme seinällä on kokoelma hänen teoksiaan. Suuri teos on kollaasityö.

PA­RAS­TA KO­DIS­SA­NI ovat tääl­lä asu­vat ih­mi­set. Jo­kai­nen per­heen­jä­sen tuo omal­la per­soo­nal­laan jo­tain ko­din es­te­tiik­kaan. Vie­raat to­te­a­vat usein, et­tä ”on­pa tei­dän nä­köi­nen koti”. Meil­lä on esi­nei­tä ja huo­ne­ka­lu­ja sekä mi­nun et­tä mie­he­ni elä­män var­rel­ta ja his­to­ri­as­ta. On hie­noa, kun mi­nun mal­jak­ko­ni ja mie­he­ni le­vy­ko­ko­el­ma ovat muut­tu­neet yh­tei­sik­si ke­räi­ly­koh­teik­si.

Keittiövaaka on alun erin mieheni Jukan, mutta nykyään kaikki on yhteistä. Tavaran jakaminen olisi meille aivan mahdoton tehtävä, joten se on myös kestävän parisuhteen salaisuus.

REN­TOU­DUN työ­huo­nees­sa. Ra­kas­tan kir­joit­ta­mis­ta ja luo­vaa ti­laa. Se on ak­tii­vis­ta ren­tou­tu­mis­ta. On iha­naa, et­tä on oma huo­ne, jo­hon voi sul­keu­tua. Jos­kus vain is­tun ko­neen ää­res­sä, kat­se­len lin­tu­ja il­ku­nas­ta ja ajat­te­len. Kun olin lap­si, meil­lä kai­kil­la kol­mel­la si­sa­ruk­sel­la oli oma huo­ne, mut­ta van­hem­mat nuk­kui­vat soh­val­la. Ar­vos­tan ko­vas­ti sitä, et­tä olen lap­se­na saa­nut ra­ken­taa oman ti­lan ym­pä­ril­le­ni. Vir­gi­nia Wool­fia lai­na­tak­se­ni: ”Nai­sel­la on ol­ta­va oma huo­ne, jos hän ai­koo kir­joit­taa.”

LP-levyt ovat rakkaimpia keräilykohteitamme. Musiiki soittaminen levyltä on rituaali, on kuin aika pysähtyisi.

EN LUO­PUI­SI LP-le­vyis­tä, mal­ja­kois­ta, ma­tois­ta, kul­tai­sis­ta ken­gis­tä, eläk­keel­lä ole­vis­ta le­luis­ta, iso­mum­min sor­muk­ses­ta, keit­to­kir­jois­ta, isän maa­lauk­sis­ta, man­ke­lis­ta, puu­tar­has­ta­ni en­kä oi­ke­as­taan mo­nes­ta muus­ta­kaan asi­as­ta ko­dis­sa­ni.

Helmikuussa ilmestyi Jenni Kokanderin toinen romaani Yksi miljoonasta.

HAA­VEI­LEN suu­ris­ta juh­lis­ta. Ra­kas­tan kau­nii­ta kat­tauk­sia, not­ku­via herk­ku­tar­jot­ti­mia ja pu­heen­so­ri­naa.Toi­nen ro­maa­ni­ni, Yk­si mil­joo­nas­ta, il­mes­tyi juu­ri ja toi­von saa­va­ni juh­lia sitä ys­tä­vie­ni kans­sa isos­ti. sa­mais­tun jos­kus iloi­seen kel­tai­seen. Ha­lu­ai­sin ol­la rau­hal­li­nen ja lem­peä kuin la­ven­te­lin­si­ni­nen. Eh­kä olen eni­ten kui­ten­kin orans­si, pir­teä ja tu­li­nen.

Neliapiloita olen kerännyt lapsuudesta asti. Löydän neliapiloita, koska etsin niitä. Juuri tähän kiteytyy ajatus kohtalosta ja sattumasta, pyrkimyksestä löytää onnea. Säilytän neliapiloita Sonja Leen Kastike-keittokirjan välissä.

LEM­PI­PAIK­KA­NI on Kree­tan saa­ri. Ra­kas­tan kaik­kea siel­lä: mai­se­maa, mer­ta, ap­pel­sii­ni­pui­ta, tut­tu­ja hy­myi­le­viä kas­vo­ja. Ra­kas­tan ve­den si­leik­si hi­o­mia ki­viä. Ren­tou­dun par­hai­ten is­tu­es­sa­ni ve­den­ra­jas­sa va­lit­se­mas­sa, mit­kä kau­no­kai­set kan­nan mat­ka­lau­kus­sa ko­tii­ni.