MIKÄ: Van­ha talo, 6 h + keit­tiö ja kuis­ti, noin 200 m². MIS­SÄ: In­koos­sa. TÄÄL­LÄ ASU­VAT: Ku­va­tai­tei­li­ja Ka­rin Björk­lund-Ris­sa­nen, toi­mi­a­la­joh­ta­ja Ilk­ka Ris­sa­nen, lab­ra­do­rin­nou­ta­jat Mii­na ja Bel­la. Koti on ai­na avoin lap­sil­le ja lap­sen­lap­sil­le.

Keittiön suuren pöydän äärellä on tilaa perheen lapsille ja lapsenlapsille. Vanhat tuolit ovat Karinin isoisän suunnittelemia ja kirpputorilöytöjä. Karin maalasi tuolit eri väreillä, kuten keittiön alakaappien ovetkin.

Kun as­tuu si­säl­le in­koo­lai­sen ku­va­tai­tei­li­jan Ka­rin Björk­lund-Ris­sa­sen ja hä­nen mie­hen­sä Ilk­ka Ris­sa­sen ko­tiin, tu­lee väis­tä­mät­tä hy­väl­le tuu­lel­le. Jo ul­ko-oveen maa­la­tut Neil Yo­un­gin lau­lun sa­nat he­rät­tä­vät hy­myn. Mut­ta keit­tiö vas­ta tar­jo­aa­kin ma­ke­an yl­lä­tyk­sen: tur­koo­sit sei­nät ja eri pas­tel­li­vä­rein maa­la­tut kaa­pi­no­vet ovat kuin se­koi­tus rans­ka­lai­sia pas­til­li­kark­ke­ja.

Astiakaappi on koottu Puustellin keittiökaapeista ja maalattu vaaleanpunaiseksi. Astioissa toistuvat pastellivärit.

Van­ha, 1920-lu­vul­la ra­ken­net­tu Vil­la Ves­tan­bo oli alun pe­rin pie­ni torp­pa, jota laa­jen­net­tiin 1980-lu­vul­la pa­ril­la ma­kuu­huo­neel­la. Kun Ka­rin ja Ilk­ka os­ti­vat ta­lon vuon­na 1994, laa­jen­si­vat he sitä li­sää, jot­ta sai­si­vat tar­peek­si ti­laa seit­sen­hen­ki­sel­le per­heel­le. Suu­ri, 4 000 ne­li­ön tont­ti vai­kut­ti se­kin os­to­pää­tök­seen.

Näkymä kuistilta keittöön. Karin on perinyt samanlaisia wieniläistuoleja kahdelta isotädiltä. Tapetti Laura Ashleyn.

– Oli sel­vää, et­tä ha­lu­an piir­tää it­se ta­lon laa­jen­nuk­sen. Unel­moin ava­ris­ta nä­ky­mis­tä ja toi­saal­ta pie­nis­tä brit­ti­läi­sis­tä mö­keis­tä, jois­sa on tun­nel­maa li­sää­vät kat­to­par­rut, Ka­rin sa­noo.

Keittiön kaapinovet ja posliiniallas ovat Ikeasta. Karin maalasi ovet hulvattomasti eri pastellivärein.

Laa­jen­nuk­sen ja re­mon­tin tu­lok­se­na tor­pas­ta keh­key­tyi ti­la­va 200 ne­li­ön talo. Ala­ker­taan ra­ken­net­tiin uut­ta ti­laa keit­ti­ön ja ruo­kai­lu­huo­neen ver­ran ja ylä­ker­taan kak­si ma­kuu­huo­net­ta.

Vaaleanpunaisessa aulassa on pinkki puusohva, jonka Karin ja Ilkka hankkivat lehti-ilmoituksen avulla. Väri-inspiraation sohvan maalaamiseen Karin sai Dr. Martensin pinkeistä maihinnousu-kengistä. Värikkäät tyynyt piristävät tilaa entisestään, tyynyt Indiskasta ja Gudrun Sjödeniltä.

MAA­LA­RI MAA­LA­SI TA­LOA

Ka­rin ra­kas­taa vä­re­jä, ja ko­din vä­ri­tys on­kin vuo­sien var­rel­la vaih­tu­nut mon­ta ker­taa. Kun Ka­rin tart­tuu si­vel­ti­meen ja maa­li­pens­se­liin, voi niin sei­nien kuin ka­lus­tei­den­kin vä­ri­tys vaih­tua het­kes­sä. Tääl­lä on ol­lut si­nis­tä, kel­tais­ta, val­kois­ta, ter­ra­kot­taa ja lii­laa­kin.

Alakerran aulatilassa on tilaa kotitoimistolle. Karin on maalannut vanhat puukalusteet samalla vihreällä sävyllä, joka toistuu olohuoneen seinissä.

Ins­pi­raa­tio voi läh­teä liik­keel­le mis­tä ta­han­sa. Leia-tyt­tä­ren lak­ki­ais­ten al­la Ka­rin os­ti juh­la­pöy­tään vaa­le­an­pu­nai­sen pöy­tä­lii­nan. Se ei oi­kein so­pi­nut sil­loi­sen keit­ti­ön tun­nel­maan, jo­ten Ka­rin os­ti lak­ki­ai­sia edel­tä­vä­nä il­ta­na lii­laa maa­lia ja tö­pöt­te­li sitä pe­su­sie­nel­lä sei­niin. Koti sai vä­riä ja pöy­tä­lii­na so­pi­van vä­ri­kump­pa­nin.

– Maa­laan ren­non huo­let­to­mas­ti. Si­vel­ti­men jäl­ki saa nä­kyä. Tar­tun usein heti toi­meen, kun ins­pi­raa­tio yl­lät­tää, nau­raa Ka­rin iloi­ses­ti.

Olohuoneen kulmauksen voimakkaan punainen sohva on Ilkan isoäidiltä. Vanha pöytä ja wieniläistuolit ovat isotätien perintöä.

Toi­si­naan sei­näl­le syn­tyy Ka­ri­nil­le tär­kei­tä ku­vi­oi­ta ja teks­te­jä. Afo­ris­mit, lau­lun sa­nat tai tär­keä aja­tus an­sait­se­vat tul­la näh­dyk­si joka päi­vä, jo­ten Ka­rin maa­laa ne nä­ky­vil­le.

Olohuoneesta nousevat portaat yläkertaan. Karin seurailee Bella-koiran touhuja.

Ka­rin käyt­tää ve­si­liu­koi­sia maa­le­ja ka­lus­tei­siin ja sei­niin. Maa­laa­mi­seen on hel­pom­pi ryh­tyä, kun si­vel­ti­mien puh­dis­tus su­juu ve­si­ha­nan al­la. Ka­lus­tei­den maa­laa­mis­ta­kaan hän ei pel­kää, vaik­ka ky­sees­sä oli­si van­ho­ja ai­tan aar­tei­ta tai kä­si­työ­nä puu­se­päl­lä mit­to­jen mu­kaan tee­tet­ty ruo­ka­pöy­tä. Hen­non vaa­le­an­pu­nai­sen keit­ti­ön­pöy­dän ää­rel­lä on eri­vä­ri­siä tuo­le­ja, niis­tä osa on Ka­ri­nin isoi­sän suun­nit­te­le­mia, osa kirp­pu­to­ri­löy­tö­jä. Pöy­tä on tee­tet­ty puu­se­päl­lä mit­ta­ti­lauk­se­na.

Kun aika on sopiva ja inspiraatio iskee, pujahtaa Karin ateljeehen. Taiteen tekemiseen pitää antaa aikaa.

– Oli­sin ha­lun­nut ro­soi­sen ja lak­kaa­mat­to­man lank­ku­pöy­dän, mut­ta ei­hän ku­kaan puu­sep­pä ha­lua pääs­tää kä­sis­tään epä­ta­sais­ta jäl­keä, saa­ti maa­la­ta. Hie­no puu­pin­ta sai kui­ten­kin vaa­le­an­pu­nais­ta maa­lia pin­taan­sa, ja puu­sep­pä mei­na­si saa­da sy­dän­koh­tauk­sen.

Pastellivärit sävyttävät makuuhuonetta. Karin ompeli tilkkupeitot jokaiselle lapselle. Vaaleanpunainen päiväpeite on Pentikistä. Nojatuoli on kirpputorilöytö. Karin päällysti sen Laura Ashleyn kankaalla.

VÄ­RIP­SY­KO­LO­GI­AA

Vaik­ka Ka­rin jou­tuu het­ken poh­ti­maan lem­pi­vä­ri­ään, hän pal­jas­taa ole­van­sa vih­re­än ys­tä­vä. Eri­tyi­ses­ti sam­ma­leen, olii­vin ja leh­muk­sen mur­re­tut sä­vyt ovat mie­lui­sia. Ei­kä pink­ki­kään kau­as vä­ri­suo­sik­ki­lis­tal­la jää. Vä­rien käyt­tö on tai­tei­li­jal­le luon­te­vaa. Vai­kut­tei­ta Ka­rin on saa­nut Ka­ri­bi­al­ta, jos­sa osa­taan naut­tia vä­reis­tä.

– Suo­mes­sa aras­tel­laan jos­kus tur­haan­kin vä­rien käyt­töä. Minä en vain voi hy­vin, jos joku on vää­rän vä­ris­tä. Ym­pä­ris­tö vai­kut­taa mie­li­a­laan.

Tur­koo­sit, vaa­le­an­pu­nai­set ja vaa­le­an­vih­re­ät sei­nät ovat nyt saa­neet ol­la rau­has­sa jo pit­kään. Nii­tä Ka­rin maus­taa ri­pauk­sel­la pink­kiä, jota vi­lah­taa vaik­ka van­has­sa maa­la­tus­sa penk­ki­soh­vas­sa, ko­ris­te­tyy­nyis­sä, kynt­ti­löis­sä tai omal­ta pi­hal­ta ke­rä­tyis­sä kuk­ka­kim­puis­sa.

VINK­SIN VONK­SIN

Ka­ri­nin ja Il­kan ko­dis­sa nä­kyy elä­män ker­rok­sel­li­suus. Vaik­ka ka­lus­teet ovat van­ho­ja, osa pe­rit­ty­jä, osa kirp­pu­to­reil­ta ja van­ho­jen ta­va­roi­den kau­pois­ta, ei ta­los­sa ole mu­se­o­tun­nel­maa. Kark­ki­vä­rit ja hul­lut­te­lu tuo­vat mie­leen Pep­pi Pit­kä­tos­sun Hu­vi­kum­mun. Har­ki­tus­ti ren­to vink­sin vonk­sin -mei­nin­ki te­kee ko­dis­ta hur­maa­van ja elä­mä­ni­loi­sen.

– Em­me ha­lua hä­vit­tää pe­rit­ty­jä ka­lus­tei­ta. Niis­sä on mu­ka­na niin pal­jon muis­to­ja. Usein van­hat ka­lus­teet ovat sitä pait­si huo­lel­la ja laa­duk­kais­ta ma­te­ri­aa­leis­ta kä­si­työ­nä teh­ty­jä. Em­me han­ki uut­ta, el­lei sitä oi­ke­as­ti tar­vi­ta.

Van­ho­ja esi­nei­tä on siel­lä tääl­lä pie­ni­nä ase­tel­mi­na. Per­soo­nal­li­se­na maus­tee­na niis­sä on pie­niä tai­de­te­ok­sia. Tai­tei­li­jan sei­nil­lä on esil­lä omaa tuo­tan­toa, Ka­ri­nin vel­jen, ku­va­tai­tei­li­ja Tom Björk­lun­din ja isoi­sän, Sven Björk­lun­din tai­dok­kai­ta maa­lauk­sia ja gra­fiik­kaa.

KIR­JAT KUN­NI­AS­SA

Ka­rin ja Ilk­ka lu­ke­vat ah­ke­ras­ti, ja he os­ta­vat kir­jo­ja sään­nöl­li­ses­ti. Vaik­ka kir­ja­hyl­ly­jä on ta­lou­des­sa usei­ta, riit­tää kir­jo­ja muu­ta­maan ren­toon si­sus­tuk­sel­li­seen pi­noon­kin.

– Ha­lu­an omis­taa mi­nul­le tär­ke­ät kir­jat en­kä ha­lua luo­pua niis­tä. Nyt suun­ni­tel­mis­sam­me on hank­kia uu­si kir­ja­hyl­ly.

Omas­ta mie­les­tään Ka­rin ei var­si­nai­ses­ti si­sus­ta, vaan koti si­sus­tuu it­sek­seen, kun ta­va­rat löy­tä­vät paik­kan­sa ja kul­keu­tu­vat pai­koil­leen.

– Ko­tia ja si­sus­tus­ta ei pidä ot­taa lii­an va­ka­vas­ti. Hul­lut­te­lu on täy­sin sal­lit­tua, jopa suo­ta­vaa. Jo­kai­sen koti saa ol­la sel­lai­nen, kuin ha­lu­aa.