Tea Honkasalo kuvat Martti Järvi
Lempipaikkani on kotimme 17-neliöinen terassi. Asumme Helsingin keskustassa kahdeksannessa kerroksessa, joten ylhäältä avautuvat upeat maisemat yli kattojen. Talvisin terassi ei ole kovassa käytössä, sillä se on lasittamaton, mutta kesäksi luon sinne ruukkupuutarhan, jonka keskellä unohdan kaikki murheet.
En luopuisi yrityksestäni Studio Viivistä. Se oli pitkäaikainen haaveeni, sillä rakkaus kukkiin on minulla verissä. Halusin työskennellä kukkien parissa, mutta en perinteistä kukkakauppaa. Teen kukkasidontaa ja kukitan tiloja sekä tapahtumia. Teen kaikkeni, jotta tämän haastavan korona-ajan yli selvitään.
Rentoudun katsomalla pikkuisesta televisiostamme hömppärealitya.
Sisustustyylini ei ole johdonmukainen. Rakastan värejä, kuoseja ja erilaisia tekstuureja. Yhdistelen mielelläni rohkeasti eri tyylejä. Avopuolisoni rauhallisemman sisustustyylin vuoksi kotimme on huomattavasti seesteisempi mitä se pelkästään minun käsissäni olisi. Studiollani toteutankin sitten rakkauttani väreihin.
Rakkain esineeni ei oikeastaan ole esine. Se on banaanikasvi, jonka kasvatin pikkuruisesta, Lidlistä ostetusta taimesta nyt noin metrin mittaiseksi kaunokiksi. Juttelen sille ja kehun sitä, jotta se varmasti jaksaa kasvaa.
Sisustuspaheeni ovat erilaiset kipot ja kapot. Rakastan kaikenlaisia lasi- ja keramiikkaesineitä. Raijaan niitä kotiin niin ulkomaanmatkoilta kuin kirpputoreilta ja antiikkikaupoistakin.
Sielunmaisemani on kahtiajakoinen. Äitini puutarha lapsuudenkodissani Tampereella saa minut aina rauhoittumaan. Siellä olen poiminut ensimmäiset kukkani, sillä se oli alun perin mummini puutarha. Toisaalta nautin suurkaupunkien, kuten esimerkiksi Etelä-Korean Soulin melusta, väreistä ja vilkkuvista valoista. Ehkä sielunmaisemani onkin oma kotini ja sen puutarha. Keskellä kaupungin kiirettä, mutta rauhassa korkeuksissa.
Viivi Valkeeniemi, 34, on itseoppinut kukkasuunnittelija sekä Studio Viivin perustaja ja omistaja. Aikaisemmin Viivi työskenteli suomalaisen huippumuodin parissa, viimeisimpänä myyntijohtajana Arelalla ja Minna Parikalla. Hän asuu miehensä kanssa Helsingin keskustassa. Lue lisää: studioviivi.com.
Pentik
Ben af Schultenin Safari 411 -tuolit ja Johannan sukulaisiltaan 25-vuotislahjaksi saama Alvar Aallon matala sohvapöytä ovat kulkeneet pariskunnan mukana vuosia. Olohuoneen kaunis salmiakkikuvioinen matto on löytö H&M Home -sisustuskaupasta. Valkoinen lipasto on Jeren äidin lapsuuden-kodista. Sen yläpuolella pariskunnan 40-vuotislahjaksi ystäviltä saama valokuva-taulu. Etualalla Thonet-keinutuoli, joka on Johannan Tuuli-mummin vanha.
Pentik
Ben af Schultenin Safari 411 -tuolit ja Johannan sukulaisiltaan 25-vuotislahjaksi saama Alvar Aallon matala sohvapöytä ovat kulkeneet pariskunnan mukana vuosia. Olohuoneen kaunis salmiakkikuvioinen matto on löytö H&M Home -sisustuskaupasta. Valkoinen lipasto on Jeren äidin lapsuuden-kodista. Sen yläpuolella pariskunnan 40-vuotislahjaksi ystäviltä saama valokuva-taulu. Etualalla Thonet-keinutuoli, joka on Johannan Tuuli-mummin vanha.
Johanna Levomaki
Mari Lahti
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2