Kummalle kuuluu uuden jääkaapin ostaminen, minulle vai myyjälle?
Ostin äskettäin asunnon vanhasta kerrostalosta. Asuttuani asunnossa muutaman viikon, asunnossa oleva uudehko jääkaappi meni rikki. Jääkaapin takuu on jo umpeutunut. Kummalle kuuluu uuden jääkaapin ostaminen, minulle vai myyjälle?
➺ Asuntokauppalain 6 luvussa säännellään myyjän ja ostajan välisestä virhevastuusta käytetyn asunnon kaupassa. Kun arvioidaan sitä, onko asunnossa virhe, lähtökohtana on, millainen asunto on ollut ominaisuuksiltaan sinä ajankohtana, jolloin vaaranvastuu asunnosta on siirtynyt ostajalle. Käytetyn asunnon kaupassa vaaranvastuu siirtyy hallinnan luovutuksella, jollei muusta ole myyjän ja ostajan välillä sovittu.
Koska jääkaappi on toiminut hallinnanluovutuksen hetkellä, uuden jääkaapin hankkiminen jää sinun harteillesi. Mikäli jääkaapin rikkoutuminen olisi aiheutunut jääkaapissa jo hallinnan luovutushetkellä olleesta viasta, josta myyjällä tai sinulla ei ole ollut tietoa, voisi kyseessä olla myyjän korvattavaksi tuleva piilevä eli salainen virhe. Vähäisten salaisten virheiden osalta myyjä ei kuitenkaan voi joutua virhevastuuseen. Se onko virhe merkittävä, arvioidaan tapauskohtaisesti.
Nyrkkisääntönä voidaan esittää, että kun korjauskustannukset ylittävät kuusi prosenttia asunnon kauppahinnasta, kyse on merkittävästä poikkeamasta ja siten myyjän korvattavaksi tulevasta salaisesta virheestä. Oletettavaa kuitenkin on, että pelkkä vika kodinkoneessa ei tee asunnosta merkittävästi ostajan aiheellisia odotuksia huonompaa. Jääkaapin uusiminen jää siten sinulle.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ