Teksti Laura Sychold
Kuvat Mikko Kaaresmaa
MIKÄ: Kaakaohuoneeksi kutsuttu huvimaja, virallisesti Villa Sirpale, noin 6 m² MISSÄ: Halikossa, vuonna 2010 valmistuneen omakotitalon pihalla TÄÄLLÄ NAUTTIVAT: Heidi Laaksonen, Rami Klemetti ja koirat Martti ja Konsta
– Ihailin aina vanhoja huvimajoja. Talon valmistuttua tuli tunne, että olisi kiva tehdä vielä yksi projekti, jossa pääsisin sisustamaan. Keräsin ikkunoita muutaman vuoden, niitä löytyi kirpputoreilta, naapurin vanhasta kasvihuoneesta sekä ratsastustallin vanhasta sikalasta. Kun ikkunoita alkoi olla tarpeeksi, tein jokaisesta 1:20 mallin ja kokosin pienoismallia kuin palapeliä. Kaikki ikkunapokat löysivät lopulta oman paikkansa, vaikkei se ihan helppoa ollutkaan, Heidi kertoo.
KAHDEN HENGEN PROJEKTI
Majan virallinen nimi Villa Sirpale kertoo vaiheesta, kun ikkunoita aseteltiin paikoilleen. Siellä täällä näkyy lasin sijasta vaneria, mutta taidokkaan sijoittelun vuoksi niitä on vaikea huomata. Heidi ja Rami ovat olleet sinnikkäitä ja lopputulos on viehättävä. Paikoilleen laittoa odottavat vielä pariovet, jotka viimeistelevät suojaisan tunnelman.
– Tämä on projekti, jonka olemme tehneet ihan kahdestaan Ramin kanssa alusta loppuun. Huvimajan paikalla oli suuri kanto, jonka kanssa Rami taisteli ennen kuin pääsimme tekemään perustusta. Kärräsimme soraa ja muuta pohjamateriaalia kiertäen koko tontin ympäri, Heidi sanoo.
Huopakaton alla on vanerilevy, jonka Heidi ja Rami maalasivat paikoillaan. Katolla kiipeily muuttui vaaralliseksi, kun maalausvaiheessa iski kahdesti raekuuro tehden levyistä todella liukkaita. Lähes kaikki Kaakaohuoneessa käytetty puutavara on talon rakennusvaiheesta jäänyttä ylijäämämateriaalia. Pihalla liikkuu siilejä, ja pariskunta jätti tarkoituksella perustukseen pienen aukon, jotta piikkiset ystävätkin hyötyvät majasta.
PESÄMÄINEN TUNNELMA
– Emme halunneet tehdä huvimajasta mitään leikkimökkiä. Pulpettikatto antaa mukavasti korkeutta, pitkäkin ihminen voi seistä selkä suorassa. Korkean etuseinän ansiosta voi ihanasti katsella taivasta, vaikka sängyllä maatessa, Rami sanoo.
Sisustuksen värit ovat lähteneet julisteista, jotka Heidi on ostanut Sevillan matkalta. Suuntaa antoivat myös korituolit, jotka löytyivät kirpputorilta jo ennen huvimajan valmistumista. Ne ovat mukavat istua ja luovat pesämäistä tunnelmaa yhdessä tyynyjen ja taljojen kanssa. Päivävuoteella voi helteisenä päivänä ottaa torkut. Korkeat puut tuovat varjoa ja viileyttä, eikä tänne kuulu kuin lintujen liverrys.
PÄIVÄTORKKUJEN PAIKKA
Huvimajan tumma ulkoväritys tekee siitä huomaamattoman, se siintää puutarhan siimeksessä. Pihapolut suuntautuvat majaa kohti, kaikki tiet vievät Villa Sirpaleen luo. Se houkuttelee kulkijan tulemaan lähemmäs ja astumaan sisään.
– Huvimajaa ei tehty kokkaamista varten. Emme harrasta ruoanlaittoa, joten halusimme tehdä tästä nautiskelusalongin. Täällä voi torkkujen lisäksi lukea kirjaa, seurustella ystävien kanssa ja syödä herkkuja. Lempinimi Kaakaohuone on osuva, ja kuulostaa meiltä. Olemme istuneet täällä myöhään syksyllä juoden glögiä tai kuumaa kaakaota ja ihastellen tähtitaivasta, kertoo Heidi.
Lue lisää aiheesta jutuistamme Ihastuttava kesähuone – Saunan kupeessa ja Ihastuttava kesähuone – Paikka päiväunille.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ