Lem­pi­paik­ka­ni on ruo­ka­pöy­dän ää­res­sä sekä ko­to­na et­tä lo­mal­la. Meil­lä on kol­me las­ta, ja ruo­ka­pöy­tä on paik­ka, jon­ka ym­pä­ril­le päi­vit­täin ko­koon­num­me ruo­kai­le­maan ja kes­kus­te­le­maan. Sa­moin kuin lo­mal­la Krei­kas­sa. Ruo­ka­pöy­däs­sä voi py­säh­tyä. Ne ovat tär­kei­tä het­kiä elä­mäs­sä.

En luo­pui­si per­hees­tä­ni tai yrit­tä­jän va­pau­des­ta. Yh­des­sä on men­ty läpi lama, pank­kik­rii­si ja huo­not ajat. Yli 30 vuo­den jäl­keen nau­tin sii­tä, et­tä voin ol­la vai­kut­ta­mas­sa, vaik­ka kan­nan vas­tuun pää­tök­sis­tä. Olen luo­va ih­mi­nen, joka naut­tii kau­niis­ta lop­pu­tu­lok­ses­ta ja sii­tä, et­tä saa teh­dä asi­at omal­la ta­val­laan.

Ren­tou­dun ui­mal­la jär­ves­sä joka aa­mu ke­sät tal­vet. Vas­ta­pai­noa hek­ti­sel­le työl­le tuo tal­vel­la las­ket­te­lu. Pit­kä päi­vä rait­tiis­sa il­mas­sa ja sit­ten sau­nan läm­pöön – se on toi­mi­va yh­dis­tel­mä.

Si­sus­tus­tyy­li­ni on mi­ni­ma­lis­mi. Kun kai­ket päi­vät poh­din töis­sä puu- ja kan­gas­laa­tu­ja, ko­to­na ha­lu­an rau­hoit­tua. Ko­tim­me ovat ol­leet tes­ti­a­lus­to­ja kai­kel­le ta­lon­poi­kai­san­tii­kis­ta ju­gen­diin ja 70-lu­vun räis­ky­viin vä­rei­hin. Mitä enem­män tu­lee ikää, sitä enem­män kai­paan ajat­to­muut­ta.

Ta­va­raan ei sai­si ra­kas­tua. Sen olen op­pi­nut kaup­pi­aa­na ja kar­ja­lai­sel­ta mum­mol­ta­ni, joka evak­ko­na jou­tui luo­pu­maan kai­kes­ta. Mi­tään et saa mu­kaa­si ja kaik­ki on vain lai­nas­sa. Se an­taa ter­veen suh­teen ma­te­ri­aan. Olen ke­rän­nyt tai­de­la­si­ko­ko­el­man kak­si ker­taa ja kah­des­ti myy­nyt sen, kun tar­vit­sim­me ke­hi­tys­ra­haa yri­tyk­seem­me.

Si­sus­tus­pa­hee­ni on kyl­läs­ty­mi­nen. Työn puo­les­ta mi­nul­la on mah­dol­li­suus vaih­taa ja muut­taa ka­lus­tus­ta. Ko­ke­muk­ses­ta kri­ti­soin tosi voi­mak­kai­den vä­rien käyt­töä. Mon­ta­ko vuot­ta nii­tä jak­saa kat­soa? Pi­täi­si ol­la pit­kä­ai­kai­sia rat­kai­su­ja. Laa­tu kes­tää ai­kaa myös ul­ko­nä­öl­li­ses­ti.

Sie­lun­mai­se­ma­ni on nä­ky­mä ko­dis­tam­me Ve­si­jär­vel­le. On ol­lut jo 25 vuo­den ajan sii­tä läh­tien, kun muu­tim­me Hel­sin­gis­tä Lah­teen. Elä­mäs­sä pi­tää ol­la sat­tu­mia, ja pi­tää ym­mär­tää, mil­loin olet tien­haa­ras­sa. Olen ol­lut on­ne­kas, tai in­tui­tio on osu­nut oi­ke­aan.