Portaikko on yksi niistä asioista, joihin Jenni ja Petrus ihastuivat talossa. Kauniisti patinoituneet, mäntypuiset siskonpaneelit ovat hyvin tunnusomaista 1950-lukua. Lukeminen on tärkeä osa Liukkosten elämää ja kirjoille on aina löytynyt kodista sija. Vanhat Lundia-hyllyt on saatu Petruksen äidiltä käytettyinä. Eero Aarnion Juttujakkaran Jenni löysi kirpputorilta, lampaantalja on Sikka-Talun lammastilalta Naantalin saaristosta.
Seija Killström kuvat Jenni Liukkonen
Edelliset omistajat saneerasivat talon jo lähes 15 vuotta sitten. Siinä yhteydessä valmistui myös laajennusosa talon länsireunaan.
Vuosien saatossa voi tyyli ja maku muuttua, mutta Jennin kodeissa on aina ollut vehreitä viherkasveja ja taidetta, joka pukee seinät. Kodissa Lohjan Nummelanharjun kauniissa maisemissa ollaan viihdytty kohta kymmenen vuoden ajan.
Jenni ja Petrus Liukkosen edellinen asunto Helsingin Käpylässä oli myyty heti ensimmäisellä näytöllä keväällä 2013, ja uuden kodin löytämisellä alkoi olla kiire. Perheeseen odotettiin nimittäin toista lasta syntyväksi kevään kuluessa. Sopivaa kotia oli etsitty jo parin vuoden ajan.
Vihdin Nummelassakin oli käyty katsomassa erästä taloa, ja silloin heistä tuntui, etteivät he sinne haluaisi muuttaa. Kumpikaan ei tuntenut sieltä ketään ja seutu tuntui vieraalta.
Sitten tuli myyntiin kevytbetonirakenteinen talo Nummelanharjun reunalla, korkeiden mäntyjen kehystämänä. Ilmoitus vetosi Liukkosiin, ja kun aikapaine jo tuntui, lähdettiin katsomaan.
Ruokailutila sijaitsee kodin laajennusosassa. Venetsia-tuolit löytyivät nettikirpputorilta. Ikean täyskoivuista ruokapöytää peittää Kustaa Saksin Marimekolle suunnittelema Meriheinä-pellavapöytäliina. Ikean Lohals-matto, Muuton Fluid-valaisimet sekä Nikarin puutuoli ovat uusia hankintoja.
Borås Tapeterin kukkatapetti näkyy keittiöstä olohuoneeseen. Keittiön vanhoja kaapistoja on täydennetty Ikean laatikostolla, joka asettui sopivasti tason alle. Aikaisemmin Jennillä oli aina avaimet hukassa, mutta Vitran Utensilo-seinäsäilyttiestä avaimet löytyvät aina.
Sopiva paketti
1950-luvulla rakennetun kolmikerroksisen talon tilajako miellytti ja vaikutti perheelle sopivalta. Yläkerrassa oli kolme makuuhuonetta ja pieni kylpyhuone. Keskikerroksessa oli pääsisäänkäynti lämpimälle kuistille sekä oleskelutilat ja keittiö ruokailutiloineen. Viherkasveja rakastava Jenni ihastui valoisaan lasierkkeriin, joka oli rakennettu laajennusosana.
Talo oli hyvässä kunnossa ja remontoitu, joten huolettomuus houkutti. Myös suuri etuterassi talon sisäänkäynnin edustalla ja kahden auton talli tekivät vaikutuksen.
Keittiötä on uudistettu pienellä budjetilla. Työtasot on hiottu ja vahattu. Kaapistoa kevennettiin poistamalla osa seinäkaapeista. Posliiniallas, liesituuletin ja mikroaaltouuni löytyivät Tori.fi:stä. Tiskitaso, Mielen uuni ja liesitaso hankittiin uutena. Räsymatto on Jennin mummon kutoma.
Taide pukee keittiönkin. Leveäkehyksinen öljyvärimaalaus löytyi Nummelan kierrätyskeskuksesta. Marimekon Oiva Pörkki -astia on lahja Jennin äidiltä. Kivi on tyttären maalaama ja valkoiset kesäkurpitsat ovat ystävän kasvimaalta.
Ensiavuksi Betoluxia
Pariskunta teki tarjouksen hyvin pian näytön jälkeen, ja kaupat tehtiin jo samana keväänä.
Ainoa asia, jonka he ehtivät talosta remontoida ennen muuttoa, oli yläkerran kirsikanvärinen laminaatti. Sen kanssa ei yksinkertaisesti voinut elää.
Vastasyntynyt lapsi keikkui kopassa ja toinen odotteli isän kanssa kotona, kun Jenni tuli ystävänsä kanssa maalaamaan lattiaa. Laminaatin päälle vedettiin rohkeasti Betoluxia. Muutamat olivat epäilleet sen pysymistä laminaatin pinnassa. Ensiavuksi ajateltu harmaa maali on ollut nyt lattiassa jo yli kahdeksan vuotta.
– Vielä joskus yläkertaankin vaihdetaan parketti laminaattilattian tilalle. Laminaatti on kovaa, kylmää ja kopisevaa, Jenni perustelee.
Moni asia talossa oli jo sisään muutettaessa Jennin ja Petruksen mieleen. Erityisesti he arvostivat talon edeltävistä remonteista säästyneitä vanhoja yksityiskohtia. Yläkertaan johtava paneloitu portaikko sekä alkuperäiset koivuviiluväliovet makuuhuoneissa olivat jäljellä.
– Talon keittiö ei miellyttänyt silmää, mutta ostovaiheessa ei puhti ja aika olisi riittänyt sen remontointiin, Jenni sanoo.
Keskikerroksen oleskelutiloissa oli vaalea laminaattilattia, jonka he tiesivät purkavansa myöhemmin.
Ikkunan vasemmalla puolella on litografia, jonka Jenni hankki Prahasta. Tummaksi petsatun vitriinikaapin perhe sai Käpylässä asuessaan naapurin mummolta. Vitriinissä pidetään maljakoita ja kynttilöitä. Yki Nummen Modern Art -klassikkovalaisimen Jenni osti Stockmannilta.
Täyskorkeat ikkunat on asennettu vuosituhannen vaihteessa, kun taloa modernisoitiin. Valo lankeaa kauniisti pieneen makuuhuoneeseen. Se viehätti pariskuntaa jo asuntonäytössä. Jennin maalaamalla lattialla on hänen äidiltään saatu aito matto. Keltaisen jakkaran he ostivat vuosia sitten Artekin poistomyynnistä.
Seinien sävy on Tikkurilan S491 Petrol. Se luo kauniin taustan huonekaluille ja vuodetekstiileille. Anglepoisen seinävalaisimet Jenni tilasi Englannista. Päiväpeitto on Ellokselta ja samettiset &TraditionIn tyynynpäälliset Finnish Design Shopista. Sängyn rinnalla on vanha liinavaatekaappi, joka hankittiin jo ensimmäisen lapsen vaatekaapiksi.
Talon kaikissa makuuhuoneissa on 50-luvun taloille tyypilliseen tapaan viistoa kattopintaa. Puolikorkeassa tilassa on kuitenkin mukavan suojaisa nukkumatila. Vuoteessa on Lapuan Kankureiden pellavainen Ruoste-pöytäliina, joka mittojensa myötä sopii hienosti myös päiväpeitoksi. Kankaisen pöllön Jenni ja Petrus hankkivat jo odottaessaan esikoistaan.
Kurkistus laminaatin alle
Kahdeksan vuoden asumisen myötä talo on mukautunut asukkaisiinsa.
– Vauvat ovat kasvaneet koululaisiksi, ja nyt on myös ollut eri tavalla voimavaroja tilojen remontointiin, Jenni sanoo.
Keittiö päivitettiin jo muutama vuosi sitten pienin muutoksin mieluisammaksi. Kirsikkapetsatut koivutasot hiottiin ja vahattiin. Vanhat metalliset vetimet saivat uuden ilmeen valkoisella spraymaalilla.
Pari vuotta sitten Jenni ja Petrus halusivat kurkata olohuoneen laminaatin alle nähdäkseen millaisen lattiapinnan se peittää. Alta löytyi hieman kulunut koivuparketti.
– Laminaatit saivat lähteä hyvin sukkelaan ja ne jopa myytiin vielä nettikirpputorilla uusiokäyttöön, Jenni kertoo.
Kahden koiran perheessä ei kulunut lattia haittaa. Parkettilattia miellyttää Jennia ja Petrusta. He arvostavat aitoja materiaaleja, joissa elämä saa näkyä.
Jenni on perheessä se, joka sisustaa. Hänen kirpputoriharrastuksensa näkyy siinä, että kodissa on paljon kaunista katsottavaa. Vähäeleisyys ei kuulu tyyliin, pikemminkin eriparisuus ja runsaat kollaasimaiset taulusommitelmat. Suurin osa kalusteistakin on löydetty kierrätettyinä.
– Kaiken ei tarvitse olla liian harmonista. Ei me ihmisetkään aina olla.
Yläkerran kylpyhuoneen saarninen allaskaappi teetettiin PuuQ:lla Vihdin Nummelassa. Valkoinen allas puutasolla on Svedbergsin mallistosta. Seinään asennetut hanat ovat Volan ja pyöreä Dioscuri-pallovalaisin Artemiden. Seinät on maalattu Farrow & Ballin kosteudenkestävällä maalisävyllä Elephant Breath.
KOTI
Vihdin Nummelassa
Siporex-talo vuodelta 1956, 6 h + k + khh + sauna + wc + kylpyhuoneet, 151 m2.
ASUKKAAT
Jenni, 46, luova johtaja, Petrus, 45, operatiivinen johtaja, Liivia, 11, ja Antte, 9, sekä parsonrussellinterrierit Iita ja Telma. Instagramissa @puutarhaunelmia
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2