UUSIMMAT ARTIKKELIT
Photography: Reetta Pasanen
Iso taideteos on Mirella Salon Journey of a Ball. Pienempi teos on Suvi Sysin. Kultainen Pols Potten -kynttilänjalka on ensimmäinen uusi asia, jonka Tiinan osti tähän kotiin. Iso villamatto on Skannosta. 1980-luvun Stella-nojatuoli on hankittu Vepsäläiseltä. ”Aiempien omistajien iloinen elämä näkyi kangasosissa, jotka olivat täynnä juomaläikkiä ja tupakan polttamia reikiä. Teetin ompelijalla uuden päällisen Marimekon kankaasta, ja nyt tuolissa on ihana istua ja lukea viikonloppuisin Hesaria.”
Suppilovahveropyörykät voi tarjoilla esimerkiksi muusin ja parmesaanilastujen kera.
Reetta Pasanen
Arto Vuohelainen
Kuvassa on työn alla yksi By the Waterfall -teoksen osista. Teos on kolmemetrinen ja kolmesta osasta koostuva keraaminen ryijy, joka on tulossa New Yorkin Hostler Burrows HB381 -galleriaan syyskuussa.
Keittiö ja olohuone haluttiin ylös toiseen kerrokseen. 2,7 metriä korkeista ikkunoista aukeava maisema on joka vuodenaikana upea. Sara on saanut Mademoiselle-tuolit syntymäpäivälahjoiksi. Takka on Linnatulen valmistama Piccolo.
Photography: Reetta Pasanen
TOIMITUS SUOSITTELEE
Ruokailutilan pöytä on ostettu Roomagesta ja siihen sopivat korkeat penkit löytyivät Unkarista. Penkit ovat vanhat kirkonpenkit. Kukkavalaisimeen ihastuin oitis nähdessäni sen Malagan-matkallani, valaisin osoittautui Muranon lasin valaisimeksi. Suurikokoinen maalaus on Ville-Veikko Viikilän teos Kevät muuttaa miestä ja heiluva valo ei koskaan nuku.
TOIMITUS SUOSITTELEE
Vitriinikaappi on itse tehty vanhoista ikkunoista, jotka löytyivät navetasta. Vanha Lahden vaakatehtaan tekemä keittiövaaka on Kierrätyskeskuksesta, samoin kukkokannu. Se sopii yhteen keittiön kukkolaattojen kanssa. Olohuoneen ryijy on Leena-Kaisa Halmeen Jääpuikkoja vuodelta 1961. Sen Riikka löysi Tori.fi:stä.
TOIMITUS SUOSITTELEE
Ihana valo. Olohuoneessa viihdytään Unicon sohvilla. Lasipöytä ja siro nojatuoli ovat Tori.fi-löytöjä. ”Enkelinsiipi”-lattiavalaisin ja riippuvalaisin A331 ”Mehiläispesä” on hankittu uusina.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ