MIKÄ: 1930-lu­vun oma­ko­ti­ta­lo, 140 m2, 5 h + k. MIS­SÄ: Van­taan Jo­ki­var­res­sa. TÄÄL­LÄ ASU­VAT: Tai­na ja Ar­to Vuo­he­lai­nen sekä uus­per­heen nuo­ria ai­kui­sia.

Ensimmäisenä kesänä laitoimme kehikon paikoilleen, toisena teimme viherseinän raudoitusverkosta ja istutimme villiviinit ja humalat, lopuksi teimme kivetyksen.

Ku­ran­rus­kea tönö kal­li­oi­sel­la rin­teel­lä ei ole jo­ka­mie­hen unel­ma, mut­ta Ar­tol­le se oli mie­lei­nen haas­te. Kol­me­kym­men­tä­lu­vul­la suun­ni­tel­lun kah­den per­heen ta­lon jul­ki­si­vu oli ka­ruu­des­saan lä­hes an­ka­ra. Kä­vim­me kat­so­mas­sa ta­loa en­sim­mäi­sen ker­ran tam­mi­kui­se­na los­ka­päi­vä­nä. Pa­ras ai­ka ta­lon os­toon on mah­dol­li­sim­man kur­ja sää. Los­ka-ai­kaa an­ke­am­mal­ta ra­ken­nus ei voi näyt­tää. Vaik­ka olen ute­li­as nä­ke­mään ra­ken­nuk­sia, täl­lä ker­taa oli­sin voi­nut kään­tyä jo po­lun pääs­sä ta­kai­sin.

Kuisti on rakennettu kokonaan uudestaan. Ikkunat tilattiin Vihdin Puutyöstä vanhan ikkunamallin mukaan. Avattavassa penkissä on hyvin säilytystilaa.

Ar­to puo­les­taan in­nos­tui heti. Hän näki kuu­ti­os­sa vä­li­me­rel­lis­tä ro­soa ja kau­neut­ta. Seu­raa­va­na ke­sä­nä löy­sim­me it­sem­me le­ko­mas­sa kip­si­le­vy­jä ala­ker­ran kos­teis­ta ti­lois­ta su­ku­lais­ten kans­sa. Sii­tä se läh­ti, vuo­sia kes­tä­nyt pro­jek­ti, joka vii­mein on val­mis.

Rappauksen korjaus vaati paljon työtunteja. Loppusilaus syntyi Tikkurilan valmiilla kalkkimaalilla.

LUON­NOK­SIA RUU­TU­PA­PE­RIL­LE

Kun myyn­ti-il­moi­tuk­ses­sa heh­ku­te­taan ta­lon ole­van re­mon­toi­jan unel­ma, on ky­sees­sä pom­min­var­mas­ti suu­ri kor­jaus­koh­de. Niin oli Jo­ki­var­ren ta­lo­kin. Kak­si­ker­rok­si­nen kah­den per­heen talo ja kak­si kur­jaa keit­ti­ö­tä pa­ni­vat suun­nit­te­lu­nys­ty­rät ko­e­tuk­sel­le.

Syreenimajan kivipatio lähti ajatuksesta, että rapatun talon rinnalle kivi sopii hyvin, lisäksi se on iätön materiaali. Kivipation teko on kuin palapelin kokoamista.

Suun­nit­te­lim­me pal­jon it­se, ja apu­nam­me oli myös ark­ki­teh­ti Heik­ki Päl­viä. Luon­nok­sia syn­tyi ruu­tu­pa­pe­ril­le, huo­ne­jär­jes­tys vaih­tui, muu­ria kaa­tui ja kyl­py­huo­ne kii­pe­si ylä­ker­taan par­vek­keen ka­ve­rik­si.

Eteisestä puhkaistiin käynti keittiöön. Eteisen seinä on käsitelty laastilla ja lattiat maalattu Uulan pellavaöljymaalilla.

Ra­ken­nuk­ses­sa oli teh­ty ai­em­min vain pien­tä re­mont­tia. Toi­nen maa­il­man­so­ta oli vai­kut­ta­nut myös ra­ken­nus­ma­te­ri­aa­lei­hin, toi­sin sa­no­en ra­ken­nus oli kyl­mä.

Boråsin seepianväriset kukkatapetit ovat levolliset, vaikka kuosi on runsas. Paperivalaisin on Habitatin ja sängyn päädyssä on Kirsi Neuvosen grafiikantyö.

Läh­dim­me liik­keel­le pe­ru­sa­si­ois­ta, eli pur­ka­maan. Huo­ma­sim­me pur­ka­neem­me ta­lon si­säl­tä al­ku­te­ki­jöi­hin­sä, al­ku­pe­räi­ses­tä ta­los­ta jäi­vät jäl­jel­le vain sei­nät ja kat­to. Sääs­tim­me pu­ru­jen se­as­ta löy­ty­nei­tä esi­nei­tä, ku­ten Man­ner­hei­min päi­vä­käs­kyn, sota-ai­kai­sia pa­pe­ri­so­ti­lai­ta ja ap­tee­kin lää­ke­pul­lo­ja. Rik­ki­näi­sil­le ken­gil­le ja suk­ka­hou­suil­le em­me kek­si­neet käyt­töä, mut­ta ai­na se nau­rat­ti, kun ar­vai­lim­me rie­pu­jen käyt­tö­tar­koi­tus­ta.

Oleskelutila on pelkkää raitaa. Vanha piano odottaa virittäjää,. Alvar Aallon tuolit ovat maakuntamatkailun tulosta, ne löytyivät edullisesti Turusta. Viisikymmentäluvun pikkupöytä on ostettu tuttavalta. Täysvillaisen Ikean maton puhtaana pito on helppoa.

MIT­TA AL­KOI TÄYT­TYÄ

Pää­tim­me ra­ken­taa niin pal­jon kuin it­se osaam­me ja teet­tää vain pa­kol­li­set työt am­mat­ti­lai­sil­la. Palk­ka­sim­me myös sa­nee­raus­kor­jaa­jan, mut­ta hän läh­ti niin mon­ta ker­taa työ­maal­ta unoh­ta­en tul­la ta­kai­sin, jo­ten työ­suh­de jäi ly­hy­ek­si.

Arto osti eteisen muhkean nahkatuolin aikanaan ystävältä. Keski-Suomen vaakuna muistuttaa Arton lapsuuden kotikunnasta. Kelloja hän alkoi kerätä TaiKin opiskeluaikanaan ja on löytänyt niitä kirppu-toreilta. Suunnitelmissa on ruksata kelloihin maailmanhistoriallisesti tärkeitä aikoja, esimerkiksi Hiroshiman pommin pudotushetki toisessa maailman-sodassa.

Em­me ol­leet aset­ta­neet ai­ka­tau­lua te­ke­mi­sel­le. Mit­ta al­koi täyt­tyä, kun kak­si vuot­ta re­mont­tia ja vä­li­ai­kais­ko­dis­sa asu­mis­ta tuli täy­teen. Niin­pä pää­sim­me muut­ta­maan kes­ke­ne­räi­seen ko­tiin klas­si­ses­ti jou­luk­si. Mut­ta pak­ka­sen pauk­ku­es­sa si­säl­lä oli läm­min­tä, ta­pe­tit sei­nis­sä, ta­kas­sa pa­loi tuli ja am­mees­sa lois­kui vesi. Jopa kuu­si ki­mal­te­li nur­kas­sa. Se oli haus­ka jou­lu.

Kyllä kannatti, itse tehdyt portaat ovat leveät ja hyvät astua. Kahden asunnon talossa yläkertaan pääsi vain ulkokautta.

Raa­ha­sim­me van­hat huo­ne­ka­lum­me mu­ka­na ei­kä uu­sia juu­ri­kaan tar­vin­nut hank­kia. Ai­no­as­taan mat­to­ja ja teks­tii­le­jä sekä hiu­kan suu­rem­man soh­van han­kim­me. Nel­jäl­le tei­ni-ikäi­sel­lem­me an­noim­me ylä­ker­ran kol­me huo­net­ta ja saim­me it­sel­lem­me ala­ker­ran ma­kuu­huo­neen.

Keittiö suunniteltiin niin, että vähintään kaksi ihmistä mahtuu häärimään yhtä aika. Laskutila oli lähtökohta, sitä piti olla riittävästi. Tasot on tehty leveistä lankuista ja vahattu Osmo Colorilla. Puristelaattalattia on käytössä mukava ja kestää ikuisesti. Keittiökaapit löytyivät vertailun jälkeen Ikeasta.

HY­VÄS­TIT KU­RAL­LE

Keit­ti­öön olem­me tyy­ty­väi­siä. Mon­ta met­riä las­ku­ti­laa, li­ha­kau­pan lat­tia eli sak­ki­ruu­tuis­ta pu­ris­te­laat­taa ja al­las ik­ku­noi­den edes­sä. Keit­tiö ei kos­kaan voi ol­la lii­an suu­ri, ja me­kin siir­sim­me keit­ti­ön ala­ker­ran isoim­paan huo­nee­seen, puh­kai­sim­me au­kon etei­seen ja laa­jen­sim­me oles­ke­lu­ti­lan ovi­auk­koa, jot­ta saim­me sen avo­keit­ti­ö­mäi­sek­si.

Ruusupergolaa kiertävät viiliviinit, humalat, ruusupapu ja elämänlanka. Jalo-ruusut, laventelit ja kosmokset kaunistavat pergolaa.

Vaik­ka ta­los­sa on ti­laa 140 ne­li­ö­tä, olem­me mel­kein ai­na keit­ti­ös­sä. Sik­si ha­lu­sim­me sii­tä Vä­ri­maa­il­ma ko­dis­sam­me on pää­a­si­as­sa vaa­le­an­har­maan ja see­pi­an se­koi­tus­ta. Kun­nos­tim­me ta­lon van­haa re­mon­toi­mis­ta­paa nou­dat­ta­en, ja ha­lu­sim­me si­sä­ti­loi­hin sa­maa hen­git­tä­vyyt­tä kuin sei­nien ra­ken­tei­siin ja eris­tei­siin. Muo­vi­sil­le la­tek­si­maa­leil­le sa­noim­me jyr­käs­ti ei.

Su­dim­me si­sä­pin­nat Uu­lan maa­leil­la, ja pi­dim­me yh­det jos toi­set­kin maa­laus­tal­koot.

Keräily on hauskaa bongausta. Etualalla euron löytö, Aurinkopullo.

Jul­ki­si­vun kä­si­rap­paus tuot­ti har­mai­ta hiuk­sia. Ha­lu­sim­me säi­lyt­tää sen, mut­ta se vaa­ti kun­nos­tus­ta. Kes­kim­mäi­nen poi­ka­ni aher­si ke­sän sen pa­ris­sa, opet­te­li van­haa tek­niik­kaa, ja lo­pul­ta paik­ka­rap­pauk­set oli­vat pai­kal­laan.

Tik­ku­ri­lan teh­taal­ta löy­tyi val­mis kalk­ki­maa­li. Se on ta­sa­laa­tuis­ta ja aloit­te­li­ja­kin us­kal­tau­tuu käyt­tä­mään sitä. En ym­mär­rä, mik­si kalk­ki­maa­lia käy­te­tään Suo­mes­sa niin vä­hän, vaik­ka sil­lä saa kau­niin ja elä­vän pin­nan. Lop­pu­tu­los oli upea, hy­väs­ti ku­ran­rus­kea pin­ta!

Yläkerran aulan kirjahyllyt ovat Ikean Billy-sarjaa. Siirin huone on heti portaiden yläpäässä. Seinissä Pihlgren ja Ritolan mustavalkoinen Rokokoo-tapetti.

VAS­TUS­TA­MA­TON TYÖ­LEI­RI

Ta­lon pää­dys­sä daa­li­at loi­mu­a­vat tum­man­pu­nai­si­na. Sy­ree­ni­ma­jan ta­ka­na kuk­ki­vat kos­mos­ku­kat ruu­su­per­go­las­sa, jos­sa hu­ma­lat ja vil­li­vii­nit ovat röy­häh­tä­neet te­räs­ra­ken­teen ym­pä­ril­le. Kas­vi­huo­neen la­vas­sa kyp­sy­vät pu­nai­set ja kel­tai­set to­maa­tit. Fen­ko­lit saat­ta­vat juu­ri ja juu­ri eh­tiä syk­syk­si.

Kas­vi­huo­neem­me on pa­ri­kym­men­tä vuot­ta van­ha, ja saim­me sen mu­kaam­me ku­vaus­mat­kal­ta Tu­rus­ta. En­sim­mäi­sen kyp­sän to­maa­tin ja­oim­me kris­til­li­ses­ti ta­san, jot­ta saim­me mais­taa sen au­rin­kois­ta ma­kua mo­lem­mat.

Yläkerran kylpyhuoneessa on infrapunasauna ja parveke. Entisessä keittiössä on neliöitä reilut viisi, mutta sinne mahtui hyvin pesuallas kaappeineen, pytty ja amme. Sauna nostettiin entiseen kaappiin, ja käynti puhkaistiin kylppäriin. Laatat tilattiin Hollannista. Sakkiruutu miellyttää kaikkien asukkaiden silmää.

Puu­tar­ha on ko­ke­nut mul­lis­tuk­sen. Hei­ni­koi­tu­neen koi­ra-ai­tauk­sen pur­ka­mi­nen oli en­sim­mäi­nen pi­ha­työ. Sitä seu­ra­si­vat ki­ve­tys­ten teko, per­go­la, ja ju­han­nus­ruu­su­pus­kien is­tu­tus. Ne on­net­to­mat ei­vät me­nes­ty tääl­lä, vaik­ka kuin­ka hoi­dan ja lan­noi­tan, jo­ten luo­vu­tin, ja is­tu­tin per­go­laan yli kol­me­kym­men­tä ja­lo­ruu­sua la­ven­te­lien seu­rak­si.

Vii­me ke­sä­nä saim­me ai­dan, hiek­ka­po­lut ja reu­nus­ki­vet pai­koil­leen. To­si­naan tun­tuu, et­tä puu­tar­han kai­va­mi­nen, kit­ke­mi­nen ja lan­noit­ta­mi­nen on lo­pu­ton työ­lei­ri, mut­ta sitä ei voi vas­tus­taa.

Re­mont­ti ei mei­tä lan­nis­ta­nut, mut­ta uu­det pro­jek­tit hou­kut­te­li­vat niin, et­tä talo myy­tiin. Ilok­sem­me sil­le löy­tyi­vät sa­man­hen­ki­set asuk­kaat.