Artikkeli
Lydia, Lempi ja Juulianna puhaltevat saippuakuplia terassilla. Vuonna 1927 rakennetussa hirsitalossa oli alun perin useampi asunto. Siitä tuli yhden perheen talo 1980-luvulla. Puutarhassa kasvaa runsaasti ruusuja ja pioneita. Edelliset omistajat ovat tehneet myös puutarhan ja pihan rakentamisessa uskomattoman työn.

Ku­vat ja teks­ti Heik­ki Rau­tio

Ter­ve­tu­loa Tam­pe­reel­le!

Tässä on Koti ja keittiön kaunein koti 2023! Sattuma vei lapsiperheen mansar­di­kat­toiseen puutaloon

Lukijamme äänestivät tamperelaisen Mäkelän perheen kodin vuoden 2023 kauneimmaksi. Juulianna Mäkelä näki unelmatalonsa auton ikkunasta, mutta kun perheen oli aika vaihtaa kotia, mansar­di­kat­toinen talo ei ollutkaan enää myynnissä. Myöhemmin kohtalo otti ohjat. Saatiin vaaleanpunainen unelmatalo ja vieläpä sille omistautunut timpuri.

Seit­se­män­vuo­ti­as Ly­dia ja kak­si­vuo­ti­as Lem­pi pomp­pi­vat sy­dä­men­sä kyl­lyy­des­tä ta­ka­pi­han tram­po­lii­nil­la. Jyr­käl­lä rin­ne­ton­til­la ta­sais­ta ei ole kuin ton­tin ylä­o­sas­sa, jon­ne tram­po­lii­ni on ka­sat­tu. Juu­li­an­na Mä­ke­lä is­tuu au­rin­ko­var­jon al­la ja seu­rai­lee si­vu­sil­mäl­lä tyt­tö­jen tou­hu­ja.

– Tämä on eri­kois­laa­tui­nen alue. Tääl­lä on ta­lo­ja mo­nel­ta eri vuo­si­kym­me­nel­tä ai­na ny­ky­päi­vään. Pää­o­sa van­hois­ta ta­lois­ta on ra­ken­net­tu 1920- ja 30-lu­vul­la. Tä­hän­kin ta­loon kuu­lui oma pel­to, joka oli tuos­sa ta­lon edes­sä. Lä­hei­sel­le Pii­ka­haan nii­tyl­le sai vie­dä he­vo­set lai­dun­ta­maan, Juu­li­an­na ker­too.

Jaakko on kaapannut kuvassa vielä 1,5-vuotiaan Lempin syliinsä. Lydia on kuvassa 6-vuotias. Juulianna on teatterisukua neljännessä polvessa.

Jaakko on kaapannut kuvassa vielä 1,5-vuotiaan Lempin syliinsä. Lydia on kuvassa 6-vuotias. Juulianna on teatterisukua neljännessä polvessa.

VIH­JEI­TÄ PIN­KIS­TÄ TA­LOS­TA

Juu­li­an­na on asu­nut lap­suu­ten­sa ja nuo­ruu­ten­sa van­has­sa ta­los­sa ja hän pi­tää nii­den tun­nel­mas­ta. Kuis­tin si­ni­nen vil­la­mat­to ja pie­ni rot­tin­ki­pöy­tä an­ta­vat vih­jeen ko­din tyy­lis­tä. Vaa­le­an­pu­nai­sen etei­sen ka­tos­sa on hie­no ju­gend­kat­tok­ruu­nu, joka näyt­tää sil­tä kuin se oli­si ol­lut sii­nä ai­na.

Juu­li­an­na ei miel­lä it­se­ään var­si­nai­ses­ti ta­lo­bon­ga­rik­si, mut­ta van­han No­ki­an­tien var­rel­ta hä­nel­le jäi mie­leen vaa­le­an­pu­nai­nen man­sar­di­kat­toi­nen ra­ken­nus.

– Ajoim­me täs­tä toi­si­naan ohi mat­kal­la van­hem­pie­ni luo No­ki­al­le. Ihas­te­lin ta­loa au­ton ik­ku­nas­ta: Tuos­sa ta­los­sa ha­lu­ai­sin asua.

Juu­li­an­na ja Jaak­ko miet­ti­ti­vät uu­den ko­din os­ta­mis­ta ke­vääl­lä 2019. Hei­dän 70-ne­li­öi­nen asun­ton­sa pa­ri­ta­los­sa al­koi tun­tua pie­nel­tä. He kai­pa­si­vat myös omaa pi­haa.

– Tämä talo oli ol­lut edel­li­se­nä vuon­na myyn­nis­sä, mut­ta sil­loin ko­din vaih­ta­mi­nen ei ol­lut meil­le ajan­koh­tais­ta. Har­mit­te­lin huo­noa ajoi­tus­tam­me, Juu­li­an­na muis­te­lee.

Vaaleanpunaisen eteisen katossa on hieno jugendkattokruunu, joka näyttää siltä kuin se olisi ollut siinä aina.

Vaaleanpunaisen eteisen katossa on hieno jugendkattokruunu, joka näyttää siltä kuin se olisi ollut siinä aina.

TÄMÄ TUN­TUU KO­DIL­TA

Kun vih­doin tuli ai­ka hank­kia uu­si koti, per­he löy­si it­sen­sä asun­to­näy­töl­tä pin­kin unel­ma­ta­lon­sa naa­pu­rus­tos­ta.

– Jut­te­lin näy­töl­lä sitä tois­ta ta­loa myy­vän vä­lit­tä­jän kans­sa ja mai­nit­sin, et­tä täs­sä lä­hel­lä­hän oli vuo­si sit­ten kiva talo myyn­nis­sä.

Kes­kus­te­lus­sa sel­vi­si, et­tä ta­loa ei eh­kä ol­lut­kaan myy­ty. Juu­li­an­na päät­ti sel­vit­tää mis­tä on kyse.

– Löy­sin sat­tu­mal­ta ta­lon en­ti­sen omis­ta­jan pu­he­lin­nu­me­ron ja lai­toin teks­ta­rin.

Pian Juu­li­an­na ja Jaak­ko oli­vat man­sar­di­kat­toi­sen ta­lon si­säl­lä hie­ro­mas­sa kaup­po­ja.

– Kun Jaak­ko to­te­si mi­nul­le näy­tös­sä, et­tä tämä tun­tuu ko­dil­ta, pää­tim­me teh­dä tar­jouk­sen.

Messinkiset sivupöydät ovat sirot ja helposti siirreltävät. Pöydät ovat Ellokselta. Oviaukko on kehystetty kirjahyllyillä.

Messinkiset sivupöydät ovat sirot ja helposti siirreltävät. Pöydät ovat Ellokselta. Oviaukko on kehystetty kirjahyllyillä.

Olohuoneen väritys on vaalea. Tapetti on William Morrisin designia. Kattovalaisin on lasia, se on hankittu Ellokselta. Iso kulmasohva on Ikean ja sirot 50-luvun nojatuolit on saatu Jaakon äidiltä. ”Sohvassa on irrotettavat päälliset, ei kun päällinen koneeseen pesuun ja pian meillä on taas siisti sohva.”

RAK­KAU­DEL­LA RE­MON­TOI­TU

Ta­lon edel­li­nen omis­ta­ja on tim­pu­ri, ja hän oli en­ti­söi­nyt ta­lon tai­dok­kaas­ti. Se oli sil­min näh­den rak­kau­del­la re­mon­toi­tu. Juu­li­an­nan sil­mään ai­nos­taan sei­nät kai­pa­si­vat li­sää vä­riä ja ku­vi­oi­ta.

Per­he teki ta­lon kes­ki- ja ylä­ker­taan pin­ta­re­mon­tin. Van­hat lau­ta­lat­ti­at oli­vat hy­väs­sä kun­nos­sa.

– Haen ins­pi­raa­ti­o­ta muun mu­as­sa ruot­sa­lai­sil­ta Ins­tag­ram-ti­leil­tä. En seu­raa kau­pun­ki­lais- vaan maa­lais­ko­tien si­sus­tuk­sia, Juu­li­an­na sa­noo.

Olo­huo­neen sei­nään va­lit­tiin iso­ku­vi­oi­nen vaa­lea ta­pet­ti. Ruo­kai­lu­ti­laan taas tum­ma. Juu­li­an­na te­kee yleen­sä ta­pet­ti- tai vä­ri­mal­lien al­ku­kar­sin­nan ja sit­ten he va­lit­se­vat Jaa­kon kans­sa kah­des­ta tai kol­mes­ta par­haas­ta.

Ta­lon 1980-lu­kui­set vä­li­ka­tot odot­ta­vat seu­raa­vaa re­mont­ti­puus­kaa.

– Olem­me yrit­tä­neet kurk­kia nii­den ylä­puo­lel­le etei­sen van­han kiin­to­ko­me­ron kaut­ta. Avaam­me ka­tot var­mas­ti jos­sain vai­hees­sa.

Keittiön siro pöytä on Tori.fi-löytö. Valkoiset wieniläistuolit ovat lennokkaat ja keveät. Juulianna hankki tuolit ollessaan töissä Rovaniemen teatterissa. Vanha puinen jugendkaappi on Tori.fi-löytö. Kaappiin uppoaa paljon tavaraa ruukuista rautapataan ja perintöposliineihin. Sopivasti klohmuinen kattovalaisin on hankittu Tampereen Boknäsistä.

Tummaksi maalattu lautalattia on jämäkkä pohja vaalealle sisustukselle.

Tummaksi maalattu lautalattia on jämäkkä pohja vaalealle sisustukselle.

KO­DI­KAS­TA KIRP­PA­REIL­TA

Joi­ta­kin ka­lus­tei­ta mat­ka­si mu­ka­na van­has­ta ko­dis­ta, mut­ta pal­jon piti myös hank­kia li­sää 100 ne­li­ö­met­riä isom­paan ko­tiin. Juu­li­an­na muis­taa omien lap­suu­den­ko­tien­sa läm­pi­mät ja ko­dik­kaat si­sus­tuk­set, joi­den tun­nel­ma syn­tyi eri-ikäi­sis­tä ker­rok­sis­ta.

– Os­tan ta­va­ran, jos se on kau­nis. Huo­ne­ka­lun, jos se on mu­ka­va ja ko­di­kas. Ra­kas­tan ky­tä­tä Tori.fi:tä ja luu­ha­ta kirp­pa­reil­la. Mi­nul­la ei ole vä­re­jä, jois­ta en pi­täi­si.

Ruokailuhuoneen pöytä on kierrätyslöytö. Sirot korituolit tuovat keveyttä jykevän pöydän ympärille. Moderni pussikruunu on Lampan.fi-nettikaupasta. Tapetti on Sandbergin Ava. Seinältä katselevat isovanhemmat ja isoisovanhemmat.

RE­MON­TIN­TE­KI­JÄ LÄ­HEL­TÄ

Kun ta­lol­la on ikää lä­hes sata vuot­ta, sitä on kor­jat­tu eri vuo­si­kym­me­ni­nä ai­kan­sa tie­don ja tai­don mu­kaan. Jaak­ko työs­ken­te­lee asun­to­a­si­oi­hin eri­kois­tu­nee­na asi­a­na­ja­ja­na, ja hä­nel­lä on hyvä kä­si­tys eri-ikäis­ten ta­lo­jen mah­dol­lis­ta on­gel­ma­koh­dis­ta. En­nen kaup­po­ja teh­dys­sä kun­to­tar­kas­tuk­ses­sa ta­lon kel­la­ri­ker­rok­ses­ta löy­tyi kre­o­soot­tia. Löy­tö vauh­dit­ti kel­la­ri­ker­rok­sen re­mont­tia.

– Pyy­sim­me si­sus­tus­suun­nit­te­li­ja An­na Au­ti­on mu­kaan kel­la­rip­ro­jek­tiin. Hän teki si­sus­tu­sark­ki­teh­ti­na suun­ni­tel­mat pin­to­jen ja ka­lus­tei­den osal­ta. Ra­ken­teel­li­set muu­tok­set ta­lon sisä- ja ul­ko­puo­lel­le suun­nit­te­li ra­ken­nu­sa­lan asi­an­tun­ti­ja.

Re­mont­ti­työn ko­ko­nai­suu­des­saan ha­lu­si to­teut­taa ta­lon edel­li­nen omis­ta­ja, tim­pu­ri, joka oli an­si­ok­kaas­ti re­mon­toi­nut ta­loa tä­hän­kin as­ti. Kun­nos­tuk­sel­le saa­tiin siis har­vi­nai­sen omis­tau­tu­nut te­ki­jä.

– Edel­li­nen omis­ta­ja eh­dot­ti sitä it­se – hän ha­lu­si eh­dot­to­mas­ti ol­la vas­tuus­sa kel­la­rin re­mon­toin­nis­ta, ja hän­tä myös kiin­nos­ti näin mit­ta­va ja pe­rus­teel­li­nen re­mont­ti, Juu­li­an­na ker­too.

– Jär­jes­te­ly sopi meil­le oi­kein hy­vin. Ajat­te­lem­me, et­tä eh­kä hän ha­lu­si vie­lä jät­tää oman kä­den­jäl­ken­sä uu­teen kel­la­riin­kin. Ja hän te­ki­kin hie­noa työ­tä! Kel­la­ris­ta tuli to­del­la kau­nis ja tun­nel­mal­li­nen.

Alakerran suurimmasta huoneesta tehtiin yhdistetty työ- ja vierashuone. Anna Aution suunnittelemassa remontissa tilasta tuli tumma ja jämäkkä. Vuodesohva on Veken. Työhuoneen ala-aulasta erottava liukuovilasiseinä on Hietakarin valmistama. Lankkulattian tumma väri on käsitelty tummemmaksi.

BUD­JET­TI KOL­KUT­TE­LI

Juu­li­an­nan työ free­lan­ce-näyt­te­li­jä­nä vie hän­tä pit­kin Suo­mea. Ala­ker­ran re­mon­tin ai­kaan hän oli mu­ka­na kier­tu­e­te­at­te­ris­sa.

– Esi­tyk­siä oli Ina­ris­sa ja vaik­ka mis­sä. Jaa­kol­la on to­del­la kii­rei­nen työ, jo­ten An­nan apu oli kor­vaa­ma­ton­ta.

Juu­li­an­na kiit­te­lee An­na Au­ti­on ky­kyä löy­tää eri­lai­sia vaih­to­eh­to­ja ja kuun­nel­la toi­vei­ta.

– Re­mon­tin alus­sa mie­tim­me puu­se­pän te­ke­miä ka­lus­tei­ta kylp­pä­riin, mut­ta pro­jek­tin ede­tes­sä bud­jet­ti kol­kut­te­li vas­taan, jo­ten pää­tet­tiin pa­nos­taa muun mu­as­sa sau­na­ti­loi­hin ja kyl­py­huo­nee­seen. Kylp­pä­rin tyy­liin so­pi­vat ka­lus­teet löy­tyi­vät Ike­as­ta.

Näkymä kylpyhuoneesta saunaosastolle. Saunaosaston lattia on kuusikulmaista, espanjalaisen WOW:n valmistamaa Cottage hexa -laattaa. Amme on Bathlifen Trygg-mallistosta. Amme on lasikuidulla vahvistettu saniteettiakryyli, se on siksi kestävä ja vakaa. Pesuhuoneen kaunis sininen laatta on WOW:n valmistama Fez Aqua gloss. Suihkusekoittaja on Tapwellin. Kylpyhuoneen allastaso on Ikeasta.

Yläkerran huoneet ovat täyskorkeita. Vanhempien makuuhuoneen yöpöytinä on kaksi 1960-lukuista koulutuolia, jotka Juulianna roudasi Rovaniemeltä yöjunan hytissä Tampereelle. Sängyn päällä oleva hyllytaso on tuunattu Juuliannan vanhempien vanhan kodin uumenista löytyneestä leipälaudasta. Siinä on aikoinaan kohotettu ruisleipiä ennen paistoa.

KEIT­TI­ÖÖN SO­PI­SI PUU­HEL­LA

Ty­töt ovat tul­leet keit­ti­öön vä­li­pa­lal­le, myös Jaak­ko on saa­nut päi­vän pa­la­ve­rit pa­ket­tiin. Il­ta-au­rin­ko on kään­ty­nyt pais­ta­maan si­säl­le huo­nee­seen. Juu­li­an­nal­la on jo mie­les­sä suun­ni­tel­mia keit­ti­öön.

– Keit­tiö on re­mon­toi­tu 2000-lu­vun alus­sa, ei­kä re­mon­til­la ole kii­re. Haa­vei­len puu­hel­lan pa­laut­ta­mi­ses­ta. Elä­vä tuli oli­si iha­na.

Keit­tiö on osoit­tau­tu­nut käy­tös­sä toi­mi­vak­si. Työ­ta­soa on riit­tä­väs­ti.

– Sa­mal­la kun lei­von tai lai­tan ruo­kaa ik­ku­nan edes­sä, voin seu­ra­ta las­ten leik­ke­jä pi­hal­la. Voin myös ava­ta ik­ku­nan ja huu­taa lap­set si­säl­le syö­mään. Ja se on mi­nus­ta ihan täy­del­lis­tä.

Lempin kaunis metallisänky on 1900-luvun alkupuolelta. Sänky on otettu mukaan Kangasalta erään kesäfilmin kuvauksista 80-luvun alussa. Juuliannan vanhemmat olivat mukana elokuvassa, ja vaikka lapsista ei ollut vielä tietoakaan, sievä sänky piti tuoda varastoon odottamaan tulevaisuuden käyttäjiä. Matto on Rustasta. Huoneen tunnelmantekijä on herkkä kasviaiheinen Nocturne-tapetti Boråstapeterin mallistosta.

Lydian huoneessa täytyy asua oikea prinsessa.  Soma vanhan ajan pulpetti ja korea kristallikruunu ovat Tori.fi-hankintoja. Makuuhuoneissa lattiat viettävät vanhojen talojen tapaan.

Lydian huoneessa täytyy asua oikea prinsessa. Soma vanhan ajan pulpetti ja korea kristallikruunu ovat Tori.fi-hankintoja. Makuuhuoneissa lattiat viettävät vanhojen talojen tapaan.

Koti

Tam­pe­reel­la, 1927 ra­ken­net­tu puu­ta­lo, 5 h + k + sau­na, noin 175 m².

Asuk­kaat

Juu­li­an­na ja Jaak­ko Mä­ke­lä sekä tyt­tä­ret Ly­dia ja Lem­pi. Ins­tag­ra­mis­sa @ki­va­tul­la­ko­tiin.