teksti Jaana Kivipelto-Tulkki
kuva Mari Lahti
Milla Alftan, 39, on sisustussuunnittelija, joka on etsinyt Suomen kauneinta kotia MTV3:n samannimisessä ohjelmassa. Millan kirja Sisustusmagiaa ilmestyi loppuvuodesta 2016.
Rakkaimmat kiveni ovat esillä olohuoneen ikkunalaudalla. Tässä ne ovat työhuoneellani.
Sisustuspaheeni ovat kivet, joita kerään matkoilta. Inspiroidun kivien muodoista ja väreistä. Ja miten upeita kuvioita niissä voi olla! Mietin myös sitä, mitä kaikkea kivet ovat nähneet, kun ne ovat aikojen saatossa hioutuneet rannoilla. Kivet tuovat hyvää energiaa.
Lempi-paikkani kotona on K-tuoli, josta kisaa kanssani koirani Roxi.
Lempipaikkani kotona on Harri Koskisen suunnittelema K-tuoli. Tosin joudun taistelemaan paikastani tuolissa koirani Roxin, pienen chihuahuan, kanssa. Käperryn tuoliin katsomaan televisiota. Joskus teen siinä myös töitä kannettava sylissäni.
Suosikkivärini on lämmin harmaa. Käytän työssäni paljon värejä, pirteä ja mielenkiintoinen yhdistelmä juuri nyt on vahva vihreä ja roosa.
Lue myös: Lapsiperheen leikkisä koti Kuopiossa
Emma-patsas muistuttaa minua edellisestä elämästäni The 3 Some -yhtyeen laulajana. Saimme Vuoden yhtyetulokas -palkinnon 1998. Nyt laulan omaksi ilokseni ja joskus ystävien juhlissa.
En luopuisi Pinterestistä. Kuvien katseleminen on koukuttavaa, mutta ammennan sieltä myös inspiraatiota työhöni. Yhdistelen eri tyylejä, mutta punaisena lankana pidän värien harmoniaa.
Rakkain maisemani on järvimaisema Tervakosken Vähikkälässä, jossa vietimme lapsuudessani mökkikesiä. Luonnonrauha on minulle tärkeää kiireisen työn vastapainoksi. Käyn paljon myös Espanjassa, jossa minulla on pieni kakkoskoti. Nautin siellä vanhojen rakennusten tunnelmasta ja luonnosta.
Lue myös: Näin funkkistaloon kunnostettiin rennon tyylikäs koti
Teräksinen tarjotin on Milanon huonekalumessuilta. Tarjottimessa yhdistyvät naisellisuus ja miehekkyys.
Lue myös:
Punainen hirsihuvila - Suomen kaunein koti
Oman hiekkarannan hurmiossa
Näin löydät sopivan sisustussuunnittelijan
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ