HEIKKI RAUTIO
Koonnut Milla Kuusnen, kuvat Martti Järvi, Heikki Rautio ja Hanne Manelius
1. Pieni kasvojenkohotus
Anna ja Kim ostivat Helsingin Tammisalosta persoonallisen kodin. Persoonallinen pohjaratkaisu ja avaruus vetivät puoleensa ja asunnossa jouduttiin tekemään vain pientä pintaremonttia. U:n muotoinen keittiö oli hyvässä kunnossa ja melko uusi. Anna suunnitteli keittiölle vain pienen kasvojenkohotuksen.
Modernimpi ja kevyempi ilme saatiin aikaan poistamalla yläkaappien ovet. Vanhat valot korvattiin led-valoilla. Sokkeli ja työtaso vaihdettiin kiiltävän valkoiseen laminaattiin, joka raikastaa keittiötä.
2. Funkiskeittiö remontoitiin omaan tyyliin sopivaksi
Elinan ja Tuukan koti jyhkeässä 50-luvun kivitalossa Vaasan keskustassa on Elinan lempikadun varrella. Tiukan budjetin remontissa tehtiin paljon itse. Seiniä purettiin ja maalattiin valkoisiksi ja mustiksi. Alkuperäiset keittiönkaapit saivat jäädä pääosin paikoilleen, mutta keittiön ovi poistettiin remontissa.
HEIKKI RAUTIO
Alkuperäinen tiskipöytä oli poistettu jo 90-luvun putkiremontissa. Koko allaskaapisto uusittiin metallirunkoiseksi ja -oviseksi. Reilun kokoiset pönttöroskikset helpottavat kierrättämistä.
Keittiön tasot vaihdettiin käytännöllisemmiksi ja kaappien ovet kunnostettiin maalamalla. Yläkaappien ovien vetimet vaihdettiin siroiksi nupeiksi.
3. Kasarikeittiön uudet vaatteet
Vaajakoskella SOK:n tehdastyöläisten vanhassa kerrostalosta kaivettiin kahden naisen voimin esiin upeaa tiiliseinää ja kaunis lautalattia. Annukka arvostaa kotiaan vanhassa kivitalossa ja sisustamisen ammattilaisena osasi luoda kaunista pienellä budjetilla.
HANNE MANELIUS
Keittiökaappien kasarityyli ei ollut Annukan mieleen, mutta ne kannatti silti säilyttää. Hän tähtäsi kohti toscanalaista tupatyyliä ja vaihtoi vanhan laminaattitason massiivitammeen. Paikalle vaihdettu iso, keraaminen allas ja välitilan tiililadotut laatat sopivat hyvin uuteen tyyliin.
HANNE MANELIUS
Viimeisen silauksen keittiön pikaremontille antoivat paikallisella suutarilla teetetyt nahkaiset vetimet. Keittiönpöydän pinta on tehty vanhoista lankuista perinteisin tappiliitoksin.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ