teksti Maria Ekman-Kolari
Kuva Koti ja keittiö -lehden lukija
Löysimme vanhempieni jäämistöstä laseja, joita muistamme nimitetyn Yrjö-laseiksi. Onko laseilla rahallista arvoa?
Riihimäen Lasin lasitehdas aloitti toimintansa vuonna 1910. Yksi suosituimmista lasisarjoista on nimeltään Yrjö.
Yrjö-lasisto on saanut nimensä Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaan Yrjö V:n mukaan.
Markkinoille oli jo aiemmin ilmestynyt samanhenkinen Aino- tai Ainamo-niminen lasisto, joka eroaa Yrjöstä siten, että Aino-laseissa hiotun koristeen alaosa on vaakasuora, kun se Yrjössä on aaltoileva. Lisäksi Yrjö-lasin muoto on Ainoa pallomaisempi. Yrjössä ei ole myöskään hiottua kuulaa jalassa.
Laadukas Yrjö-sarja oli tuotannossa vuoteen 1976 saakka, jolloin sen valmistus lopetettiin korkeiden tuotantokustannusten takia.
Lasien vakuutusarvo vaihtelee koon ja käyttötarkoituksen mukaan ja on 30–60 e kappale.
Arvion laseista antoi Koti ja keittiön antiikkiasiantuntija Maria Ekman-Kolari. Lue Kysy vanhoista tavaroista -palsta Koti ja keittiö -lehdestä 11/2017, joka ilmestyy 28.9.!
Lue myös:
Koti järjestykseen – 10 todella helppoa vinkkiä
Vanhasta puutalokodista kuoriutui remontissa viihtyisä ja elämäniloinen
Vanha kansakoulu remontoitiin huolella
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ