Minna Marttiini
Kuva Anne Pennanen
Koti ja keittiö 10/2014
Isoäitimme on kuollessaan jättänyt jälkeläisilleen asunnon ja mökin, jotka nyt haluaisimme myydä ja jakaa perinnön tasan kaikkien kesken. Ketkä kaikki päättävät myynnistä ja ovat kuolinpesän osakkaita?
Kuolinpesän osakkaista säädetään perintökaaren 18:1:ssä. Kuolinpesän osakkaat toimivat yhteishallinnossa, jolla tarkoitetaan jäämistöön oikeutettujen yhteistoimintaa jäämistöomaisuutta hallinnoitaessa. Kuolinpesän osakas on oikeutettu osallistumaan kuolinpesää koskevaan päätöksentekoon. Kun jäämistö ei ole pesänselvittäjän hallinnossa, voivat yksimieliset osakkaat päättää kuolinpesän asunnon myynnistä yhdessä.
Osakas voi ensinnäkin olla perillinen. Mikäli perillinen on kuollut tai luopunut oikeudestaan perintöön tai testamenttiin, hänen sijaansa kuolinpesän osakkaaksi tulevat laissa tarkoitetuissa tilanteissa hänen sijaantuloperillisensä. Kuolinpesän osakkaana voi olla myös ensiksi kuolleen puolison toissijainen perillinen, joka on vasta viimeksi kuolleen puolison kuolinpesän osakas.
Kuolinpesän osakas voi olla myös yleistestamentin saaja. Yleistestamentti on kyseessä silloin, kun perittävä on testamentannut jollekulle oikeuden koko jäämistöön taikka määräosaan siitä. Erityistestamentin eli legaatin perusteella ei tule kuolinpesän osakkaaksi. Erityistestamentissa määrätään testamentinsaajalle esimerkiksi tietty esine tai tietty rahamäärä.
Kolmanneksi, eloonjäänyt puoliso voi olla kuolinpesän osakas joko avio-oikeuden, perinnön tai testamentin perusteella. Leski on osakas lainvoimaiseen ositukseen saakka, kun hänen osakasasemansa perustuu avio-oikeuteen.
Myös kuolinpesä voi olla kuolinpesän osakkaana, jos osakas kuolee perittävän jälkeen. Kuolleen perillisen tilalle osakkaaksi alkuperäiseen kuolinpesään tulee tällöin tämän perillisen kuolinpesä. Laajoissa kuolinpesissä on tyypillistä, että kuolinpesän sisällä on osakkaina useita kuolinpesiä.
Osakasasema voi olla riidanalainen esimerkiksi perinnöstä luopumisen tai perinnöttömäksi tekemisen perusteella.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ