Teksti Ulla Solasaari-Pohjanpalo
Kuvat Jaanis Kerkis
Hirsinen kansakoulu rakennettiin 1930-luvulla. Lautapäällysteinen rakennus on sopusuhtainen. Sitä ympäröi piha hedelmä- ja marjapuineen sekä kasvimaa.
Kaksitoista viime vuotta ovat olleet sisustusarkkitehti Hannele Heinoselle ja hänen miehelleen Raimo Nurmiselle mielenkiintoista aikaa, kun Kuhmoisten kyläkoulu ja kahdessa siivessä sijaitsevat opettajien asunnot ovat muuttuneet perheen vapaa-ajan kodiksi.
Koulu ei ole päästänyt pariskuntaa vähällä. Tekemistä riittää jatkossakin.
– Talo vaatii huolenpitoa. Työleiriksikin olemme tätä kutsuneet, Hannele kertoo.
Perhe viettää Kuhmoisissa pääsiäiset, joulut, kesälomat ja viikonloput aina, kun aika sen sallii. Välillä Hannele ja Raimo ovat koululla keskenään, mutta usein myös sukulaisjoukolla.
Lue myös: Vanha kansakoulu remontoitiin huolella
Salin Talonpoikais-kustavilaisen oleskeluryhmän kalusteet Hannele on rapsutellut ja kuullottanut. Kaappikello on ostettu ystävältä. Viereisen seinän vanha koulukaappi on sävytetty mieleiseksi. Antiikkipeili ikkunoiden välissä täydentää kokonaisuutta. Barokkikruunut on hankittu eri paikoista.
Päivitystä hellällä kädellä
Vankka, L-muotoinen hirsitalo on rakennettu 1930-luvulla. Koulun toiminta loppui 1960-luvulla. Talo käsittää kolme luokkahuonetta, aulan, eteisen, keittiön ja kaksi opettajan asuntoa.
Ensin Hannele ja Raimo remontoivat koulutilat ja yhden opettajan asunnon. Toisen olivat edelliset asukkaat kunnostaneet.
Hannele suunnitteli remontin talon ehdoilla ja pyrki päivittämään materiaalit hellällä kädellä. Lattioista poistettiin korkkimattokerroksia ja lautalattiat korjattiin. Ne käsiteltiin Osmo-Colorin öljyvahalla vaaleiksi. Seinistä jouduttiin poistamaan pinkopahvit, eikä tilalle saatu uusia, koska tekijöitä ei löytynyt. Kompromissina toimivat gyproc-levyt ja maalaus.
– Valitsemani maalisävy osoittautui lähes samaksi vaaleanvihertävän harmaaksi, joka luokissa oli ollutkin. Kaikki listat noudattavat alkuperäisiä muotoja ja mittoja. Niillä saimme sisätiloihin talon aikakauden ilmettä takaisin, Hannele kertoo.
Raitamatto on villakelim. Perinnemaalilla maalattu pinkopahvi käytävän päässä on alkuperäinen. Hirret kuoriutuivat esiin pahvien alta. Kipsipylväs tuotiin jakamaan tilaa. Mustat tuolit hankittiin Fasetista.
Ei liian prameita ratkaisuja
Ensimmäinen kierrokseni koulussa on täynnä ihastusta ja ihmettelyä. Sisustusarkkitehdin itselleen ja perheelleen suunnittelema kokonaisuus on vapaa-ajan unelma.
Niukka värimaailma sitoo isot tilat toisiinsa. Taulut ja matot tuovat tilaan lämmintä keltaista ja oranssia.
Hannele halusi korostaa ja kunnioittaa avarien luokkahuoneiden antamia mahdollisuuksia. Kalustus on osittain omaa vanhaa, jota on täydennetty lähihuutokaupoissa.
– Tyylillisesti halusin välttää liian prameita ratkaisuja. Materiaaleina suosin puuta, villaa, pellavaa ja puuvillaa, Hannele kertoo.
Lue myös: Kaupunkilaisperhe sisusti rohkeasti unelmiensa kartanon
Barokkikruunujen rivistö antaa kuvan kolmen perättäisen tilan koosta. Howard-nojatuolit ovat kodikkaan mukavat sohvaa vastapäätä. Oikean seinän ikkunarivistö antaa valoa ja hurmaavan puutarhamaiseman keväällä kukkivaan omenapuurinteeseen.
Kesällä kyläkoulun valloittaa puutarha
Talvisin Hannele ja Raimo viihtyvät pääasiallisesti koulun tiloissa. Opettajien asunnot ovat vierasvarana, ja niissä majoittuu perheen nuoriso aina tänne tullessaan.
Kesällä reviiri laajenee puutarhaan. Ruoka laitetaan oman kasvimaan antimista. Pihalla kasvaa marjapensaita ja omenapuita.
– Kuvaustauolla saatte omin yrtein maustettua kaalilaatikkoa, Hannele lupaa.
Kaalilaatikkoa Hannele laittaa keittiössä, joka on vanhalla paikallaan, mutta uusittu kokonaan. Keittiöön kuljetaan eteishallista.
Keittiössä on standardikalusteet. Moderni keittotaso ja uuni tekevät seuraa vanhalle hellalle, johon saa elävän tulen. Talvella se lämpiää nopeasti ja luo mukavaa tunnelmaa.
Kyläyhteisö otti omakseen
Remonttiin Hannele ja Raimo kyselivät paikallisia osaajia. Samalla he tutustuivat naapureihin ja kyläyhteisöön.
– Kuulimme mukavia tarinoita ja saimme hyödyllisiä käytännön neuvoja, molemmat muistavat.
Lue myös: Koti yhteisöllisessä Puu-Vallilassa yhdistelee idyllisesti uutta ja vanhaa
Ruokasalin seinähirret on jätetty esille. Hirret on piilutettu käsin. Luokkia lämmitettiin eteisen puolelta. Sittemmin lämmitysluukut peitettiin laudalla. Nyt tilalle laitettiin kipsilevy, jolle Hannele maalasi taulun. Barokkikruunut sopivat tilaan. Raakalautakatot on maalattu valkoisiksi.
Vuosien varrella koulun vanhat opettajat ovat ohikulkumatkallaan tulleet kolkuttamaan ovea ja päässeet ihmettelemään koulun nykyasua. Yhteiseen kesäjuhlaan tuli yli sata entistä oppilasta.
Myös kyläyhdistys on kokoontunut pikkujoulujuhliin entisen koulun tiloihin.
– Tuntuu mukavalta kuulla, miten paikalliset ihmiset ovat hyvillään rakkaan koulunsa säilymisestä.
Makuuhuone on entisessä luokassa. Katossa ovat vanhat listat. Antiikkinen kelim-matto tuo lämpöä ja väriä tilaan. Vanhat rottinkikalusteet, talonpoikaiskaapit, suuri lasivalaisin ja jykevä vuode antavat kuvan huoneen koosta. Vuoteen päädyssä on moderni metallipenkki. Hannelen pensselistä on syntynyt suuria öljyväritöitä myös omaksi iloksi.
Täällä elän ja hengitän
Hannele voi koululla hyvin ja tulee tänne mielellään. Raimolle on mennyt vuosi ollut raskaampi lähteä. Hän ei enää pidä automatkoista, ja pimeät talvi-illat tuntuvat pitkiltä.
– Silti tänne tulee ikävä, kun joskus joudumme luopumaan paikasta, he sanovat.
Hannelelle vanha koulu on ollut myös ateljee. Suuret ikkunat antavat riittävästi valoa kaikista ilmansuunnista. Täällä on syntynyt lukuisia öljyväritöitä myös näyttelyihin.
– Täällä elän ja hengitän kaikkina vuodenaikoina aivan eri tavalla kuin missään muualla, Hannele sanoo.
Näkymä makuuhuoneesta. Luokat muodostavat kolme perättäistä tilaa. Hannelen maalausteline odottaa taiteilijaa. Lukuisat kelim-matot on hankittu ulkomaanmatkoilta.
Lue myös:
Englannista Suomeen palanneen perheen puutalossa on säilytetty vanhan talon henki
Voiko vanhan puutalon remontoida pienellä vaivalla?
Vanhasta jugendtalosta löytyy lifestyle-kauppiaan avara koti
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ