MIKÄ: Jal­ma­ri Sa­lo­vaa­ran vuon­na 1928 suun­nit­te­le­ma ky­lä­kou­lu MIS­SÄ: Ur­ja­las­sa TÄÄL­LÄ ASU­VAT: Ju­tun­te­on ai­kaan An­ne Tal­vi­tie koi­rien­sa, kis­so­jen­sa, lam­pai­den­sa sekä ku­kon ja ka­no­jen kera. Tänä ke­sä­nä ky­lä­kou­lus­sa hää­rii uu­si omis­ta­ja.

Jalmari Salovaaran vuonna 1928 suunnittelema ”miesopettajan koulu” (opettajat olivat tuolloin vielä oletusarvoisesti miehiä) ja läheinen alakoulu ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Julkisivu on maalattu 1970-luvulla valkoiseksi.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten An­ne Tal­vi­tie päät­ti muut­taa Bel­gi­as­ta ta­kai­sin Suo­meen, jon­ne­kin en­ti­siin ko­ti­mai­se­miin Pir­kan­maal­le.

– Olin aja­tel­lut, et­tä jos mil­loin­kaan muu­tan ta­kai­sin Suo­meen, niin sit­ten Ur­ja­laan. Ja tääl­lä ol­laan. Ei ihan ko­ti­kul­mil­la, mut­ta Pir­kan­maal­la kui­ten­kin.

Kartanomaisen komeassa koulussa on onnelliset asukkaat. Lampaat ovat tottuneet saamaan rapsutuksia ja seuraa ihmisistä. Anne ja hänen miehensä sanovat, että pässit suorastaan huutavat, jollei niitä riittävästi rapsutella.

En­sin An­ne läh­ti toi­veik­kaa­na kat­so­maan myy­tä­vää ki­vi­na­vet­taa, mut­ta se oli pet­ty­mys.

– Näy­tön jäl­keen lie­vi­tin pet­ty­mys­tä­ni kah­vi­las­sa ja lu­es­ke­lin leh­teä. Sii­nä oli kou­lun myyn­ti-il­moi­tus ihan sa­mal­ta seu­dul­ta. Nou­sin ja kä­ve­lin tien pää­hän, ja siel­lä huo­no­kun­toi­nen kou­lu­ra­ken­nus oli, val­loit­ta­van upe­a­na, An­ne muis­te­lee.

Tämä oli aikaa ennen sisävessoja.

Yl­lät­tä­en vä­lit­tä­jä ei ol­lut lain­kaan in­no­kas myyn­ti­mies, toi­sin kuin omis­ta­ja, jo­hon An­ne ot­ti suo­raan yh­teyt­tä.

– Näin pal­jon vai­vaa jo sii­nä, et­tä yli­pää­tään pää­sin si­säl­le ra­ken­nuk­seen ja te­ke­mään os­to­pää­tös­tä, mut­ta sit­keys osoit­tau­tui vai­van ar­voi­sek­si.

Edellisen asukkaan sateenkaariväritys vaihtui levollisiin maansävyihin ja valkoiseen. Kauniit silkkiverhot Anne ompeli itse.

Ra­ken­nuk­sen keh­no kun­to ei pe­läs­tyt­tä­nyt An­nea vaan pi­kem­min­kin in­nos­ti. Työ­mää­rää hän ei poh­ti­nut. Sil­mis­sä siin­si oma ”Peti ja puu­ro” -paik­ka, bo­nuk­se­na maa­lai­se­lä­män rau­ha. Val­ta­va kou­lu­ta­lo tun­tui mah­dol­lis­ta­van mon­ta elä­män­ta­pa­muu­tos­ta, jois­ta An­ne unel­moi Bel­gi­an työn­täy­teis­ten ura­vuo­sien jäl­keen.

Tilavan keittiön leivinuunissa Anne valmistaa muun muassa karitsanpaistia ja pizzaa. Lautalattiat hän on uusinut ainoastaan keittiössä.

Ka­tos­ta lat­ti­aan ja vä­hän enem­män­kin

Alun pe­rin kou­lus­ta piti tul­la va­paa-ajan asun­to, mut­ta An­ne viih­tyi niin hy­vin, et­tä muut­ti py­sy­väs­ti Ur­ja­laan.

Keittiössä näkyy Annen Belgian-vuosien vaikutus, vahva värimaailma. Värit ja maalit Anne toi muutossa mukanaan Belgiasta. Tyyliksi hän määrittelee sekoituksen talonpoikaista ja modernia. Kiintokalusteet ovat pääosin Ikean mallistosta.

An­nea on help­po ym­mär­tää, eten­kin kau­nii­na ke­sä­päi­vä­nä. Nyt kun­nos­te­tun ko­din pi­hal­la te­pas­te­le­vat ja mää­ki­vät pik­ku­päs­sit, iloi­sen vil­li puu­tar­ha ku­kois­taa ja ta­ka­pi­hal­la le­pat­taa tuu­les­sa ke­sä­kek­ke­rei­den jäl­jil­tä ko­ris­tei­ta. An­nen ai­kui­set lap­set Tes­sa, Riku, Riik­ka ja tei­ni-ikäi­nen Tara pii­pah­te­le­vat äi­tin­sä ilok­si Ur­ja­las­sa.

Olohuoneen opettajankatederin yllä on perhepotretissa Anne lapsineen. Veneaiheinen kuva on Tonny Hernesniemen.

Kun An­ne al­koi viih­tyä yhä enem­män maal­la, piti ta­loon ra­ken­taa ul­ko­huus­sin si­jaan si­sä­ves­sa ja kyl­py­huo­ne.

– Olin teh­nyt jos jon­kin­lais­ta re­mont­tia ja na­ve­tan kat­to­kin oli kun­nos­tet­tu, et­tä lam­paat py­syi­si­vät kui­vi­na. Vas­ta sit­ten otin sa­ni­teet­ti­ti­lat työn al­le, An­ne sa­noo.

Milou ottaa kyläilijät hyväntuulisena vastaan.

Sau­na, suih­ku ja si­sä­ves­sa to­teu­tet­tiin An­nen piir­tä­mien suun­ni­tel­mien mu­kai­ses­ti kol­me vuot­ta sit­ten. Tär­kein­tä oli saa­da kyl­py­am­me ik­ku­nan eteen.

– Se oli mi­nul­le ihan eh­do­ton asia, ja va­leh­te­le­mat­ta kyl­ven­kin am­mees­sa tal­vi­sin joka il­ta.

Salin uunit lämpiävät vuoropäivinä. Huonosti vetäneet uunit kunnostettiin pintoja myöten. Salin lattian ja katon kunnostusta oli avittamassa alan ammattilainen Porista. Taustalla näkyy voimistelusalin rekkitanko.

Tuok­su­vat öl­jyt ja kynt­ti­lät luo­vat rau­hoit­ta­van mu­sii­kin kera päi­vä­kyl­py­län tun­nel­man. Ai­em­min niuk­kaa tyy­liä suo­si­nut An­ne on Ur­ja­las­sa löy­tä­nyt it­ses­tään ro­man­ti­kon, jol­le au­ke­ni­vat maan­lä­hei­set vä­rit. Kyl­py­huo­neen sei­niin on hier­ret­ty mai­to­kah­vin­rus­kea laas­ti ja lat­ti­a­laa­tat ovat suk­lai­sen tum­mat. Jopa ko­ris­te-esi­neet ovat sal­lit­tu­ja kyl­py­huo­nees­sa. So­pi­vas­sa mää­rin.

Punaisessa esiripussa on selvästi draaman tajua. Uhkea samettiverho erottaa olohuoneen ja makuuhuoneen. Ranskalaiset sohvat Anne osti ystävältään. Televisio on piilotettu puisen pöydän sisään.

Pul­lon­vih­re­ää keit­ti­öön

Bel­gi­as­sa asu­es­saan An­ne si­sus­ti ko­tin­sa mi­ni­ma­lis­ti­ses­ti, lä­hes pu­ri­taa­ni­ses­ti.

– Sii­hen ai­kaan soh­vien pääl­li­set oli­vat koko ajan pe­su­ko­nees­sa, An­ne sa­noo.

Hän us­koo kou­lu­ta­lon, iän ja maa­il­mal­la asu­mi­sen muut­ta­neen si­sus­tus­ma­ku­aan.

– On ol­lut on­ni pääs­tä pai­kal­li­siin ko­tei­hin nä­ke­mään, et­tä on mui­ta­kin vä­re­jä kuin val­koi­nen.

Kun huo­ne­kor­keus on lä­hes nel­jä met­riä, voi käyt­tää voi­mak­kai­ta vä­re­jä pel­kää­mät­tä, et­tä ti­lan tun­tu ka­to­aa. Keit­ti­öön An­ne maa­la­si vah­van vih­re­ät sei­nät ja har­maan ka­ton, jos­sa on val­koi­nen kes­ki­kent­tä.  Keit­ti­ön puu­lat­tia oli An­nen har­mik­si niin pa­hoin­pi­del­ty, et­tä hän jou­tui uu­si­maan sen ko­ko­naan. Mui­den huo­nei­den la­ka­tut tai kan­sa­kou­lun­rus­ke­at lat­ti­at maa­lat­tiin vaa­leik­si.

Val­tai­san kou­lu­ra­ken­nuk­sen re­mon­toi­mi­nen ul­ko­ka­tos­ta lat­ti­aan vaa­ti ai­na vä­lil­lä apu­voi­mia, yk­si­nään An­ne ei kaik­kea pys­ty­nyt te­ke­mään, vaik­ka ener­gi­nen on­kin. Ul­koik­ku­nat hän teet­ti Ko­ke­mä­en van­ki­las­sa ja ul­ko­kat­to­jen te­koon tuli am­mat­ti­lai­nen, mut­ta lä­hes kaik­ki si­sä­pin­nat An­ne on uu­ras­ta­nut it­sek­seen kun­toon.

– It­se suun­nit­te­le­mal­la ja te­ke­mäl­lä sain to­teut­taa omaa tyy­li­ä­ni. Olen yrit­tä­nyt säi­lyt­tää myös vä­hän kou­lun al­ku­pe­räis­tä tar­koi­tus­ta ja fii­lis­tä. En­nen kaik­kea ha­lu­sin täs­tä kui­ten­kin ko­din, An­ne sa­noo.

Koulun tilavuus ja väljyys tuottavat minimalistisia sisustusideoita ihan itsestään. Yksinkertainen pinnatuolikin näyttää kiinnostavalta kahden komeronoven vieruskaverina.

Tu­tut ja vie­raat viih­ty­vät

En­ti­ses­tä jump­pa­sa­lis­ta kuu­luu as­ti­oi­den ki­lah­duk­sia. An­ne kat­taa pit­kään pöy­tään päi­vä­kah­vit, ja kyl­keen tu­lee it­se teh­tyä pii­rak­kaa.

Anne halusi ammeen ehdottomasti ikkunan eteen. Tuoksuvat öljyt ja kynttilät luovat päiväkylpylän tunnelman.

An­nel­la oli os­to­vai­hees­sa oi­kea vai­nu. ”Peti ja Puu­ro” -ma­joi­tus­pal­ve­lul­le löy­tyi po­ten­ti­aa­lia sekä ti­lois­ta et­tä emän­näs­tä. An­ne kiit­tää on­ne­aan myös ki­vois­ta naa­pu­reis­ta. Hyvä naa­pu­rus­to vai­kut­taa pal­jon asu­mis­viih­ty­vyy­teen.

– Tääl­lä naa­pu­rit kat­so­vat tois­ten­sa pe­rään ja viet­tä­vät tal­vi-il­to­ja yh­des­sä. Toi­si­naan lau­lam­me ka­ra­o­kea ja vaih­dam­me tai­mia. Tun­nen olo­ni tur­val­li­sek­si, An­ne ker­too.

Edel­li­se­nä ke­sä­nä An­ne in­nos­tui kas­vi­maas­ta, tänä vuon­na pi­hal­ta saa poi­mia yrt­te­jä ja her­nei­tä.

– Tyk­kään luon­non­ti­lai­ses­ta pi­has­ta, mi­nus­ta se so­pii tä­hän paik­kaan. Ajan kor­kein­taan nur­mik­koa. Lam­paat par­tu­roi­vat osan puu­tar­has­ta ja luon­to, pa­ras puu­tar­hu­ri, hoi­taa lo­put.