Teksti Maria Rautio
Kuvat Kirsi-Marja Savola
Koti ja keittiö 9/2014
MIKÄ: Kerrostalokoti, 3 h + k. 90 m2. MISSÄ: Sipoon Nikkilässä, Itäisessä Jokipuistossa. TÄÄLLÄ ASUVAT: Pia Lehtovuori perheineen.
Eteisen lattiaan valittiin vanhaa tunnelmaa huokuvat Pukkilan laatat. Olli-koiralla on tilaa vipeltää tässä kodissa.
Äiti, onko olemassa muitakin värejä kuin valkoinen? Pia Lehtovuorta naurattaa vieläkin 8-vuotiaan Eero-pojan vuosia sitten esittämä eriskummallinen kysymys. Kun katson ympärilleni avarassa ja lähes neljä metriä korkeassa kodissa, pienen pojan aatokset eivät kuulosta oikeastaan lainkaan kummallisilta.
Yksi Pian rakkaimmista aarteista on kirpputorilta löytynyt ruokapöytä, jonka Elias Svedberg on suunnitellut 1950-luvulla tukholmalaiselle NK:n tavaratalolle.
Aivan kuin olisin astunut keveän poutapilven hattaraan, jonka valkeudessa kelluu vain kauniita esineitä. Isot ikkunat rajaavat asunnon kes-kiöön runollisen maisemataulun.
Pian isä on työstänyt hienon sohvapöydän vanhan riihen lattialaudoista. Yläpuolella riippuu Ay Illuminatin katto-valaisin, jossa on bamburimasta valmistettu kevyt kehikko ja ohut harsosidekangas. Sohva-tyynyt ovat Annon mallistosta.
Maaseudun rauhaan
Perheen koti sijaitsee Sipoon Nikkilän Jokipuistossa. Vanha mielisairaala on entisöity osio kerrallaan asuinkäyttöön sen jälkeen, kun sairaalatoiminta loppui vuonna 1999. Tyyliltään myöhäisjugendia ja uusklassismia edustavat rakennukset levittäytyvät maalaukselliseen puistoon, jota koristavat tammet, rennot oleskelupaikat, kukkaistutukset ja tuuheat syreenipensaat.
Joitain vuosia sitten Göteborgin keskustasta takaisin Suomeen muuttaneelle perheelle Jokipuisto oli yllätysratkaisu, joka aloitti elämässä uuden vaiheen maaseudun rauhassa.
Kaunis keramiikka on Pian intohimo. Monet kodin astioista ovat kirpparilöytöjä.
– Näimme sattumalta kuvan asunnosta kiinteistönvälitysliikkeen ikkunassa, ja päätimme heti haalia siitä lisätietoja. Sipoo oli meille niin vieras paikka, että tarkistimme ihan ensimmäiseksi sen sijainnin kartalta. Lopulta kuitenkin vain yksi näyttökerta riitti päätöksentekoon, Pia kertoo.
Intialaiseen astiakaappiin mahtuu paljon keittiötavaraa ja keramiikkaa. Kaapin vierellä seisova mallinukke on kuulunut Pian isoäidille, joka aikoinaan valmisti työkseen iltapukuja. Kaapin päällä on isoäidin eväskori.
Osa paikan viehätystä rauhallisen tunnelman lisäksi on Pian mielestä alueen hätkähdyttävä historia, josta riittää tarinoita kerrottavaksi vieraille.
– Talossamme on ollut aikoinaan naisten suljettu osasto, ja kotimme kohdalla sijaitsi potilaiden päivähuone.
Pellavapyyhkeiden väri-maailma on herkkä. Joukossa on perittyjä pyyhkeitä ja pari Annon tuotetta.
Kodin valkopesu
Asunto oli ostohetkellä hyväkuntoinen, mutta pintamateriaaleiltaan ja väreiltään se ei kuitenkaan tuntunut omalta.
Rakennuttajan valitsemat punasävyiset tammiparketit ja harmaan sävyiset seinät koristeraitoineen saivat väistyä pian muuton jälkeen.
Valkoinen keittiö ja olohuone ovat yhtä avaraa tilaa. Keittiön uudistuksessa jätettiin yläkaapit pois. Saarekkeen tasoon käytettiin valkoisia 10 x 10 sentin laattoja. Sen alapuolella olevat laatikostot ovat Ikeasta. Isot valkoiset kulhot ovat syntyneet Pian ja Jenna Mayerin keramiikkapajassa.
Ensin lattiat, seinät ja katot maalattiin valkoiseksi. Myöhemmin keittiö ja eteinen saivat uuden raikkaan ilmeen. Suurin muutos oli olohuoneen ja keittiön välisen seinäkkeen purkaminen ja saarekkeen rakentaminen sen paikalle.
– Emme löytäneet mistään korkeaan tilaan sopivaa liesituuletinta, joten piirsimme sen itse ja pyysimme tuttua peltiseppää toteuttajaksi. Kupu liitettiin jo olemassa olevaan putkeen ja sen sisäpuolelle hankittiin Franken mekanismi. Olemme olleet tyytyväisiä ratkaisuun, Pia sanoo.
Taljat antavat kotoisaa ilmettä Bertoian klassikko-tuoleille. Niiden parina ovat kirpputorilta hankitut vanhat jakkarat. Ruoka-pöydällä on Annon Väre-kierrätyslasipullo.
Aikaa kestäviä materiaaleja
Valkoisissa huoneissa voi aistia talon historiaa, silti tunnelma ei ole lainkaan kliininen, vaan pikemminkin kotoisa.
Pian ja Jennan tekemät ohuet keramiikkakipot sopivat moneen tarkoitukseen.
Luonnonmateriaalit, kirpputorilöydöt ja maanläheinen värimaailma muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden tilasta toiseen. Vaikka kodin ilme tuntuu tarkoin harkitulta, Pia kertoo sen syntyneen ikään kuin itsestään.
Makuuhuoneen ikkunoista avautuu näyttävä metsämaisema. Sängyssä on Annon valkoiset pellavalakanat ja ikkunalaudalla koreilee rivistö Pian ja Jennan tekemiä pieniä keramiikkakuppeja.
– Asiat ovat tupsahdelleet eteemme vuosien varrella. Kotiimme on kerääntynyt asioita, joiden kanssa itse viihdymme, Pia sanoo.
Kodissa on paljon suloisia koriste-esineitä. Käsinukkeen kuuluva pojan pää löytyi tokiolaiselta kirpputorilta. Sinisävyiset kipot ovat nekin Japanin työmatkalta mukaan tarttuneita aarteita.
Huomio kiinnittyy vaikkapa rosoiseen keramiikkaan, joka on yksi Pian intohimoista. Muutama vuosi sitten hän viritti uudelleen rakkaan harrastuksensa ja perusti pienen keramiikkapajan Jokipuistoon yhdessä sisustusarkkitehti Jenna Meyerin kanssa. Arjen aikataulujen salliessa ystävykset työstävät ohuita keramiikkaesineitä kulhoista kattovalaisimiin.
Eeron huone avautuu puistomaisen pihapiirin suuntaan. Pia sai pehmeän hirvenpään entisiltä työkavereiltaan Ruotsista, kun Eero syntyi.
Luonto lähellä
Idyllinen puistomiljöö ja ympärillä avautuvat pellot ja metsäpolut ovat ihanteellinen kasvuympäristö lapselle. Maisemat tarjoavat inspiraatiota myös luovan alan tekijälle.
Eeron sänky on kirpputorilöytö Göteborgista. Sitä koristavat Annon Huili-saali sekä Annon lastenmallistoon kuuluvat pöllö- ja pilvityynyt. Sängyn yläpuolella roikkuu Tord Boontjen Garland-valaisin.
– En voi kuvitella parempaa tapaa aloittaa päivä, kuin koiran kanssa käyskentely aamu-usvaisella pellolla, sanoo Anno-tuotemerkin parissa työskentelevä Pia.
Vaijeriin ripustetut pellavaverhot kätkevät taakseen peruskaapistot. Verhon reunaa koristaa Annon led-pallovalosarja ja sängyn vierellä seisoo Örsjön jalkavalaisin. Systrarna Voltairen kori on tarkoitettu pyykeille. Paimentolaismatto löytyi kirpputorilta Kinnan kylästä.
Maanläheisyyden aistii vahvasti Jokipuiston kodin sisustuksessa, jonka pehmeä väriskaala rauhoittaa mielen arjen kiireiltä.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ