Tuu­len tui­ver­ta­mat ran­ta­kal­li­ot sekä ää­ri­o­lo­suh­tei­den muo­toi­le­mat käp­py­räi­set met­sä­män­nyt ja ka­ta­jat ovat tut­tu näky saa­ris­tos­sa. Sel­lai­nen on mai­se­ma tääl­lä­kin, Kir­si Hag­ma­nin ja Jari Ul­la­kon kak­kos­ko­din pi­ha­pii­ris­sä.

Saa­ren hank­ki ai­koi­naan Jari. Hän kai­pa­si saa­ris­ton rau­haan ja ra­ken­si tän­ne oman ke­sä­paik­kan­sa. Sit­tem­min ku­vi­oi­hin tuli mu­kaan Kir­si, ja pa­ris­kun­ta­na he ovat yh­des­sä jat­ka­neet pai­kan vaa­li­mis­ta luon­toa kun­ni­oit­ta­en.

Mo­lem­mat ar­vos­ta­vat saa­ris­ton ai­nut­laa­tuis­ta kas­vil­li­suut­ta, lin­tu­ja ja eläi­miä. Herk­kä luon­to ei kai­paa ih­mi­sen hoi­vaa, kor­kein­taan vain pien­tä, lem­pe­äl­lä kä­del­lä teh­tä­vää avus­ta­mis­ta.

Meren äärellä on haastavia olosuhteita. Tuuli voi tuivertaa jopa 30 metriä sekunnissa ja kuivattaa maata. Kasvu on aukealla paikalla hidasta, jopa kituliasta. Kallioisella paikalla kasvillisuudessa on kuitenkin puolensa: käppyräiset männyt ovat kuin eläviä veistoksia. Maksaruohot, mehitähdet ja muut kivikkokasvit kukittavat kalliota sinnikkäästi.

Lin­nut­kin ter­ve­tul­lei­ta

Mök­kie­lä­män ren­tout­ta­viin het­kiin kuu­luu olen­nai­se­na osa­na lin­tu­jen tark­kai­lu. Pa­ris­kun­ta on teh­nyt lin­tu­ja var­ten lin­nun­pönt­tö­jä ja eri­lai­sia ve­si­pis­tei­tä ma­ta­lia va­te­ja ja kal­li­o­sy­vän­tei­tä hyö­dyn­tä­en. Myös la­ho­puu­ta on jä­tet­ty pai­koil­leen niin lin­tu­jen kuin pie­ne­li­öi­den­kin ilok­si.

– Tie­dän, et­tei­vät mo­net saa­ris­ton asuk­kaat ha­lua lin­tu­ja pi­hoi­hin­sa sot­ke­maan. Mei­dän luo­dol­le kaik­ki lin­nut ovat kui­ten­kin ter­ve­tul­lei­ta, tän­ne ne saa­vat rau­has­sa aset­tua, Kir­si sa­noo.

Pa­ris­kun­ta ha­lu­aa elää luon­non kans­sa so­vus­sa rin­na­tus­ten. Myös ma­te­li­joi­den, joi­ta saa­ris­tos­sa riit­tää.

– Meil­lä on myös ran­ta- ja kyy­käär­mei­tä. Nii­den­kin kans­sa pys­tyy elä­mään, Kir­si tuu­maa.

Keittiöpuutarha on suojaisassa kohdassa ja aidattu, jotta sadosta pääsee nauttimaan ilman kauriita. Etuosassa pieni kukkatarhan alue, jotta pölyttäville mesipistiäisille on mettä tarjolla.

Rak­kaut­ta ja ra­jo­ja

Kui­vuus, na­vak­ka tuu­li ja paah­ta­va au­rin­ko tuo­vat saa­ris­to­puu­tar­haan omat haas­teen­sa. Kas­vu on niuk­kaa ja hi­das­ta.

Ka­ta­jil­le Kir­si on esi­mer­kik­si an­ta­nut li­sää mul­taa ja ran­noil­ta ke­rät­tyä le­vää. Nii­den avul­la ka­ta­jat ovat veh­rey­ty­neet ja sel­vi­ä­vät pa­rem­min kui­vis­ta ajan­jak­sois­ta. Kir­si on myös is­tut­ta­nut li­sää ka­ta­jia esi­mer­kik­si kul­ku­reit­tien var­teen.

– Mo­ni­vuo­tis­ten kas­vien kans­sa pe­ri­aat­tee­ni on, et­tä is­tu­tus­vuon­na huo­leh­di­taan hy­vin kas­te­lus­ta. Sen jäl­keen kas­vin tu­lee sel­vi­tä il­man kas­te­lu­a­pua, Kir­si sum­maa.

Kun täl­lä saa­rel­la työn­tää la­pi­on hiek­ka­pi­toi­seen maa­han, tu­lee joka ker­ta vas­taan myös ki­veä tai kal­lio. Jos pi­haan ha­lu­aa is­tut­taa puun, edes­sä on suu­ri ope­raa­tio, kun ki­vet pi­tää en­sin kai­vaa pois.

Män­ty­jen al­la vi­he­ri­öi var­vik­ko. Luon­non oma kunt­ta kas­vaa ka­ner­vaa, puo­luk­kaa, kos­te­am­mis­sa pai­kois­sa mus­tik­kaa ja va­rik­sen­mar­jaa.

Katajia Kirsi on istuttanut valoisille paikoille maanpeitteeksi. Kestävimpiä on kääpiökataja Repanda. Puuveistos on Jarin 50-vuotislahja naapurisaaren moottorisaha- taiteilija Mats ”Matte” Berglundilta.

Mirrinminttu viihtyy kuivassa ja karussa maassa ja houkuttaa pölyttäjiä. Taustalla muun muassa palavarakkaus. Perinneperennat lukeutuvat kestäviin kasvilajeihin.

Kuka vei man­si­kat?

Ran­nan tun­tu­mas­sa kas­vaa tyr­ni­pen­sai­ta. Ne luo­vat suo­jaa ran­taan ja kes­tä­vät hy­vin me­ri­ve­den suo­lai­suut­ta ja kui­vuut­ta.

– Mar­jo­ja ke­rääm­me it­se­kin, mut­ta suu­rim­man osan niis­tä syö­vät lin­nut. Olen ko­toi­sin Sa­ta­kun­nas­ta, jos­sa tyr­niä kas­vaa luon­nos­sa run­saas­ti. Ha­lu­sin tuo­da pa­la­sen syn­nyin­seu­tu­a­ni tän­ne, Kir­si tun­nel­moi.

Myös kau­riit löy­tä­vät tien­sä saa­rel­ta toi­sel­le. Ne tu­le­vat tal­vi­sin man­te­reel­ta jää­tä pit­kin tai avo­ve­den ai­ka­na jopa ui­vat. Met­sä­kau­ris on täl­lä­kin saa­rel­la sään­nöl­li­ses­ti vie­rai­sil­la käy­vä kau­ris­la­ji. Sen suu­hun ka­to­a­vat vauh­dil­la ko­me­a­mak­sa­ruo­hot, man­si­kat ja päi­vän­lil­jat. Pen­sa­san­ger­vo ja lips­tik­ka sen si­jaan saa­vat kas­vaa rau­has­sa, sa­moin mo­net muut voi­ma­kas­tuok­sui­set ja -ma­kui­set yr­tit.

– Ei sitä heti ajat­te­li­si, et­tä saa­ris­sa­kin liik­kuu kau­rii­ta. Kun tääl­tä mei­dän puu­tar­has­ta syö­tiin tar­peek­si mon­ta ker­taa man­si­kat, oli pak­ko miet­tiä ai­taa keit­ti­ö­puu­tar­han ym­pä­ril­le.

Nyt met­sän puo­lel­la ai­ta­na toi­mii ki­vi­ai­ta, jo­hon on teh­ty ko­ro­tus riu­ku­ai­dan ja ri­su­ai­dan hen­keen. Ri­su­ai­das­ta keh­key­tyy vä­hi­tel­len la­ho­puu­ai­taa, joka sa­mal­la toi­mii ötök­kä­ho­tel­li­na. Me­ren puo­lel­la keit­ti­ö­puu­tar­han ra­jaa lau­ta-ai­ta, joka an­taa suo­jaa myös tuu­lel­ta.

Valkosipulin kukinnot eli skeipit kannattaa poistaa ja herkutella vaikka nopeasti grillattuina. Näin itse sipuli kehittyy kookkammaksi eikä kukinto kehity ja kypsytä siemeniä.

Val­ko­si­pu­li viih­tyy

Saa­ri­o­lo­suh­teis­sa keit­ti­ö­puu­tar­ha on oi­ke­aa ylel­li­syyt­tä. Sen pe­rus­ta­mi­seen oli myös käy­tän­nön tar­ve, sil­lä se vä­hen­tää jon­kin ver­ran ve­neel­lä tuo­ta­van ruo­ka­ta­va­ran mää­rää.

– Lap­suu­den­ko­dis­sa­ni on ai­na vil­jel­ty. Pie­nel­lä vai­val­la voi kas­vat­taa mo­nen­lais­ta syö­tä­vää.

Täl­lai­sis­sa olo­suh­teis­sa kes­tä­viä hyö­ty­kas­ve­ja ovat esi­mer­kik­si pe­ru­na, pork­ka­na ja ke­sä­kur­pit­sa. Si­pu­lin kas­va­tuk­ses­sa Kir­si ei ole yri­tyk­sis­tä huo­li­mat­ta me­nes­ty­nyt, mut­ta val­ko­si­pu­li viih­tyy. Syk­syl­lä is­tu­te­tut tal­vi­val­ko­si­pu­lit kas­va­vat hy­vin.

Ruohosipuli kasvaa rantakallioiden koloissa. Kuivissa olosuhteissa ja karussa maaperässä kasvu on hitaampaa kuin hyvässä puutarhamullassa.

Me­ren tar­jo­a­maa maan­pa­ran­nus­ta

Me­ren ym­pä­röi­mäs­sä saa­res­sa on lan­noit­ta­mi­sel­la­kin omat eri­tyis­piir­teen­sä. Maa­ta voi pa­ran­taa elo­pe­räi­sel­lä ai­nek­sel­la, ku­ten he­vo­sen­lan­nal­la, kom­pos­til­la ja ran­nal­ta ke­rä­tyl­lä rak­ko­le­väl­lä. Se si­säl­tää kal­siu­mia ja ka­liu­mia, joka pa­ran­taa sa­toa ja vai­kut­taa sa­to­kas­vien ma­kuun.

– Ke­rään rak­ko­le­vää eri­tyi­ses­ti ke­vääl­lä ja syk­syl­lä. Lai­tan sitä esi­mer­kik­si tal­vi­val­ko­si­pu­lil­le. Teen myös ker­rok­sel­li­sia kas­vu­a­lus­to­ja, joi­hin lai­tan alim­mak­si me­ren tuo­maa kais­laa, rak­ko­le­vää, kom­pos­tia, lan­taa ja pääl­le mul­taa, Kir­si ku­vai­lee.

Maa­tu­van ai­nek­sen hyö­dyn­tä­mi­nen vä­hen­tää mul­ta­tar­vet­ta ja hel­pot­taa si­ten ve­neel­lä tuo­ta­vien tar­vik­kei­den mää­rää. Eri­lai­sis­ta maa­tu­vis­ta ker­rok­sis­ta ra­ken­ne­tun la­sag­ne­pen­kin si­sä­o­sis­sa on kuin pie­ni mul­ta­teh­das, jos­sa ai­ne­so­sat kom­pos­toi­tu­vat vai­vat­ta. Pin­ta­ker­rok­seen voi is­tut­taa esi­kas­va­te­tut tai­met tai kyl­vää sie­me­net suo­ra­kyl­vö­nä.

Keittiöpuutarha on suojaisa ja tuntuu pikkulintujen suojapaikalta. Kallioisessa maaperässä on helpompi tehdä kohopenkkejä ja eri kasviaineksista koottuja kerrosistutuksia kuin muokata maata kaivaen. Viljelylaatikot syntyvät laudoilla ja kivillä reunustamalla.

Kas­vi­huo­neen suo­jis­sa

Kas­vi­huo­ne mah­dol­lis­taa pal­jon mul­taa tar­vit­se­vil­le kas­veil­le muh­ke­an kas­vu­a­lus­tan ja puu­tar­hu­ril­le mah­dol­li­suu­den puu­has­tel­la tuu­lel­ta suo­jas­sa. En­sin Kir­si ja Jari in­nos­tui­vat hank­ki­maan val­mis­kas­vi­huo­neen, mut­ta se ei saa­ris­ton tyrs­kyis­sä kes­tä­nyt, vaan ha­jo­si jo en­sim­mäi­se­nä tal­ve­na. Jari päät­ti ra­ken­taa puu­run­koi­sen la­si­kas­vi­huo­neen it­se.

Pa­ris­kun­ta miet­ti jo heti al­kuun kas­vi­huo­neen hoi­toa hel­pot­ta­via seik­ko­ja, sil­lä kak­kos­ko­din puu­tar­has­sa ei ol­la päi­vit­täin.

– Teim­me kes­ki­käy­tä­vän al­le sy­ven­nyk­sen, jo­hon mah­tuu ve­si­äm­pä­rei­tä. Nii­hin on upo­tet­tu köy­det, joi­den toi­set päät ovat vil­je­ly­laa­ti­kos­sa. Köy­siä pit­kin vesi imey­tyy kas­vien tar­pei­siin, Kir­si ku­vaa in­no­va­tii­vis­ta kas­te­lu­rat­kai­sua.

Pihan rakentamisessa tarvittava aines ja tarvikkeet on kuljetettava ja kannettava saareen. Saaristossa oppii hyödyntämään paikallisia materiaaleja ja ymmärtämään luonnon näkemystä.

Saa­rie­lä­mä vaa­tii va­rau­tu­mis­ta

Me­ren ym­pä­röi­mäs­sä saa­res­sa ma­ke­an ve­den mää­rä on ra­jal­li­nen, jo­ten myös sen ke­rää­mi­seen on tar­vit­tu kek­se­li­äi­syyt­tä.

– Otam­me sa­de­vet­tä tal­teen mö­kin ka­tol­ta, mut­ta on meil­lä po­ra­kai­vo­kin. Kas­te­len keit­ti­ö­puu­tar­haa il­tai­sin ja kui­vil­la ke­leil­lä 3–4 ker­taa vii­kos­sa.

Elä­mä saa­ris­tos­sa on opet­te­lua ja va­rus­tau­tu­mis­ta. Asi­at vaa­ti­vat sel­vit­te­lyä ja vie­lä­pä kul­je­tuk­sen. Mul­lat ja kas­vit kul­je­te­taan ve­neel­lä.

─ Saa­ri­o­lo­suh­teis­sa saa ol­la myös tark­ka­na, et­tei tän­ne tuo vää­riä la­je­ja, jot­ka voi­si­vat le­vi­tä herk­kään luon­toon, Kir­si muis­tut­taa.

KIR­SIN VIN­KIT SAA­RI­PUU­TAR­HAAN

1. Va­lit­se kes­tä­viä kas­vi­la­je­ja. Saa­ris­tos­sa tuu­li, suo­la ja vaih­te­le­vat läm­pö­ti­lat ra­sit­ta­vat kas­ve­ja. Kes­tä­viä ovat muun mu­as­sa pe­ru­na, val­ko­si­pu­li, pork­ka­na ja ke­sä­kur­pit­sa.

2. Kas­va­ta ko­ho­pen­kis­sä. Ker­rok­sel­li­sen is­tu­tuk­sen poh­jal­le voi hyö­dyn­tää sitä elo­pe­räis­tä ai­nes­ta mitä on saa­ta­vil­la. Ko­ho­penk­ki on oi­va rat­kai­su myös ki­vi­seen tai sa­vi­seen maa­han.

3. Suo­jaa tuu­lel­ta. Ra­ken­na tuu­len­suo­ja esi­mer­kik­si lau­ta-ai­das­ta, sä­lei­kös­tä tai is­tut­ta­mal­la mar­ja­pen­sai­ta. Näin kas­vit ei­vät kui­vu ja kas­va­vat ta­sai­sem­min.

4. Ota tal­teen sa­de­ve­si. Saa­ris­tos­sa ja yli­pää­tään mö­kil­lä kas­te­lu voi ol­la han­ka­laa. Ke­rää sa­de­ve­si tal­teen tyn­ny­rei­hin. Hyö­dyn­nä myös kat­tei­ta, ku­ten ruo­ho­silp­pua, ol­kea, jär­vi­ruo­koa tai ran­noil­ta ke­rät­tyä le­vää. Kat­teen al­la mul­ta py­syy kos­te­a­na pi­dem­pään.

5. Pa­nos­ta mo­ni­vuo­ti­siin hyö­ty­kas­vei­hin. Is­tu­ta mo­ni­vuo­ti­sia, vä­hään tyy­ty­viä kas­ve­ja, jos et käy mö­kil­lä jat­ku­vas­ti. Ra­par­pe­ri, lips­tik­ka, pi­par­juu­ri ja eri­lai­set yr­tit me­nes­ty­vät vuo­si toi­sen­sa jäl­keen il­man suur­ta vai­vaa.