Suomalais-ranskalaisessa kodissa pastellisävyt antavat puitteet sisustukselle.
Jo kotikatu tuntui täydelliseltä, kun Dorothée ja Teemu Liikanen tulivat 2003 ensivisiitille nykyiseen kotiinsa. 116-nelöinen asunto sijaitsee keskellä Helsinkiä.
– Asunnon tunnelma tuntui heti tutulta. Liekö sillä vaikutuksensa, että edelliset omistajat olivat sisustaneet asunnon ranskalaiseen tyyliin ja värejä käyttäen, ranskalaissyntyinen Dorothée hymyilee.
Runsas värimaailma muodostui luontevasti, ja koemaalauksen
avulla väreistä löydettiin juuri ne oikeat sävyt
– Meilllä värit ovat olleet aina näin, myös lapsuudenkodissani. Talvi on niin pitkä ja pimeä, että tarvitsen ympärilleni energiaa tuovia värejä. Kaamosaikana ne ovat pelastus.
Pohja on neliön muotoinen, ja se säilytettiin alkuperäisenä saunaa ja kylpyhuonetta lukuun ottamatta.
Pariskunta perehtyi keittiön suunnitteluun perusteellisesti. Lokakuussa alkanut keittiöremontti valmistui jouluksi, ja tytär syntyi joulupäivänä. Hyvin toimiva keittiö onkin erityisen tärkeä, sillä Dorothée pitää ruuanlaittokursseja ranskaksi.
– Siinä yhdistyy mukavasti kaksi asiaa, kielen opiskelu ja yhdessä puuhailu. Ranskalainen keittiökin tulee samalla tutuksi. Remontti kesti hengähdystaukoineen kaksi kertaa suunniteltua pitempään, kokonaisuudessaan kolme vuotta. Putki- ja sähkötöitä lukuun ottamatta remontti toteutettiin omin voimin.
Kalustukseltaan koti on pehmeän runsas. Uusi ja vanha sekoittuvat raikkaaksi kokonaisuudeksi. Suomalainen ja ranskalainen sisustumaku on ollut helppo sovittaa yhteen.
Ruokailuhuoneen marokkolainen kattovalaisin on hankittu Ranskasta. Taiteilija Pauli Apollo Ahopellon maalaus korostaa ruokailutilan aurinkoisuutta. Pöytä on Mokosta. Tuolit ja matto on hankittu Ikeasta.
Lue lisää ja katso upeat kuvat Koti ja keittiö -lehden kesän kaksoisnumerosta!
ELSA SAVALOJA | KUVAT MARKKU ALATALO JA DOROTHÉE LIIKANEN
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ