Lem­pi­paik­ka­ni on Tori.fi:sta löy­ty­nyt no­ja­tuo­li, jos­sa on täy­del­lis­tä kat­soa te­le­vi­si­o­ta. Ihas­tuin sii­hen en­si­sil­mäyk­sel­lä. Tie­sin heti, et­tä se kuu­luu ko­tii­ni. Tuo­li on 1960- tai 70-lu­vul­ta ja sii­nä on al­ku­pe­räi­nen ver­hoi­lu. Ys­tä­vä­ni sa­noi, et­tä tuo­li ku­vas­taa täy­del­li­ses­ti ko­ti­a­ni.

Si­sus­tus­tyy­li­ni on vä­ri­käs ja ke­räi­le­vä, läm­min ja ko­di­kas. Tyk­kään esi­neis­tä, joil­la on mi­nul­le jo­kin mer­ki­tys, ku­ten ruo­ka­pöy­dän ym­pä­ril­le koo­tuil­la mum­min rus­keil­la tuo­leil­la ja paa­pan val­koi­sil­la tuo­leil­la. Vaik­ka van­hat puu­tuo­lit ei­vät ole maa­il­man mu­ka­vim­mat, en ha­lua luo­pua niis­tä nii­den tun­nel­man ta­kia.

En luo­pui­si ajas­ta ys­tä­vie­ni kans­sa. Iha­nia ovat sun­nun­taib­runs­sit, jot­ka al­ka­vat klo 11 ja päät­ty­vät myö­hään il­lal­la. Kun ai­ka vain jat­kuu, ei­kä ole suun­ni­tel­maa. Toi­von, et­tä vaik­ka elä­mä vie, niin ys­tä­vät jäi­si­vät. Myös vaik­ka pe­rus­tai­si per­heen.

Rak­kain esi­nee­ni on Ma­nu­e­la Bos­con maa­laa­ma tau­lu. Saan maa­lauk­ses­ta iloa joka päi­vä. Sii­nä ki­tey­tyy elä­mä­ni pa­ras asia: ol­la yh­des­sä ys­tä­vien ja lä­heis­ten kans­sa. Ma­nu­e­lan maa­laus on myös sie­lun­mai­se­ma­ni. Kun Ma­nu­e­la jul­kai­si Ins­tag­ra­mis­sa ku­van täs­tä La fa­mig­lia -sar­jaan kuu­lu­vas­ta te­ok­ses­ta, olin ul­ko­mail­la. Lai­toin sa­man­tien hä­nel­le vies­tiä, et­tä ha­lu­an os­taa te­ok­sen. Pa­la­sin reis­sus­ta ja me­nin kat­so­maan maa­laus­ta, joka oli vie­lä mär­kä. Se ei mah­tu­nut hen­ki­lö­au­toon, tar­vit­tiin ti­la­tak­si, et­tä sain kul­je­tet­tua sen ko­tiin. Mo­niu­lot­tei­ses­ta tau­lus­ta löy­tyy koko ajan jo­tain uut­ta. Nyt oi­ke­as­sa ala­kul­mas­sa nä­kyy mie­les­tä­ni koi­ra.

Ren­tou­dun ko­ti­soh­val­la lö­höil­len. Ra­kas­tan te­le­vi­si­on kat­so­mis­ta. Se ren­tout­taa ja lait­taa ai­vot na­rik­kaan. Pi­täi­si var­maan sa­noa: mis­tä en luo­pui­si, niin te­le­vi­si­os­ta.

Si­sus­tus­pa­hee­ni ovat kui­va­ku­kat. Nii­tä on lii­kaa. Kun saan kau­nii­ta kimp­pu­ja, en raas­ki heit­tää nii­tä pois. Kun olim­me läh­dös­sä mat­kal­le, ri­pus­tin ku­kat kui­vu­maan ma­kuu­huo­neen oven ylä­puo­lel­le. Nyt ne ovat jää­neet sii­hen, kos­ka ne näyt­tä­vät ki­voil­ta. Saan mon­ta kimp­pua yh­des­tä, kun kas­vit muut­ta­vat muo­to­aan ja vä­ri­ään kui­vu­es­saan.

Vie­tän jou­lua per­hee­ni ja su­ku­lais­te­ni kans­sa mö­kil­lä ja su­ku­lais­ten luo­na. Ai­na sa­mal­la ta­val­la, ai­van kel­lon­lyö­mäl­leen: Jou­lu­rau­han ju­lis­tus kat­so­taan te­le­vi­si­os­ta. Sit­ten syö­dään jou­lu­puu­ro ja käy­dään hau­taus­maal­la. Il­lal­la syö­dään, ja riip­pu­en sii­tä, pal­jon­ko lap­sia on pai­kal­la, jou­lu­puk­ki tu­lee käy­mään. Saan joka jou­lu lah­jak­si vil­la­su­kat. Pik­ku­serk­ku­ni te­ke­män he­del­mä­va­din sain lah­jak­si hä­nel­tä vii­me jou­lu­na. Se on huo­lel­la ja rak­kau­del­la teh­ty. Pai­na­va ja sa­mal­la iha­nan il­ma­va esi­ne.