Sisätiloissa yhdistyvät alkuperäiset kalliopinnat ja tarkoin valitut antiikkihuonekalut. Luolan peräseinä on vulkaanista kiveä. Sirkulle se tuo mieleen linnunradan.

Kym­men­kun­ta vuot­ta sit­ten Sirk­ku Hölt­tä ja Mika Wes­ter­marck ru­pe­si­vat haa­vei­le­maan mö­kis­tä Ka­na­ri­al­la. Pa­ris­kun­ta oli ai­koi­naan asu­nut saa­rel­la ja tie­si siel­lä ole­van ai­nut­laa­tuis­ta luon­toa ja jyl­hiä mai­se­mia.

– Mut­ta kos­ka meil­lä ei ol­lut min­kään­lais­ta mök­ki­bud­jet­tia, pää­tim­me et­siä mah­dol­li­sim­man kau­niin, mut­ta ar­vot­to­man ton­tin. Sel­lai­sen, jol­le ei vält­tä­mät­tä ole ra­ken­nus­lu­paa, mut­ta jo­hon voi­si tuo­da me­ri­kon­tin, muis­te­lee Sirk­ku.

Kont­tiin voi­si säi­löä ret­kei­ly­va­rus­tei­ta, ma­kuu­pus­se­ja ja ul­ko­ka­lus­tei­ta, ja sen voi­si vain lu­ki­ta läh­ties­sä. Suun­ni­tel­ma oli sel­keä.

– Mut­ta sit­ten aloin miet­tiä asi­aa toi­sin­päin. Olem­me ra­ken­ta­neet koko ikäm­me, ja oli­si jo ai­ka py­säh­tyä, löy­tää jo­tain py­sy­vää.

Pa­ris­kun­ta al­koi kar­toit­taa saar­ta Goog­le Eart­hil­la. Van­hin poi­ka Joel esit­ti yh­den eh­don: ton­til­ta pi­täi­si näh­dä au­rin­gon­las­ku! Niin­pä Mika kes­kit­tyi tut­ki­maan saa­ren län­si­puol­ta. He ra­ja­si­vat alu­et­ta vä­hi­tel­len ja zoo­mai­li­vat pian saa­ren kes­ki­o­san vuo­ri­a­lu­et­ta.

– Ha­lu­sim­me pai­kan, jon­ne ajo­mat­ka Las Pal­ma­sis­ta kes­täi­si al­le kak­si tun­tia. Len­te­lim­me Goog­le Eart­hil­la pit­kään, kun­nes tärp­pä­si: löy­sim­me rau­ni­ot ja ton­tin, jos­ta vir­tu­aa­li­ses­ti avau­tui hui­kea nä­kö­a­la!

Seu­raa­van ker­ran saa­rel­la lo­mail­les­saan pa­ris­kun­ta läh­ti heti pa­ti­koi­maan alu­eel­le.

– Kun pää­sim­me pe­ril­le, em­me voi­neet us­koa sil­mi­äm­me näh­des­säm­me nämä mai­den ja me­rien ää­riin au­ke­a­vat mai­se­mat. Hy­lä­tyl­lä ton­til­la nö­köt­ti jouk­ko ka­tot­to­mia, rän­sis­ty­nei­tä tö­nö­jä, ker­too Sirk­ku.

He ei­vät tien­neet ton­tis­ta tai sen omis­ta­jis­ta mi­tään. Mitä täl­lai­nen paik­ka edes mak­sai­si, jos se yli­pää­tän­sä oli­si os­tet­ta­vis­sa? Alue oli ai­ken li­säk­si luon­non­suo­je­lu­a­lu­et­ta!

Sirkku on aina keräillyt kauniita esineitä paikallisilta kirppiksiltä. Esineet ovat nyt löytäneet paikkansa mökiltä.

Sirkku on haalinut tyynyjä muun muassa Marrakechsistä. Päiväpeitot ovat lahja paikalliselta taiteilija Ana Luisa Beníteziltä. Hyllyt kaiverrettiin suoraan luolan seinään. Lukuisten kokeilujen jälkeen seinien restaurointiin löydettiin juomavesisäiliöiden vesieristämiseen tarkoitettu kaunis, valkoinen laasti.

KUKA OMIS­TAA NÄMÄ RAU­NI­OT?

Lo­pul­ta kes­ti kak­si kuu­kaut­ta sel­vit­tää omis­ta­ja. Toi­sin kuin Suo­mes­sa, Ka­na­ri­al­la omis­ta­ja­tie­dot ei­vät ole jul­ki­ses­sa jär­jes­tel­mäs­sä.

– Juok­sim­me vi­ras­tos­ta toi­seen il­man tu­los­ta, kun­nes eräs vir­ka­mies il­mei­ses­ti sää­li mei­tä ja an­toi tien ni­men ja ki­lo­met­rien lu­ku­mää­rän. Saa­pu­es­sam­me pai­kal­le sel­vi­si, et­tei siel­lä ol­lut asut­tua ta­loa. Kä­vel­ty­äm­me tien­vart­ta tois­ta ki­lo­met­riä alas­päin ja löy­sim­me luo­lia, he­vo­sen ja lo­pul­ta van­han au­ton, joka tuu­li­la­siin jä­tim­me vies­tin, ker­too Sirk­ku.

Ku­lui viik­ko, ja toi­nen­kin. Sit­ten pu­he­lin soi. Soit­ta­ja kuu­lui rau­ni­ot omis­ta­vaan su­kuun. Tääl­lä ti­lal­la oli noin 90 vuot­ta ai­em­min syn­ty­nyt kah­teen per­hee­seen yh­teen­sä kak­si­tois­ta las­ta, jois­ta kaik­ki yh­tä lu­kuun ot­ta­mat­ta oli­vat tuol­loin vie­lä elos­sa.

– Al­koi hur­ja jäl­ji­tys­työ ja pit­kä by­rok­ra­ti­a­sal­sa, jon­ka lop­pu­tu­lok­se­na tont­ti, rau­ni­ot ja mon­ta luo­laa oli­vat mei­dän. Tääl­lä vuo­ris­ton eris­tyk­ses­sä kas­va­neet lap­set ei­vät ol­leet käy­neet kou­lua, jo­ten van­huk­sis­ta use­at al­le­kir­joit­ti­vat kaup­pa­kir­jan pai­na­mal­la sii­hen mus­tee­seen kas­te­tun sor­men­sa.

Ruoka kokataan lähestulkoon aina ulkotiloissa, joko Sirkun Keniasta tilaamalla yksinkertaisella aurinkokeittimellä tai pilvisenä päivänä biokaasulla, jota minivoimala synnyttää käymälä- ja keittiöjätteestä. Isommalle porukalle Mika sytyttää grillin. Ikean Sunnesta-minikeittiö on näppärä sisätiloissa pienimuotoisemmassa kokkailussa.

Oviaukon kirkasta ulkovaloa siivilöi kanarialaisissa kapeissa kangaspuissa aikoinaan kudotut pellavalakanat. Vaikka kesälämpötilat vuorilla voivat kohota 40 asteeseen, luolien sisälämpötila pysyy raikkaana. Talvella se saattaa laskea 15 asteeseen. ”Rakastan vetää jalkaan ystävien kutomia villasukkia ja nukkua paksujen peittojen alla”, sanoo Sirkku. Keinutuoli on Thonet’n.

VAI­KUT­TA­VA PE­LAS­TU­SO­PE­RAA­TIO

Kun lo­pul­li­set kau­pat oli vii­mein teh­ty, al­koi vuo­den pi­tui­nen ras­kas odo­tus. Es­pan­jan val­ti­ol­la oli ni­mit­täin lu­nas­tu­soi­keus 29 000 heh­taa­rin kan­sal­lis­puis­ton alu­eel­la.

– Mut­ta he on­nek­si lu­nas­ta­vat pää­o­sin asu­ma­ton­ta maa­ta. Tun­tui suo­ra­nai­sel­ta ih­meel­tä, et­tä saim­me omak­sem­me tä­män sa­tu­mai­sen pai­kan. Haim­me ja saim­me ra­ken­nus­lu­vat luo­lien kun­nos­tus­töi­hin, Sirk­ku ker­too.

Mat­kan var­rel­la tuli mut­kia joka läh­töön, mut­ta mu­ka­na oli tai­ta­via ra­ken­ta­jia, ja koko per­he osal­lis­tui ky­ky­jen­sä mu­kaan.

– Ny­ky­ään au­rin­ko­pa­nee­lit tuot­ta­vat ton­til­le säh­kön, jon­ka avul­la myös pum­pa­taan ylös ala­ta­san­teel­la ole­vis­sa luo­lis­sa syn­ty­vä läh­de­ve­si suih­ku­ve­dek­si tai pe­su­ve­dek­si.

Pa­ris­kun­ta is­tut­ti ton­til­le he­del­mä­pui­ta heti al­ku­met­reil­lä, mut­ta tois­tai­sek­si hei­tä on siu­nat­tu vain yh­del­lä pie­nel­lä ome­nal­la.

– Vuo­ris­to on he­del­mä­puil­le sel­väs­ti haas­te, mut­ta kat­so­taan, al­ka­vat­ko pää­ry­nät, sit­ruu­nat, mus­tik­ka­pen­saat ja ap­pel­sii­nit­kin vie­lä jos­sain vai­hees­sa pääs­tä vauh­tiin. On­nek­si van­has­taan tääl­lä kas­vaa man­te­lei­ta, vii­ku­noi­ta, vii­ni­ry­pä­lei­tä ja kak­tuk­sen ma­kei­ta he­del­miä.

Kaik­ki yl­lä­tyk­set ei­vät ole ol­leet yh­tä mu­ka­via. Vuo­si sit­ten luo­lil­la käy­des­sään Sirk­ku tip­pui yli kuu­si met­riä mur­ta­en kol­me sel­kä­ni­ka­maa ja yh­tä mon­ta kyl­ki­luu­ta men­ty­ään ”vä­hän rai­vaa­maan rik­ka­kas­ve­ja”.

– Pie­ni maa­kie­le­ke luo­lan ylä­puo­lel­ta pet­ti al­ta­ni. Olin va­hin­gos­sa kiin­nit­tä­nyt köy­den tur­va­lii­vien vää­riin kouk­kui­hin. En­nen kouk­ku­jen pet­tä­mis­tä lii­vit kui­ten­kin eh­ti­vät kis­kais­ta mi­nut pys­ty­a­sen­toon pe­las­ta­en hen­ke­ni. Olen erit­täin kii­tol­li­nen vai­kut­ta­vas­ta ka­na­ri­a­lai­ses­ta pe­las­tu­so­pe­raa­ti­os­ta: nel­jä pa­lo­mies­tä pak­ka­si mi­nut mak­ka­rak­si ja kan­toi paa­reil­la noin ki­lo­met­rin mat­kan am­bu­lans­siin, Sirk­ku muis­te­lee.

Tontilla kohoaa joukko kauniita kanarianmäntyjä.

Sirkku ja Mika osallistuivat projektiin pelastaa uhanalainen sinirinta, joka syö ainoastaan pinjansiemeniä. Hankkeen avulla tontille istutettiin 400 männyntaimea, ja vaikka kuumat ja kuivat kesät ovat ottaneet veronsa, Sirkku uneksii joskus käyskentelevänsä täällä pienessä metsikössä.

PIK­KU­KEIT­TI­ÖI­TÄ JA TYÖ­HUO­NE­LUO­LA

His­to­ri­al­li­sia luo­lia on nyt asu­mis­kun­nos­sa ko­mea sar­ja. Niis­tä saa­vat naut­tia myös pa­ris­kun­nan vie­raat. Luo­lis­sa on omat pik­ku­keit­ti­öt ja sa­ni­teet­ti­ti­lat, jo­ten niis­sä kel­paa oleil­la.

Vii­mei­sin pro­jek­ti on ol­lut Sir­kun työ­huo­ne, Ko­lok­si kut­sut­tu.

– Oma stu­dio on ol­lut eli­ni­käi­nen haa­vee­ni.

Tu­le­vai­suu­des­sa ta­voit­tee­na on laa­jen­taa en­ti­söin­tiä rau­ni­oi­hin ja pe­rus­taa kun­non kas­vi­maa. Tä­hän men­nes­sä ruo­an­tuot­ta­mi­sen opet­te­lu on jää­nyt jää­kaa­pis­sa itä­mään al­ka­nei­den pot­tu­jen is­tut­ta­mi­seen. Haa­vee­na oli­si al­kaa vil­je­le­mään enem­män­kin, jos pai­kal­le löy­tyi­si ”ta­lon­mies”.

– Vaik­ka työ­tä riit­tää lo­put­to­miin, olei­lu näis­sä luo­lis­sa tun­tuu oi­ke­al­ta. Olin sääs­tä­nyt koko elä­mä­ni tie­tä­mät­tä mi­hin – mut­ta kun löy­sim­me tä­män pai­kan, tie­sin heti, et­tä tän­ne ne sääs­töt kuu­lui­vat, Sirk­ku ki­teyt­tää.

Kolon suojaavassa rauhassa Sirkku voi antautua luovalle työlle täysin siemauksin.