Lem­pi­paik­ka­ni, nii­tä on ko­to­na mon­ta­kin. Uu­sin on pi­ha­sau­na La­pu­an­jo­en ran­nas­sa. Me­nim­me 10 vuot­ta sit­ten nai­mi­siin ja hää­lah­jak­si lu­pa­sim­me it­sel­lem­me sau­nan. Tä­hän as­ti on ra­ken­net­tu vain töis­sä, mut­ta nyt saim­me sau­nan ke­vääl­lä val­miik­si. Vesi rau­hoit­taa, kun päi­vät ovat hek­ti­siä.

En luopuisi yhteisistä ruokailuhetkistä perheeni kanssa. Keittiö on minulle kodin sydän. 1800-luvun nurkkakaappi on talosta, joka sijaitsi aikoinaan samalla tontilla. Meillä on paljon suvussa ja perheessä kulkeneita vanhoja esineitä.

En oli­si ha­lun­nut luo­pua per­heem­me yh­tei­sis­tä ruo­ka­het­kis­tä. Ne oli­vat tär­kei­tä sil­loin­kin, kun lap­set oli­vat pie­niä. Kul­la­nar­voi­sia het­kiä ny­ky­ään, kun saa koko per­he­kun­nan sa­man pöy­dän ää­reen. Ym­mär­rän ja osaan ar­vos­taa sitä.

Rentoudun ulkoilemalla ja saunomalla. Japanilaiset Onsen-kylpylät inspiroivat minua. Niissä on jotain samanlaista kuin suomalaisessa saunakulttuurissa.

Ren­tou­dun työn­ku­va­ni mu­kaan. Työ­ni puo­les­ta pe­reh­dyn pal­jon sau­no­mi­seen. Tut­kin, mitä kyl­pe­mi­nen mer­kit­see eri kult­tuu­reis­sa, eri­tyi­ses­ti Ja­pa­nis­sa. Va­paa-ajal­la ul­koi­len ja teen pi­ha­töi­tä. Tal­vi­sin hiih­de­tään Simp­si­öl­lä. Ul­koi­lun pääl­le sau­na on pa­ras ren­tou­tu­mis­kei­no.

En luopuisi yhteisistä ruokailuhetkistä perheeni kanssa. Keittiö on minulle kodin sydän. 1800-luvun nurkkakaappi on talosta, joka sijaitsi aikoinaan samalla tontilla. Meillä on paljon suvussa ja perheessä kulkeneita vanhoja esineitä.

Si­sus­tus­tyy­li­ni on ker­rok­sel­li­nen, iso­van­hem­pien van­hat huo­ne­ka­lut it­se han­kit­tu­jen de­sign-
aar­tei­den rin­nal­la. Olen hy­vin har­kit­se­va huo­ne­ka­luos­tok­sis­sa­ni. Meil­lä oli vuo­sia mum­mo­ni van­ha ruo­ka­pöy­tä. Kun piti hank­kia uu­si, os­tim­me Ar­te­kin Pirk­ka-pöy­dän. Iha­naa aja­tel­la, et­tä se kes­täi­si mi­nun las­ten­lap­sil­le­ni. Huo­ne­ka­lu­jen ta­ri­nat ovat niin mer­ki­tyk­sel­li­siä, et­tä en kos­kaan voi­si vain luo­pua kai­kes­ta ja vaih­taa tyy­liä. Kaik­kea ei tar­vit­se säi­lyt­tää, mut­ta ei myös­kään hä­vit­tää. Ajan­koh­tais­ta vä­riä ja tun­nel­maa saa ko­tiin niin hel­pos­ti teks­tii­leil­lä, ku­kil­la, jopa tuok­suil­la.

Lempipaikkani on uusi puusaunamme Lapuanjoen rannassa. Se on viidentoista metrin päässä talostamme. Saunan isoista ikkunoista avautuu rauhoittava näkymä joelle. Saunassa on zen-fiilis. Rakkain esineeni on seinätekstiili, jonka isoäitini on tehnyt äidilleni ja johon on kuvattu minut, siskoni ja veljeni.

Rak­kai­ta esi­nei­tä on ta­lom­me täyn­nä. Iso­äi­ti­ni te­ke­mä sei­nä­vaa­te on se kaik­kein tär­kein. Hän oli ido­li­ni, voi­ma­kas nai­nen, joka jäi les­kek­si kol­men tyt­tä­ren kans­sa. Hän oli to­del­la tai­ta­va kä­si­työ­ih­mi­nen. Hän teki sei­nä­vaat­teen alun pe­rin äi­dil­le­ni, ja sii­hen on ku­vat­tu mi­nut, sis­ko­ni sekä vel­je­ni.

Japanilainen keramiikka on sisustuspaheeni. Minun on vaikea vastustaa sitä. Kuvan lautanen on japanilaiselta keramiikkataiteilijalta, Makoto Kagoshimalta.

Si­sus­tus­pa­hee­ni on ja­pa­ni­lai­nen ke­ra­miik­ka. En pää­se ja­pa­ni­lai­sis­ta ke­ra­miik­ka­kau­pois­ta kos­kaan pois te­ke­mät­tä os­tok­sia. Ke­ra­miik­ka-as­ti­at ovat niin kau­nii­ta ja liit­ty­vät myös tu­tus­tu­mis­koh­tee­seen.

Sie­lun­mai­se­ma­ni on La­pu­an­jo­ki. Ys­tä­vä­ni toi mi­nul­le jo­ki­ai­hei­sen lah­jan. Hän pe­rus­te­li va­lin­taan­sa: ”Sä niin elät tuos­ta jo­es­ta.” Ke­vääl­lä joki tul­vii, tal­vel­la hiih­de­tään sen jääl­lä ja ke­säl­lä pu­lah­de­taan ui­maan.

Tuukka Kiviranta